KTP otti kolmannen voiton putkeen ja eteni välieriin – Kataja ei koskaan toipunut toisen ottelun loppuhetkistä

27.4.2019 19:23 KTP saa torstaina alkavissa välierissä vastaansa hallitsevan Suomen mestarin, Kauhajoen Karhu Basketin. Toisessa välierässä kohtaavat Salon Vilpas ja Kouvolan Kouvot.

KTP kukisti Katajan lopulta neljässä ottelussa. Kuva: Ville Vuorinen

Niukasti runkosarjassa Joensuun Kataja Basketin taakse viidenneksi jäänyt Kotkan KTP-Basket käytti puolivälierissä heti ensimmäisen ottelupallonsa, kun Kataja kaatui Kotkassa koriluvuin 96–80 (48–43). Näin KTP marssi välieriin otteluvoitoin 3–1.

Katajan ja KTP:n välinen ottelusarja kulminoitui maanantaina pelatun toisen kohtaamisen viimeiselle jaksolle. Ensimmäisen ottelun Joensuussa peräti 37 pisteellä voittanut Kataja johti vieraskentälläkin jo 22 pisteellä, kun pelikellossa oli enää jäljellä ainoastaan kahdeksan minuuttia. KTP kuitenkin nousi Jalen Jacksonin johdolla huimaan kirivoittoon ja tasoitti otteluvoitot 1–1:een.

Kataja siis hallitsi puolivälieräsarjaa mielin määrin ensimmäiset seitsemän jaksoa. Kahdeksas jakso käänsi edun KTP:lle, joka löysi elokuvamaisesta loppukiristään samalla hurjan pudotuspelivaihteen. Kataja ei kolmannessa ja neljännessä kohtaamisessa enää yltänyt parhaalle tasolleen. Samalla KTP pelasi kuin hurmiossa.

– Sen (KTP:n kiri toisessa ottelussa) jälkeen oikeastaan KTP löysi oman rytminsä ja taistelutahdon. KTP pelasi nämä kaksi viimeistä peliä kovempaa kuin me, Katajan kapteeni Matias Ojala myönsi.

– KTP pelasi nytkin hyvin ja kovaa. Mekin taistelimme mielestäni hyvin koko matsin. Erien alut olivat meille vaikeita, siinä tuli isoimmat erot. Muuten pelattiin hyvin joukkueena, yritettiin taistella. Mutta ei vaan riittänyt tänään.

KTP:n päävalmentaja Tomi Kamisen oli syytäkin tuulettaa joukkueensa välieräpaikkaa. Kuva: Ville Vuorinen

Lauantainen neljäs ottelu olikin KTP:n yksipuolinen näytös, sillä kotijoukkue johti kamppailua ensimmäisistä minuuteista lähtien. Kataja ei johtanut ottelua kertaakaan, vaikkakin joensuulaiset roikkuivat iskuetäisyydellä lähes loppuun asti. Puolivälieräsarjan alun itseluottamusta ja flow-tilaa Kataja ei kuitenkaan enää löytänyt, vaan onnistumisia tuli Katajalle varsin katkonaisesti, ajoittain sieltä täältä.

KTP:n hyökkääminen ja puolustaminen olivat huomattavasti tasalaatuisempaa. Kotkalaiset jatkoivat tarkkaa työskentelyään kahden pisteen heitoissa. Jälleen KTP:n kakkoset upposivat peräti 65 prosentin tarkkuudella, mikä kertoo lukuisista helpoista korintekopaikoista.

Välieriin edenneestä KTP:stä etenkin kesken kauden Helsinki Seagullsista saapunut Jalen Jackson (18/7/2s/3r/4t) on osoittanut olevansa pudotuspeleistä erityisesti syttyvä taistelija. Donte Thomas (23/7) ja Tyrell Nelson (22/13) möyrivät korin läheisyydestä tukun tärkeitä tahtokoreja. Takapelaajat Antto Nikkarinen (10/1/6s) ja Joonas Lehtoranta (12/6/4s) ovat myös nostaneet tasoaan merkittävästi pudotuspelien edetessä.

