Sudenpennuilla kolmen Viro-voiton ilta Baltic Sea Cupin toisena päivänä

4.1.2023 23:18 Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.

Nantti Ruuhilahti erottui edukseen jo toistamiseen Baltic Sea Basketball Cupissa. Kuva: Ville Vuorinen.

16-vuotiaiden poikien maajoukkue sai onnistumisia laajalta rintamalta

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa, kun Viro kaatui loppulukemin 72-62 (37-36).

Sudenpennut sai ottelun hallintaansa avausneljänneksen loppupuolella, mutta virolaiset kävivät kertaalleen johdossa vielä toisella neljänneksellä. Puoliajan jälkeen johto pysyi visusti Sudenpentujen käsissä ja päätösneljänneksellä ero venyi parhaimmillaan 15 pisteeseen.

– Oli ilahduttavaa, että saimme eilisen murheenkryynejä eli puolustus- ja levypallopeliä parannettua merkittävästi. Valitettavasti pallonmenetyksen vaivasivat edelleen. Meillä oli useamman kerran pelissä mahdollisuus saada repäistyä eroa enemmän, mutta menetyksiä tuli juuri näissä paikoissa, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi.

Suomi vei levypallot 58-39, mutta menetyksiä kertyi 28 kappaletta. Viro vastaavasti menetti pallon 17 kertaa.

Sudenpennut sai onnistumisia laajalta rintamalta: Miikka Muurinen (17/11) nousi pistekärjeksi tupla-tuplallaan, Nantti Ruuhilahti (14/5/3 riistoa) oli tärkeässä roolissa ratkaisuhetkillä, Oskar Aare (12/4/3 syöttöä) pelasi arvokkaat minuutit ja Matias Hemdahl (4/9) erottui linkkiveitsimäisellä puolustuspelillään.

Viron pistekolmikon muodosti Rasmus Olop (15/4/5 riistoa), Marten Alles (10/1) ja Kaur-Kennerth Tomann (10/7/6 torjuntaa).

> Ottelutilastot


16-vuotiaille tytöille vakuuttava 51 pisteen voitto Virosta

Nicole Pihamaa säkitti 18 pistettä Viroa vastaan. Kuva: Ville Vuorinen.

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue taas palautui erinomaisesti Viron terävästä alusta ja jylläsi lopulta selkeänumeroiseen 113-62 (61-38) -voittoon.

– Viro aloitti terävästi ja me olimme vähän telineissä. Ensimmäisellä puoliajalla olimme puolustuslevypallojen osalta liian huonoja. Toisella puoliajalla tavoite oli, että saisimme oman pään levypallot siitä 50 prosentista lähemmäksi 70 prosenttia, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä aloitti.

– Pelissä oli tietenkin paljon hyvää. Melko korkealla heittoprosentilla (pelitilanneheitot 47%, 40-85) saimme tuollaisen määrän pisteitä. Me olimme isompia ja fyysisempiä. Uskoimme siihen, että jos jatkamme omalla intensiteetillämme, niin vastustaja ei tule pysymään mukana. Näin lopulta kävi.

Jokainen Suomen 11 kentällä olleesta pelaajasta ylsi pisteille. Kaksinumeroiset pistelukemat heittävät Nicole Ogun (19/10/4 syöttöä/5 riistoa/4 torjuntaa), Nicole Pihamaa (18/2/4 riistoa), Heli Lehto (15/8/5 syöttöä/5 riistoa), Silja Loukola (13/6) ja Aino Koskela (12/5/3 riistoa). 

– Nicole (Pihamaa) oli todella tehokas kentällä. Emilia Kurjenmäki (9/1/4 riistoa) oli varmaankin isoin tasonnostaja edellisestä ottelusta. Emilian puolustuspelin tiivistyminen ja parantaminen mahdollisti sen, että hän pelasi noin hyvän matsin.

Viron pistenaiset olivat Bia Aller (12/0) ja Nora-Liis Veisberg (10/3).

> Ottelutilastot

 


18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue veti vielä paremmaksi 70 pisteen voitolla

Edit Merivirta ja Suomi puolusti 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelussa Viron kumoon. Kuva: Vesa Koivunen.

Nuorempaa ikäluokkaa vielä ylivoimaisemman voiton nappasi Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, joka rallatteli 95-25 (46-16) -voittoon Virosta.

