24.5.2013 Suomen Koripalloliitto on julkaissut liittohallituksen hyväksymät A- ja B-nuorten SM-sarjojen ja I divisioonien pelaamistavat ja kilpailukalenterin pelikaudelle 2013-14. Runkosarjoihin ja pudotuspeleihin ei tule muutoksia, mutta A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsinnat kokivat uudistuksen.
Joukkueiden ranking nuorten valtakunnallisten sarjojen karsintoihin määräytyy jatkossa edelliskauden perusteella.
Suurin uudistus koskee joukkueiden suorittaman rankingin poistumista. Sen asemesta karsintoihin ilmoittautuneet joukkueet rankataan jatkossa edelliskauden perusteella.
Kauden 2012-13 A- ja B-nuorten SM-sarjan ja valtakunnallisen I divisioonan joukkueet (20) saavat kauden 2013-14 SM-karsintoihin paikan karsintojen 2. kierrokselle ja saavat rankingnumeron 1-20 edellisen kauden runkosarjasijoituksen mukaan.
Ne karsintoihin ilmoittautuneet joukkueet, jotka eivät pelanneet kaudella 2012-13 valtakunnallisessa sarjassa, arvotaan karsintojen 1. kierrokselle. Ensimmäisellä karsintakierroksella pelataan viidestä 2. kierroksen paikasta.
Toisella karsintakierroksella on viisi viiden joukkueen lohkoa, joista ykkönen ja kakkonen etenevät SM-sarjaan, kolmonen ja nelonen valtakunnalliseen I divisioonaan. Toisen kierroksen lohkojaot muodostuvat rankingin perusteella seuraavasti:
A: 1-5, 6-10, 11-15, 16-20, karsija 1 (arvotaan)
B: 1-5, 6-10, 11-15, 16-20, karsija 2 (arvotaan)
C: 1-5, 6-10, 11-15, 16-20, karsija 3 (arvotaan)
D: 1-5, 6-10, 11-15, 16-20, karsija 4 (arvotaan)
E: 1-5, 6-10, 11-15, 16-20, karsija 5 (arvotaan)
Kaikkien joukkueiden tulee ilmoittautua karsintoihin 15.8. mennessä. Karsintalohkot sekä järjestäjät ja varajärjestäjät 1. ja 2. kierrokselle arvotaan välittömästi tämän jälkeen.
Toisella kierroksella järjestäjä ja varajärjestäjä arvotaan lohkojen sijoitettujen joukkueiden kesken.
Yhdellä seuralla voi olla vain yksi sijoille 1-10 ja yksi sijoille 11-20 sijoitettu joukkue. Mikäli joukkueita on useampia, poistuu huonommin sijoittunut joukkue kokonaan sijoittelun ulkopuolelle. Tällöin kaikki tämän joukkueen alapuolella olleet joukkueet siirtyvät sijoittelussa yhden pykälän ylöspäin.
Mikäli sijoitettuja joukkueita on alle 20, arvotaan ne lohkot, joihin karsintojen 1. kierrokselta tulee enemmän kuin yksi joukkue.
Joukkueiden koostuessa kahden eri seuran pelaajista, ja jolloin sarjapaikka on toisen seuran nimissä, voidaan rankingsijoitus seuraavaksi kaudeksi antaa jommallekummalle yhteistyöseuroista. Syksyn 2013 karsintoihin liitto selvittää yhteistyöseurat ja sitä seuraaviksi kausiksi seurat tulevat jo sarjailmoittautumisen yhteydessä ilmoittamaan minkä seuran kanssa mahdollinen yhteistyö on käynnissä.
Karsintojen jälkeen kymmenen joukkueen SM-sarjoissa ja I divisioonissa pelataan niin A- kuin B-nuorissakin entiseen tapaan kaksinkertaiset sarjat, joiden neljä parasta selviävät pudotuspeleihin.
SM-sarjan välierät ja finaalit pelataan paras kolmesta -järjestelmällä siten, että paremmin sijoittuneella on kotietu. Pronssiotteluita on yksi ja se pelataan paremmin sijoittuneen kotikentällä.
