3.1.2019 20:45 Perinteikkään Baltic Sea Basketball Cupin avauspäivänä Suomen sekä 18-vuotiaat että 16-vuotiaat pojat ylsivät voittoihin Latviaa vastaan. Avauspäivän tähtenä tuikki MU16-maajoukkueen Lauri Kallio, joka liekitti 33 pistettä Suomen tuplajatkoaikavoitossa.
Lauri Kallio veisteli 12 pistettä ratkaisevaan jatkoaikaan. Kuva: Oma Design.
Kun Sudenpennut ei kyennyt kiskomaan eroa Latvian 16-vuotiaisiin poikiin varsinaisen peliajan aikana, saatikka ensimmäisellä jatkoajalla, niin toisella jatkoajalla Kallio kaivoi tarvittavat välineet työkalupakistaan.
Kallio pisti pelin pakettiin kahdella tyylipuhtaalla floaterilla sekä kylmähermoisella kolmosella loppulukemiin 71-77 (25-30, 55-55, 63-63) reilut kymmenen sekuntia ennen loppusummeria. Kokonaisuudessaan Kallio (33/5/3 syöttöä) säkitti toisella jatkoajalla tusinallisen pisteitä.
– Isoin ansio oli, että korit syntyivät viimeisellä jatkoajalla susiautomaatioliikkeistä, joissa kolme pelaajaa pelasi todella hyvin kimpassa, päävalmentaja Ville Neva totesi.
Suomen puolustus oli miltei koko ottelun erinomaista ja ilman totaalista notkahdusta. Molempien joukkueiden heittoprosentit jäivät alhaisiksi, mutta Sudenpennut sai läpi 50 minuutin laadukkaampia heittoja vastustajaansa nähden.
– Arveltiin, että vastustaja yrittää käyttää kentän tilaa meitä vastaan. Ainoa keino, millä sitä strategiaa vastaan pärjää, on tehdä omaa juttua paremmin ja luottaa siihen. Siihen nähden, että pojat pelasivat ensimmäiset maaottelunsa, niin ne parhaat hetket yhteistyön ja heittäytymisen suhteen olivat todella hienoja, Neva aloitti.
– Pitää kuitenkin muistaa, että kauas on pitkä matka ja painavaa on raskasta kantaa. Meillä on vielä todella paljon parannettavaa tässä turnauksessa ja pelaajien omassa koripalloelämässä. Vaikka tänään meni ylitöiksi, niin huomenna turnaus jatkuu.
Kallion lisäksi Suomen tehokkuustilastoissa erottuivat Tommi Lehtonen (8/7), Mikael Parpala (6/9/3 riistoa) sekä toisella jatkoajalla tärkeän hyppyheiton naulannut Aku-Petteri Kuusinen (6/4/3 syöttöä). Latvian pistekärki oli Aleksis Gedrovics (19/10).
18-vuotiaiden poikien ottelussa loppu äityi jännäksi, kun reilut 38 minuuttia ottelua johtanut Suomi meinasi kapsahtaa Latvian loppukiriin. Päätösneljänneksen loppupuolella latvialaiset ylsivät pisteen päähän, mutta Sudenpennut teki tarvitsemaansa työtä vapaaheittoviivalta juhliakseen 65-66 (30-41) -avausvoittoa.
– Jollei ota muutamia virheitä huomioon, niin meiltä ehjä puolustuspeli, päävalmentaja Jyri Lohikoski kertoi.
Tilastot tukevat mainiota puolustusta, kun Sudenpennut pakotti Latvian 28 menetykseen ja vain neljään hyökkäyslevypalloon. Erityisesti suomalaiset onnistuivat kaitsemaan Latvian tähtipelaaja Kristaps Kilpsiä (24/2/4 syöttöä), joka sortui yhdeksään menetykseen.
– Kehityskohteet jäivät toiseen päähän kenttää. Niinä hetkinä, kun emme päässeet juoksemaan nopeita, vaan pelasimme puolella kentällä, niin saimme avoimia heittopaikkoja. Mutta vapaaheittojen ja kolmosten prosentit ovat liian alhaisia tälle tasolle, Lohikoski aloitti.
– Mutta näinhän se menee. Jokainen palapelinrakentaja tietää, että rikkominen on paljon helpompaa kuin kokoaminen. Yhteisen hyökkäyspelin löytäminen vie enemmän aikaa, Lohikoski lisäsi.
Perttu Blomgren (12/3/5 syöttöä/3 riistoa) osoitti olevansa ikäluokkansa yksi parhaimmista perimeter-puolustajista ja Nikolas Gustavson (11/0) naulasi kolme kolmosta maajoukkuedebyytissään.
Pistetaakka kantoivat myös Teemu Suokas (10/7) ja monipuolisen ottelun pelannut Erik Sajantila (11/9/7 syöttöä), jonka yksittäinen kohokohta oli elintärkeä torjunta ratkaisuhetkillä.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sai vastaansa EM- ja MM-kisoja myöten menestyneen Latvian ikäluokan, joka veti pidemmän korren loppulukemin 93-81 (53-43). Sudenpentujen murheenkryyniksi jäi toinen neljännes, jonka latvialaiset veivät 34-23 ja keräsivät ratkaisevan johdon.
– Pelin kuvassa näkyi, että emme päässeet hyödyntämään niitä asioita, joihin tässä Baltic-vaiheessa olemme valmistautuneet. Olimme valmistautunut palloskriinipuolustukseen, mutta vastustaja ei niitä juossut juurikaan, vaan postasi vahvasti kohti koria, päävalmentaja Niko Hellman kertoi.