– Meidän todella aggressiivinen puolustus pakotti vastustajan 62 menetykseen. Meidän puolustus oli niin hyvää, että tasoero näytti vielä isommalta, mitä se todellisuudessa oli. Siitä tytöille tunnustus, että koko 40 minuuttia jaksoimme rummuttaa ja jalka ei noussut missään vaiheessa kaasulta, Suomen päävalmentaja Janne Hänninen kommentoi.

Suomelta Edit Merivirta (8/2) toi puolustukseen roimasti energiaa, Emma Ristolan (10/6/4 syöttöä) erottui kovuudellaan erityisesti ottelun alkupäässä ja Emma Ahola (18/5/6 riistoa) pelasi kenties nuoren uransa parhaan maaottelun.

Kaksinumeroiset pistelukemat heittivät myös Fiia Hellsten (12/4/3 riistoa) ja Lilli Onnela (12/5/5 riistoa).

> Ottelutilastot


18-vuotiailla pojilla haastava ottelua Viroa vastaan

Jonas Kaivos ja Suomi hävisi 18-vuotiaissa pojissa Virolle. Kuva: Vesa Koivunen.

Päivän ainoa Sudenpennut-tappio osui 18-vuotiaiden poikien kontolle, kun suomalaiset hävisivät Virolle 75-84 (40-43).

– Oli aika haastavaa sekä pelin alussa että puoliajan jälkeen. Todella huonoa pelaamista puolustuksellisesti, vähän myöhässä kaikesta, kaveri sai rallin pyörimään, heittopaikat heittäjille ja Viro heittikin tänään todella hyvin, Suomen päävalmentaja Mikko Larkas kommentoi.

Viro oli tulikuumana kaaren takaa ja heitti kolmosensa peräti 17/30 (56%).

Ero venyi päätösneljänneksellä jo pahimmillaan 16 pisteeseen Viron hyväksi. Sudenpennut sai kirittyä eron vielä kuuteen, muttei sen lähemmäksi.

Viron selkä ykkönen oli kolmosensa peräti 8/8 heittänyt Erik Makke, jonka saldo oli 33 pistettä, kolme levypalloa ja kolme syöttöä.

Suomen pistekaksikko oli Olavi Suutela (25/9) ja Elmeri Abbey (15/6/4 syöttöä/4 riistoa). Suomen takakentälle tuli myös harmittavia loukkaantumisia, minkä jälkeen uskaliaiten kopin vastuusta otti Jonas Kaivos (3/0).

– Pyörimme liikaa muutamien kantavien voimien varassa. Seuraavaan peliin olisi hienoa, jos pelaajat uskaltaisivat tuoda luontaisen itsensä ryhmään mukaan ja pelata samalla rohkeudella kuin seurajoukkueissa. Jännittäminen tai mailan puristaminen ei tuo mitään hyvää.

> Ottelutilastot


Sudenpennut pelaa huomenna viimeiset ottelunsa Baltic Sea Cupissa, kun vastaan päätöspäivänä tulee Ruotsi.

 
3.1.2023 21:04 Sudenpennut

Sudenpennut aloitti maajoukkuevuotensa Tallinnassa – Baltic Sea Cupin avauspäivänä Latvia kaatui kahdesti

Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.

3.1.2019 20:45 Sudenpennut

Poikamaajoukkueet avausvoittoihin Baltic Sea Cupissa

Perinteikkään Baltic Sea Basketball Cupin avauspäivänä Suomen sekä 18-vuotiaat että 16-vuotiaat pojat ylsivät voittoihin Latviaa vastaan. Avauspäivän tähtenä tuikki MU16-maajoukkueen Lauri Kallio, joka liekitti 33 pistettä Suomen tuplajatkoaikavoitossa.

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

5.1.2023 17:17 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pysyi voittamattomana Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueiden vuoden ensimmäinen tapahtuma, Baltic Sea Basketball Cup, saatiin päätökseen Tallinnassa. Suomen 16-vuotiaat tytöt jatkoivat voittamattomana, mutta Sudenpennut joutui toteamaan kolmesti Ruotsin paremmakseen.

31.12.2022 11:19 Sudenpennut

Suomen nuorisomaajoukkueet valittu vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden maajoukkueet on valittu vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin, joka pelataan Tallinnassa, Audentesin urheilukoulussa, 3.-5.1.2023.