– Kun hävisimme ensimmäisen ottelun 37 pistettä, niin voisi luulla, että olisimme hieman antaneet periksi. Päinvastoin, seuraavana päivänä harjoituksissa jokainen tiesi, että me vielä taistelemme tosissamme jatkopaikasta. Kataja on hyvä joukkue, me olemme hyvä joukkue. Koripallossa tulee hyviä ja huonoja hetkiä. Pudotuspeleissä on kyse siitä, että pitää vain kamppailla, taistella ja antaa itsestänsä kaiken, KTP:n Thomas linjasi.

KTP:n riveihin kesken kauden liittynyt Jalen Jackson näyttää olevan todellinen pudotuspelipelaaja, Korisliigan Patrick Beverly. Kuva: Ville Vuorinen

Jos KTP:stä monen voi sanoa laittaneen vaihteen silmään kevään lämmettyä, samaa ei voi todeta Katajasta. FIBA Europe Cupin myötä valtavan määrän otteluita läpi kauden tahkonneesta Katajasta ei lopulta löytynyt pelastajaa, joka olisi vielä raahannut joukkueensa viidenteen puolivälieräotteluun ja kenties aina pitkälle toukokuuta.

– Tulosta pitää kunnioittaa. Jatkoon pääsee aina parempi joukkue. Olihan meillä kauden aikana välillä melkoista ruuhkaa otteluiden suhteen. Mutta samalla täytyy sanoa, että ei se tämän ottelusarjan alussa näkynyt yhtään. Joten en usko, että siihen homma kaatui, Katajan päävalmentaja Juha Sten mietti.

– Kyllä me olimme nyt tänään koko ajan perässä KTP:tä. Välillä meinasimme vähän päästä mukaan, mutta ei päästy. En oikein muuta osaa nyt sanoa tästä pelistä, parempi voitti.

Sten ei tiedä, mitä olisi voinut tehdä ottelusarjassa valmentajana toisin.

– Se pitää vielä tässä perata. Katsoa videoilta, että mitä oikein tapahtui.

– Fakta on se, että varmaan sen toisen pelin lopussa, mitä täällä tapahtui, niin kyllä se käänsi momentumin KTP:lle. 70 minuuttia olimme edellä, sitten KTP pelasi erinomaisesti sen kahdeksannen jakson täällä ja oli myös Joensuussa aivan erinomainen. Me ei vain enää sitten pystytty nousemaan, Sten summasi.

Katajan kauden viimeisessä koitoksessa Topias Palmi (15/6), Kevin Bracy-Dacis (15/3) ja Adrian Diaz (12/7/3s) kasasivat eniten pisteitä. Daniel Mullings (11/5/4s), Matias Ojala (7/6), Ilari Seppälä (9/2/6s) ja Vincent Simpson (9/2/4s) suoriutuivat niin ikään kelvosti.

– Vaikea kausi. Paljon tapahtumia, pelejä, loukkaantumisia ja muuta. Uskottiin loppuun asti, että mennään jatkoon ja päästään pelaamaan vielä seuraavalle kierrokselle, muttei tällä kertaa. KTP:lle onnittelut vielä, pettynyt kapteeni Ojala puhalsi.

Kataja Basketissa ensimmäistä kauttaan päävalmentaja toimineen Juha Stenin kasvoilta pystyi lukemaan taistelun tauottua kovan pettymyksen. Kuva: Ville Vuorinen

KTP aloittaa välierät torstaina hallitsevan Suomen mestari Karhu Basketin kotiluolassa Kauhajoella. Loppuottelupaikka vaatii neljä voittoa. Toisessa välierässä kohtaavat runkosarjan voittanut Salon Vilpas ja Tampereen Pyrinnön tiputtanut Kouvolan Kouvot.

