Näin toimii WNBA Draft: Wingsillä tukku varausvuoroja, kansainvälisillä pelaajilla eri säännöt

10.4.2021 08:13 WNBA:n varaustilaisuus pidetään virtuaalisesti torstaina 15. huhtikuuta. Ensimmäisellä kierroksella Dallas Wings on hamunnut ensimmäiseltä kierrokselta peräti neljä varausvuoroa. Varaustilaisuudessa varataan sekä Yhdysvaltojen yliopistopelaajia että kansainvälisiä pelaajia, jotka määritellään varauskelpoisiksi jo kaksi vuotta ennen yliopistopelaajia.

Awak Kuierilla on mahdollisuus tulla varatuksi jo kaksi vuotta aiemmin kuin NCAA:ssa pelanneet ikätoverinsa.

WNBA:n varaustilaisuus pidetään tänä vuonna virtuaalisesti, kuten myös viime vuonna koronaviruspandemian vuoksi. ESPN ja ESPN App näyttävät suoran lähetyksen, jossa komissaari Cathy Engelbert ilmoittaa joukkueiden valinnat. Kärkisijoille ennakoidut pelaajat ottavat myös osaa lähetykseen etänä.

Varaustilaisuus pidetään torstaina 15. huhtikuuta Yhdysvaltojen itäistä aikaa klo 19:00. Suomen aikaa varaustilaisuus siis pidetään torstain ja perjantain välisenä yönä klo 02:00.

Varaustilaisuus on jaettu kolmeen kierrokseen, jossa jokaisella kierroksella on 12 varausta. Yhteensä pelaajia siis varataan 36.

Ensimmäistä kertaa koko WNBA:n historiassa kahta ensimmäistä sijaa pitää käsissään sama joukkue, Dallas Wings. Varaustilaisuuden arvonnat järjestettiin joulukuussa ja ykkössijan sai alun perin New York Liberty. Newyorkilaisseura kuitenkin kauppasi varausvuoronsa eteenpäin Seattle Stormille, joka pisti taas sen eteenpäin Wingsille.

Kaksi edelliskautta pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt – mutta historiansa aikana kolme mestaruutta aiemmalla Detroit Shock -nimellään voittanut – Wings on muutenkin hamunnut varausvuoroja itselleen. Wingsiltä löytyy peräti neljä varausvuoroa ensimmäiseltä kierrokselta.

Kärkivarauksien joukkoon ollaan asiantuntijoiden toimesta kaavailtu mm. Texasin yliopiston sentteri Charli Collieria, Rutgersin pisteitä tehtailevaa takakentän Arella Guirantesia, Tennesseen pientä laituria Rennia Davisia sekä Awak Kuieria. Mustana hevosena on myös ranskalainen Iliana Rupert.

WNBA:n varaustilaisuuden ensimmäisen kierroksen varausjärjestys

  1. Dallas Wings
  2. Dallas Wings
  3. Atlanta Dream
  4. Indiana Fever
  5. Dallas Wings
  6. New York Liberty
  7. Dallas Wings
  8. Chicago Sky
  9. Minnesota Lynx
  10. Los Angeles Sparks
  11. Seattle Storm
  12. Las Vegas Aces

Kansainvälisillä pelaajilla erilaiset säännöt kuin yliopistopelaajilla

WNBA:n työehtosopimus on määrittänyt tiukat ehdot, joiden mukaan määritetään, kuka pelaaja on kelpoinen varattavaksi. Säännöt eivät ole samat Yhdysvaltojen yliopistossa pelanneilla ja ns. ”kansainvälisille pelaajille”. Merkittävin ero on ikärajoissa.

WNBA:ssa yliopistopelaajien ikärajana on 22 vuotta, joka pitää tulla täyteen samana vuonna, kun varaustilaisuus järjestetään. Tämä siis tarkoittaa, että vuonna 1999 tai sitä ennen syntyneet pelaajat voidaan varata WNBA:han vuoden 2021 varaustilaisuudessa.

Kansainväliset pelaajat taas saavat ilmoittautua kaksi vuotta nuorempina. Tämä tarkoittaa, että 2001-syntyneet kansainväliset pelaajat voidaan varata tämän vuoden varaustilaisuudessa. Awak Kuier osuu juuri tähän ikäluokkaan, joka voidaan varata tänä keväänä, koska hän täyttää 20 vuotta 19. elokuuta.

Koronaviruspandemian vuoksi Yhdysvaltojen yliopistokoripallon kattojärjestö NCAA antoi yliopistopelaajille mahdollisuuden pelata vielä yhden lisävuoden yliopistokoripalloa. Tämä päätös voi lisätä kansainvälisten varattavien määrää.

Kuierin lisäksi kansainvälisiin varauksiin voi lukeutua Ranskan Iliana Rupertia, joka on jo ’01-syntyneenä ehtinyt pelata Euroliigaa ja edustanut kotimaataan vuoden 2019 EM-kisoissa, jotka päättyivät Ranskan osalta hopeamitaliin. Myös australialaista pelinrakentajaa Shyla Healia sekä espanjalaista laituria Raquel Carreraa povataan varattavaksi kolmen kierroksen aikana.

Jotkut kansainvälisistä pelaajista ovat kuitenkin valinneet yliopistoreitin, kuten italialainen Lorela Cubaj. Georgia Techissä Lotta-Maj Lahtisen kanssa pelannut Cubaj on pelannut nyt neljä kautta yliopistokoripalloa ja Atlantic Coast -konferenssin vuoden puolustuspelaaja on nostanut osakkeitaan merkittävästi Georgia Techin vahvan kauden jälkeen.