29.12.2022 09:05 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2023

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2023. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Henri Clement, joka ottaa komentoonsa 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen.

28.6.2022 09:45 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut valmiina huomenna alkaviin PM-kisoihin vuosimallia 2022

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan Pohjoismaiden mestaruudesta 2022 keskiviikosta 29.6. sunnuntaihin 3.7. Joukkueet on nyt valittu neljässä eri ikäluokassa ja Sudenpentujen päävalmentajat ovat antaneet ennakkokommenttinsa.

27.6.2022 14:20 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpentujen PM-kisojen tärpit: Ruotsi-ottelut torstaina, lauantaina neljän ottelun putki STC:n ykköskentällä

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan alle 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudesta 29.6.-3.7.2022. Viiteen päivään mahtuu suomalaisnäkökulmasta kaksi kohokohtaa kotiyleisölle: torstain Ruotsi-ottelut ja lauantainen neljän ottelun putki Susi Training Centerin ykköskentällä.

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

23.12.2021 09:31 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2022

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2022. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Petri Virtanen, joka ottaa komentoonsa 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen.

7.12.2020 15:37 Sudenpennut

Nuorten maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2021

Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2021 on valittu. Sudenpentujen valmennuksesta löytyy hieno jatkumo, jossa monet valmentajat ovat tuttuja nimiä jo aiemmilta maajoukkuevuosilta.

30.6.2020 09:43 Nuorten PM-kilpailut

Nuorten PM-kisat pelataan elokuussa Kisakalliossa neljän maan voimin

Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan Kisakalliossa, Lohjalla 4.-7.8.2020. Nelipäiväisten PM-kisojen osallistujina nähdään Suomen lisäksi Tanska, Islanti ja Viro.

2.1.2020 09:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevuosi 2020 käyntiin Baltic Sea Cupilla

Suomen nuorisomaajoukkueet matkustavat neljän joukkueen voimin vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin, joka pidetään Tallinnan Audentesin urheilukoululla 3.-5.1.2020. Suomen joukkueet kohtaavat perjantaina Latvian, lauantaina Viron ja sunnuntaina Ruotsin.

18.11.2019 12:24 Sudenpennut

Nuorten maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2020

Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2020 on valittu. Sudenpennut on tulevana kesänä jälleen huippuvalmentajien opissa.

25.6.2019 11:14 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut valmiina PM-kotikisoihin Kisakalliossa

Torstaina pyörähtää käyntiin maajoukkuekesä jokaisen Suomen nuorisomaajoukkueen osalta, kun Sudenpennut isännöi Pohjoismaiden mestaruuskisoja Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisat pelataan 27.6.-1.7. kolmella kentällä. Suomi kohtaa torstaina Tanskan, perjantaina Norjan, lauantaina Viron, sunnuntaina Ruotsin ja maanantaina Islannin.

31.5.2019 14:04 Susijengi

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesällä huimat 44 kotimaaottelua

Maajoukkueiden kotimaaotteluiden rypäs käynnistyy ensi viikolla, kun 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohtaa Kisakallion Susi Training Centerissä Turkin keskiviikkona ja torstaina. Sen jälkeen kotimaassa pelataan maaotteluita lähes joka viikko. Maajoukkueiden kotimaan kesän pelit huipentuvat Susijengin juhlaturnaukseen.

30.4.2019 11:09 Sudenpennut

Nuorten PM-kisat pelataan kesällä jälleen Kisakalliossa

Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan jälleen Kisakalliossa Lohjalla, 27.6.-1.7.2019. Tutustu otteluohjelmaan ja hae mukaan vapaaehtoiseksi.

22.1.2019 08:52 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu kesälle 2019

Suomen nuorisomaajoukkueiden valmentajat maajoukkuekesälle 2019 on valittu. Sudenpennut on myös tulevana kesänä huippuvalmentajien opissa.

2.1.2019 16:44 Sudenpennut

Sudenpennut vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin

Suomen nuorisomaajoukkueet ovat matkustaneet tänään Tallinnaan kilpailemaan perinteikkään Baltic Sea Basketball Cupin mestaruudesta 3.-5.1.2019.

13.12.2018 14:42 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2019 EM-lohkot ratkesivat

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA suoritti torstaina 13.12. kesän 2019 koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat Belgradissa.

Näytä lisää vastaavia