Ottelutilasto

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.
 
25.5.2019 13:34 Korisliiga

Karhu Basket voiton päässä mestaruuden uusimisesta: "Tässä kohtaa putket ovat yhtä tyhjän kanssa"

Päävalmentaja Jussi Laakso luottaa siihen, että hallitsevan mestarin keskittyminen on sunnuntaina kohdallaan.

24.5.2019 20:49 Korisliiga

Karhu Basket tyrmäsi Kouvot vieraskentällä – Mestaruus katkolla jo sunnuntaina Kauhajoella

Karhu Basket voitti Kouvolassa peräti 38 pisteellä ja johtaa näin Korisliigan finaaleja otteluvoitoin 3–1. Toinen peräkkäinen mestaruus on enää yhden voiton päässä.

23.5.2019 09:07 Korisliiga

Seagulls hankki lisää Susijengin vakiokalustoa – Ilari Seppälä siirtyy Joensuusta Helsinkiin

26-vuotias Lapuan Korikobrien kasvatti aloitti Korisliiga-uransa jo vuonna 2009 Kouvojen paidassa. Seagullsilla on sopimukset myös Tuukka Kotin, Shawn Huffin ja Ricky Waxlaxin kanssa.

22.5.2019 21:09 Korisliiga

Karhu Basket voitti kolmannen finaalin kotiluolassaan – Kouvot puolustaa omaa kotitaikaansa perjantaina

Karhu Basketin takakentän kaksikko Cameron Jones ja Bojan Sarcevic tykittivät yhteensä 47 pistettä. Voitto oli jo 19. peräkkäinen kotivoitto Kauhajoella.

20.5.2019 20:52 Korisliiga

Kouvot tasoitti finaalivoitot ja aiheutti Karhu Basketille ensimmäisen tappion pudotuspeleissä

Kouvot hallitsi toista finaalikohtaamista alusta loppuun. Kolmas loppuottelu pelataan keskiviikkona Kauhajoella.

20.5.2019 09:33 Susijengi

Suomeen palaava Shawn Huff: ”Korisliigassa on leveyttä ja laajuutta”

Korisliigaan saadaan syksyllä kosolti kansainvälistä kokemusta lisää, kun Helsinki Seagullsin kanssa kolmivuotisen sopimuksen solminut Susijengin kapteeni Shawn Huff, 35, kirmaa kotimaan pääsarjakentille ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen.

18.5.2019 20:58 Korisliiga

KTP-Basket juhli Salohallissa pronssimitaleja

Kotkalaiset nousivat mitalikantaan vain seitsemän sekuntia ennen loppua Tyrell Nelsonin kahdella vapaaheitolla.

18.5.2019 13:12 Korisliiga

Kapteeni Lehto jatkaa Pyrinnössä

Tampereen Pyrintö ja Antero Lehto ovat solmineet 1+1-vuotisen jatkosopimuksen. Seuraikoni Lehdon sopimuksessa on optio kaudesta 2020-21.

17.5.2019 21:07 Korisliiga

Karhu Basket piti kotiedustaan kiinni kynsin hampain – Finaalit jatkuvat maanantaina Kouvolassa

Kouvot osoitti olevansa valmis haastamaan hallitseva Suomen mestarin, joka on voittanut kotiparketillaan jo 18 kertaa putkeen. Greg Mangano takoi Karhu Basketille 30 pistettä.

17.5.2019 09:41 Susijengi

Susijengi-kapteeni Shawn Huff Seagullsiin kolmivuotisella sopimuksella

Korisliigaa edellisen kerran pelikaudella 2003-04 pelannut Susijengi-kapteeni Shawn Huff, 35, on solminut kolmivuotisen sopimuksen Helsinki Seagullsin kanssa. 198-senttinen Torpan Poikien kasvatti palaa Suomeen pelattuaan yli vuosikymmenen Saksan, Italian ja Kreikan ammattilaisparketeilla.