Susiladiesin huippulupaus Awak Kuier on ehdolla WNBA:n varaustilaisuudessa, joka järjestetään torstaina 15. huhtikuuta. Basket.fi seuraa ja taustoittaa Awakin tietä WNBA:n varaustilaisuuteen ja sen läpi tulevien viikkojen aikana.

Vuoden 2020 WNBA:n varaustilaisuuden ensimmäinen kierros

Henkilöt

 
16.4.2021 13:39 WNBA

Dallas Wingsin varaama Awak Kuier: ”Meillä on paljon nuoria lahjakkuuksia”

Tuore WNBA:n kakkosvaraus Awak Kuier, 19, kertoi varaustilaisuuden jälkimainingeissa omista tunnelmistaan, pelillisistä esikuvistaan sekä sopeutumisestaan Dallas Wingsin pelaamiseen ja WNBA:han.

16.4.2021 02:45 WNBA

Awak Kuier varattiin WNBA:han historiallisesti toisena – osoitteena Dallas Wings

WNBA:n varaustilaisuudessa tehtiin suomalaista koripallohistoriaa, kun Dallas Wings varasi Awak Kuierin numerolla kaksi.

15.4.2021 08:50 WNBA

Awak Kuier: ”Olen iloinen jo pelkästään siitä, jos minut draftataan”

WNBA:n varaustilaisuuden kynnyksellä Awak Kuier, 19, odottaa jännityksellä, mitä tulevan odottaa. Susiladiesin nuorta tähteä ja Peli-Karhut-kasvattia veikkaillaan yhdeksi varaustilaisuuden kärkinimeksi, mutta hän on itse tyytyväinen jo pelkästään siitä, jos hänet varataan.

14.4.2021 12:30 WNBA

Yle näyttää suorana WNBA:n varaustilaisuuden torstain ja perjantain välisenä yönä

WNBA:n varaustilaisuus järjestetään Yhdysvalloissa torstaina ja perjantain välisenä yönä klo 2:00 Suomen aikaa. Yle näyttää varaustilaisuuden suorana lähetyksenä, kun Awak Kuieria povataan yhdeksi varaustilaisuuden ensimmäisiksi nimiksi.

14.4.2021 11:32 Susiladies

Susiladies-luotsi Pekka Salminen Awak Kuierin mahdollisuuksista: ”Awak on kaikin puolin poikkeuksellinen pelaaja”

Peli-Karhujen kasvatti ja Susiladiesin nuori tähti Awak Kuier, 19, on ollut suomalaisen koripalloväen tarkkaan seuraama lupaus jo muutaman vuoden ajan. Mutta minkälainen pelaaja Kuier oikein on ja mitä häneltä on odotettavissa ammattilaisuralla? Kysymykseen vastaa Kuieria HBA-Märskyssä ja Susiladiesissa viime vuodet valmentanut Pekka Salminen.

12.4.2021 10:07 Susiladies

Taru Tuukkasen WNBA-draftista 20 vuotta: "Menin ihan shokkiin, kun mut draftattiin!"

Awak Kuierin odottaessa WNBA:n varaustilaisuutta on syytä palata 20 vuoden taakse, jolloin Taru Tuukkanen huudettiin naisten taalaliigaan ensimmäisenä suomalaisvarauksena koskaan. Vaikka Tuukkanen oli osoittanut Xavier Musketeersissa olevansa yksi NCAA-liigan parhaita pelaajia, WNBA-varaus tuli hänelle itselleenkin yllätyksenä.

8.4.2021 08:27 Susiladies

WNBA on kahdentoista joukkueen ammattilaisliiga, joka pelataan kesäisin

Yhdysvaltojen naisten ammattilaisliiga WNBA juhlii tänä vuonna 25. kauttaan. Kun suomalaislupaus Awak Kuieria veikkaillaan WNBA:n varaustilaisuudessa kärkisijoille, niin tässä artikkelissa käydään läpi liigan historiaa ja formaattia.

6.4.2021 11:45 Susiladies

WNBA:n varaustilaisuus lähenee – Awak Kuierilla edessään jännittävät viikot

Suomalaisen koripallon ystävät elävät kutkuttavia aikoja huhtikuun puolivälissä, jolloin Yhdysvaltain naisten ammattilaisliiga WNBA järjestää vuotuisen varaustilaisuutensa: kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti ja Susiladiesin kulmakivi Awak Kuier, 19, on kansainvälisten asiantuntijoiden spekulaatioissa ehdolla taalaliigaan kärkipään varausten joukossa.

11.3.2024 08:07 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier taistelee EuroCupin finaalipaikasta – Roosa Lehtoranta juhli suomalaiskohtaamisen voittoa

EuroCupin välierät alkoivat viime viikolla ja Awak Kuierin Reyer Venezia petasi jännittävät lähtöasetelmat toiseen osaotteluun. Roosa Lehtoranta pääsi paukuttelemaan henkseleitään Saksassa suomalaiskohtaamisen voiton kunniaksi.

4.3.2024 11:14 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen isossa roolissa tärkeässä voitossa – ”Itsellä upposi tärkeissä paikoissa”

Lotta-Maj Lahtisen heitot upposivat oikeisiin hetkiin, kun hän auttoi Sedis Basquetin tärkeään voittoon maratonottelussa. Elina Aarnisalo merkkautti komean tupla-tuplan Belgiassa, Roosa Lehtoranta ylsi kauden piste-ennätykseensä Saksassa ja Sofia Pelander sai valinnan kierroksen joukkueeseen Ruotsissa.

Näytä lisää vastaavia