– Hyökkäyspäässä emme päässeet juoksemaan, koska vastustaja teki joko korin tai pääsi vapaaheittoviivalle niin monesta tilanteesta. Emme päässeet pelaamaan meidän pelitapaan tyypillistä monen pallonhallinnan koripalloa, vaan puolella kentällä Latvian kanssa.
– Tämä oli kuitenkin meidän projektin ensimmäinen peli ja vastassa oli laadukas Latvia, joka pelasi erinomaisesti. Tällä kertaa ei riittänyt.
Suomen pistekuningatar oli Awak Kuier, joka pussitti 26 pistettä ja noukki viisi levypalloa. Kaksinumeroisille pistelukemille pääsivät myös Emerita Mashaire (14/1/4 syöttöä/5 riistoa) sekä Alexandra Ailus (10/1/5 syöttöä). Parketin paras pistenikkari oli Latvian Laura Meldere (31/8).
Koko turnauksen avausottelussa Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue joutui toteamaan Latvian paremmakseen numeroin 79-65 (37-24). Sudenpennuilla oli etsikkoaikansa päätösneljänneksellä, mutta lopulta Latvian toisen neljänneksen 12-0-juoksulla keräämä ero osoittautui liiaksi.
– Muuten kenttätapahtumat olivat aika tasaisia. Ensimmäisellä puoliajalla oli haasteita 1-1-puolustuksessa ja levypallopelissä, mutta onnistuimme parantamaan toisella puoliajalla, päävalmentaja Jussi Räikkä kommentoi.
– Ennen kaikkea voi olla tyytyväinen siihen, että tulimme hyvällä hengellä ja ilme säilyi läpi ottelun, vaikka välillä oli vaikeata. Latvia pelasi hyvin, heiltä ei voi ottaa mitään pois. Mutta tämän tasoisia joukkueita pitäisi hiljalleen voittaa seuraavan vuoden aikana. Silloin voi haaveilla jonkinlaisesta sijoituksesta EM-kisoissa.
Suomen pisteistä vastasivat Kati Ollilainen (18/6/4 syöttöä) sekä toisella puoliajalla vauhtiin päässyt Henna Sandvik (24/5/3 syöttöä/3 riistoa). Latvian tehokaksikko oli Elizabete Bulane (15/7/4 syöttöä) ja Nikola Priede (14/7/4 syöttöä).
Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.
Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.
Suomen nuorisomaajoukkueiden vuoden ensimmäinen tapahtuma, Baltic Sea Basketball Cup, saatiin päätökseen Tallinnassa. Suomen 16-vuotiaat tytöt jatkoivat voittamattomana, mutta Sudenpennut joutui toteamaan kolmesti Ruotsin paremmakseen.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden maajoukkueet on valittu vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin, joka pelataan Tallinnassa, Audentesin urheilukoulussa, 3.-5.1.2023.
Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2023. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Henri Clement, joka ottaa komentoonsa 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen.
Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan Pohjoismaiden mestaruudesta 2022 keskiviikosta 29.6. sunnuntaihin 3.7. Joukkueet on nyt valittu neljässä eri ikäluokassa ja Sudenpentujen päävalmentajat ovat antaneet ennakkokommenttinsa.
Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan alle 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudesta 29.6.-3.7.2022. Viiteen päivään mahtuu suomalaisnäkökulmasta kaksi kohokohtaa kotiyleisölle: torstain Ruotsi-ottelut ja lauantainen neljän ottelun putki Susi Training Centerin ykköskentällä.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.
Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2022. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Petri Virtanen, joka ottaa komentoonsa 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen.
Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2021 on valittu. Sudenpentujen valmennuksesta löytyy hieno jatkumo, jossa monet valmentajat ovat tuttuja nimiä jo aiemmilta maajoukkuevuosilta.
Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan Kisakalliossa, Lohjalla 4.-7.8.2020. Nelipäiväisten PM-kisojen osallistujina nähdään Suomen lisäksi Tanska, Islanti ja Viro.
Suomen nuorisomaajoukkueet matkustavat neljän joukkueen voimin vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin, joka pidetään Tallinnan Audentesin urheilukoululla 3.-5.1.2020. Suomen joukkueet kohtaavat perjantaina Latvian, lauantaina Viron ja sunnuntaina Ruotsin.
Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2020 on valittu. Sudenpennut on tulevana kesänä jälleen huippuvalmentajien opissa.
Torstaina pyörähtää käyntiin maajoukkuekesä jokaisen Suomen nuorisomaajoukkueen osalta, kun Sudenpennut isännöi Pohjoismaiden mestaruuskisoja Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisat pelataan 27.6.-1.7. kolmella kentällä. Suomi kohtaa torstaina Tanskan, perjantaina Norjan, lauantaina Viron, sunnuntaina Ruotsin ja maanantaina Islannin.
Maajoukkueiden kotimaaotteluiden rypäs käynnistyy ensi viikolla, kun 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohtaa Kisakallion Susi Training Centerissä Turkin keskiviikkona ja torstaina. Sen jälkeen kotimaassa pelataan maaotteluita lähes joka viikko. Maajoukkueiden kotimaan kesän pelit huipentuvat Susijengin juhlaturnaukseen.
Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan jälleen Kisakalliossa Lohjalla, 27.6.-1.7.2019. Tutustu otteluohjelmaan ja hae mukaan vapaaehtoiseksi.
Suomen nuorisomaajoukkueiden valmentajat maajoukkuekesälle 2019 on valittu. Sudenpennut on myös tulevana kesänä huippuvalmentajien opissa.
Suomen nuorisomaajoukkueet ovat matkustaneet tänään Tallinnaan kilpailemaan perinteikkään Baltic Sea Basketball Cupin mestaruudesta 3.-5.1.2019.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA suoritti torstaina 13.12. kesän 2019 koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat Belgradissa.