16.5.2019 13:45 Korisliiga

Korisliiga-finaalien ennakko: Onnistuuko Kouvot haastamaan pudotuspeleissä vielä tappiotonta hallitsevaa mestaria?

Karhu Basket on voittanut kotiparketillaan peräti 17 ottelua peräkkäin. Kansanedustaja Ville Kauniston ura koripalloammattilaisena päättyy finaaleihin.

15.5.2019 13:05 Korisliiga

Korisliigan finaalien otteluohjelma julkaistu

Finaalit käynnistyvät perjantaina Kauhajoella, kun Karhu Basket isännöi Kouvoja. Pronssiottelu pelataan tulevana lauantaina Salossa, jossa Vilpas kohtaa KTP-Basketin.

14.5.2019 21:22 Korisliiga

Kylmähermoinen Kouvot tiputti runkosarjan voittajan finaaleista – Loppuottelut alkavat perjantaina Kauhajoella

Korisliigan historian toinen joukkueiden välinen seitsemäs pudotuspeliottelu päättyi vierasvoittoon Salohallissa. Vilpas nousi 23 pisteen takaa jo kannoille, mutta Kouvot ei panikoinut.

13.5.2019 16:17 Korisliiga

Vilppaan Juho Nenonen yhden ottelun kilpailukieltoon

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on asettanut Salon Vilppaassa pelaavan Juho Nenosen yhden ottelun kilpailukieltoon. Nenosen kilpailukielto koskee tiistaina 14.5. pelattavaa seitsemättä Vilpas-Kouvot-välieräottelua.

12.5.2019 20:05 Korisliiga

Kouvot vei finaalipaikan ratkaisun seitsemänteen otteluun – Salohallissa jännitetään tiistaina

Kotijoukkueen Brian Asbury toi vaihtopenkiltä valtavasti energiaa, 27 pistettä ja 11 levypalloa.

10.5.2019 21:13 Korisliiga

Taikuri Rannikon palloskriinishow oli liikaa Kouvoille – Finaalipaikka katkolla Vilppaalle äitienpäivänä Kouvolassa

Vilpas löysi hurmosvaihteen Salohallissa 29 pistettä taituroineen Rannikon johdolla. Pelintekijä Tuomas Hirvosen poissaolo aiheutti Kouvoille haasteita.

8.5.2019 21:18 Korisliiga

Karhu Basket suoraan neljässä ottelussa finaaleihin – Kouvot tasoitti otteluvoitot Vilpasta vastaan

Suomen mestaruutta puolustava Karhu Basket ei ole hävinnyt pudotuspeleissä vielä lainkaan.

6.5.2019 21:09 Korisliiga

Karhu Basket enää voiton päässä finaaleista – Vilpas nousi jälleen Kouvojen ohi loppuhetkillä

Salohallissa todistettiin toistamiseen kotijoukkueen yhden pisteen voitto. Kouvot pääsi yrittämään voittokoria kahdesti tuloksetta.

4.5.2019 21:42 Pääjuttu

Kouvot tasoitti otteluvoitot Vilpasta vastaan – Kauhajoki otti jo toisen kiinnityksen finaalipaikkaan

Kouvot oli toipunut avausottelun šokkilopusta ja tasoitti otteluvoitot Vilpasta vastaan 85-77-kotivoitolla. Kauhajoki kaatoi KTP:n toistamiseen, kun se haki 90-101-vierasvoiton Kotkasta.

2.5.2019 21:13 Korisliiga

Vilpas nousi käsittämättömään voittoon – Jack Gibbsin summerikolmonen villitsi Salohallin

Karhu Basket murskasi KTP:n välieräavauksessa. Kotijoukkue on juhlinut voittoa Kauhajoella jo 16 kertaa peräkkäin.

Näytä lisää vastaavia