I divisioonassa pelataan neljän parhaan Final Four -lopputurnaus, jonka järjestää runkosarjan ykkönen. Välierät, pronssiottelu ja finaali pelataan cup-menetelmällä.
C-nuorten SM-sarjojen pelitapa säilyy ennallaan. SM-sarjaan haluavat joukkueet ilmoittautuvat alueiden järjestämiin C-nuorten sarjoihin, jotka ovat samalla SM-karsintasarjaa. Syksyn sarjan perusteella alueellisesta sarjoista pääsee kevään SM-sarjaan yhteensä 18 joukkuetta.
Kunkin sarjan tarkemmat sarjamääräykset julkaistaan sekä ilmoittautumiset valtakunnallisiin nuorten karsintoihin avataan kesäkuun aikana. Ilmoittautumiset on suoritettava 15.8.2013 mennessä.
Alla olevan linkin avulla voi ladata nuorten kilpailukalenterin 2013-14 PDF-tiedostona.
Ilmoittautuminen A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsintoihin on alkanut. C-nuorten SM-karsintaan (alueelliset karsintasarjat) voi myös jo ilmoittautua. Viimeinen ilmoittautumispäivä on keskiviikko 15.8.2012.
Kansainvälinen koripalloliitto, FIBA, on muuttanut koripallokenttää koskevia sääntöjään. Sääntöuudistuksen myötä useampi kentällä olevien rajamerkintöjen paikka muuttuu. Suomessa uudet kentän viivoja koskevat säännöt tulevat voimaan 1.7.2010 alkaen.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.
Koripallon A-, B- ja C-nuorten SM-sarjojen ja I divisioonien pelitavat säilyvät ennallaan pelikaudella 2011-12, päätti Koripalloliiton hallitus. A- ja B-nuorten SM-sarjoissa syksyllä 2011 pelattavien karsintojen perusteella pelataan kymmenen joukkueen SM-sarjat ja kymmenen joukkueen I divisioonat, kuten aiempinakin pelikausina. SM-runkosarjan neljä parasta mittelevät SM-mitaleista.
Suomen Koripalloliiton hallitus on hyväksynyt nuorten SM-sarjojen uudistusesityksen. Tulevalla pelikaudella 2007-08 A- ja B-nuorten SM-sarjoihin selviytyy kuhunkin kymmenen joukkuetta, jonka lisäksi pelataan kymmenen joukkueen I divisioonat. Sarjojen peliformaatteja on lisäksi selkiytetty ja ottelumääriä lisätty.
Nuorten SM-sarjojen pelitavat ja –aikataulut kaudelle 2003-04 on hyväksytty. Suurimmat muutokset kokivat A- ja B-nuorten SM-sarjat, joissa pelaa tulevalla kaudella entistä enemmän joukkueita kokonaan uudistetulla formaatilla. Nuorten SM-sarjoihin ja valtakunnallisiin I divisiooniin tulee ilmoittautua 1.8.2003 mennessä.
Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista 10.1.2021 asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta.
Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen keskeyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan koko Suomessa loppuvuodeksi nuorten ja aikuisten harrastetoiminnan osalta. Myös kaikkien nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaaminen keskeytetään tiistaina 1.12.2020. Aikuisten huippu- ja kilpasarjat jatkuvat viranomaismääräysten mukaan eli tyhjille katsomoille niillä alueilla, joilla ei saa yleisöä ottaa ja rajoitusten mukaisesti jos viranomaiset sen sallivat.
Nuorten valtakunnallisten sarjojen ilmoittautuminen on nyt avattu. Samalla julkaistaan nuorten valtakunnallisten sarjojen kilpailukalenteri.
Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt Nuorten pääsarjaryhmän esityksestä, että 14-vuotiaiden SM-sarjaa ja sen otteluita ei enää tänä keväänä pelata. Lisäksi liittohallitus päätti, että 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupissa ei pelata lopputurnauksia vaan pyritään pelaamaan kevään sarjan ottelut (Luokitteluvaihe II) sekä Final Four -turnaus. Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt, että Läntisen alueen nuorten aluefinaaleja ei pelata.
Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista tammikuun loppupuolelle asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat jälleen joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta. Otteluita tammikuulta siirretään pidemmälle kevääseen, jolloin otteluita voidaan pelata toukokuun loppuun asti kaikissa sarjoissa.
Ilmoittautuminen alueiden kaikkiin sarjoihin, nuorten valtakunnallisiin karsintoihin ja senioreiden SM-sarjoihin on alkanut. Uutisesta löytyy kaikkien näiden sarjojen viimeiset ilmoittautumispäivämäärät. Ilmoitathan joukkueen vasta sitten, kun joukkueen yhdyshenkilö on varmasti tiedossa koko kaudelle.
Kansainvälinen koripalloliitto on päättänyt ottaa nais- ja tyttökoripalloilussa käyttöön nykyistä pienemmän pallon. Kansainvälisillä kentillä käyttöönotto tapahtuu 1.10.2004. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt, että Suomessa pelattavissa naisten sekä A- ja B-tyttöjen sarjoissa pallo nro 6 otetaan käyttöön 1.7.2004 alkaen.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä tiedotti 27.11.2020, että pääkaupunkiseudun nuorten harrastetoiminta keskeytetään. Olympiakomitea ja lajiliitot ovat sopineet yhdessä, että koronaviruksen leviämisalueilla kaikki sarja- ja harjoittelutoiminta aikuisten harrastetoiminnassa keskeytetään. Lasten ja nuorten harjoittelu sisätiloissa keskeytetään Uudellamaalla sekä jatkossa muiden leviämisvaiheen alueiden kaupunkien mahdollisesti tekemien linjausten mukaisesti.
Ilmoittautuminen A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsintoihin on alkanut. Viimeinen ilmoittautumispäivä on perjantai 15.8.2014. Samalla on julkaistu nuorten valtakunnallisten sarjojen kilpailukalenteri 2014-15.
Koripallon A- ja B-nuorten SM-sarjajoukkueet ovat selvillä. SM-sarjoihin tarjolla olleisiin 40 sarjapaikkaan tarrasi 29 eri seuraa 19 eri kaupungista ympäri Suomen. B-nuorten SM-sarjat käynnistyvät sunnuntaina 7.10. ja A-nuorten SM-sarjat puolestaan lauantaina 13.10. Samoina päivinä käynnistyvät ikäluokkien valtakunnalliset I divisioonat.
Suomen Koripalloliitto palauttaa Suomen mestaruuskilpailun 13-14-vuotiaille eli C-nuorille 15 vuoden tauon jälkeen. C-nuorten SM-tittelistä kilpaillaan jo pelikaudella 2010-11. Edellisen kerran kyseisen ikäluokan Suomen mestaruudesta on pelattu vuonna 1996.
Koripalloliiton liittohallitus on vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta ja sen aiheuttamista rajoituksista johtuen tehnyt päätöksen päättää pelikaudet Koripalloliiton nuorten valtakunnallisissa sarjoissa sekä eteläisen ja läntisen alueen nuorten sarjoissa.
Suomen Koripalloliitto tavoittelee kilpailemisen jatkamista nuorten alueellisten sarjojen ja valtakunnallisten 16-19-vuotiaiden sarjojen osalta kevään aikana, mikäli yleinen tilanne sen mahdollistaa ja haluaa samalla myös kiittää seuroja turvallisen harjoitteluympäristön mahdollistamisesta. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on kuitenkin päättänyt, ettei 15-vuotiaiden SM-sarjana toimivaa Robert Petersen Cupia pelata keväällä, koska suurimmassa osassa Suomea ei päästäisi pelaamaan runkosarjaa vielä huhtikuussakaan. Muut nuorten valtakunnalliset sarjat pyritään vielä pelaamaan loppuun.
Ilmoittautuminen A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsintojen on alkanut. Viimeinen ilmoittautumispäivä on sunnuntai 15.8.2010.