Sasu Salinin Teneriffa komeaan voittoon vuoden päätöksessä

31.12.2022 10:13 Sasu Salinin edustama Teneriffa lähtee vuoteen 2023 Espanjan liigan sarjakakkosena päätettyään vuotensa voittoon. Japanissa Alex Murphyn tehot eivät riittäneet Hokkaidolle voittoisaan vuoden päätökseen.

Sasu Salinilla ja Teneriffalla on allaan vahva vuosi. (Kuva: Ville Vuorinen)

Salinin Teneriffa päätti vuotensa komeasti kaatamalla Granadan 98-66 (52-35). Salin heitti tarkasti 11 pistettä ja saalisti lisäksi kaksi levypalloa ja riiston. Teneriffa lähtee ensi vuoteen sarjataulukon kakkospaikalta.
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Japanin B1-liigassa Alex Murphylla piti kiirettä vuoden lopuksi, kun Levanga Hokkaido oli tositoimissa peräti kolmasti vuoden viimeisinä päivinä. Ensin Hokkaido kaatoi Sendai 89ersin 69-63 (41-26). Murphy heitti yhdeksän pistettä, otti viisi levypalloa, antoi syötön ja riisti kolmasti.
Ottelutilastot

Hokkaido hävisi vuoden päätteeksi kahdesti Fighting Eagles Nagoyalle. Ensimmäisessä kohtaamisessa Eagles oli niukasti vahvempi numeroin 74-70 (34-26) Murphyn 20 pisteen, kahdeksan levypallon, kolmen syötön ja kahden riiston iltapuhteesta huolimatta.
Ottelutilastot

Hokkaidon vuosi päättyi tiukkaan 83-85 (32-47)-tappioon. Murphy oli jälleen joukkueensa johtohahmo 14 pisteen, viiden levypallon ja kahden syötön saldolla.
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Erik Murphyn vuosi B2-liigassa päättyi 76-49 (40-23)-voittoon Yamagata Wyvansista. Murphy kunnostautui korin alla napaten 10 levypalloa ja tilastoihin merkittiin myös neljä pistettä ja viisi syöttöä.
Ottelutilastot

Islannin liigassa Aapeli Alasen KR:n vuosi päättyi 88-99 (32-51)-tappioon Stjarnanille. Alanen oli omiensa parhaimmistoa 17 pisteen, seitsemän levypallon, kolmen syötön ja kolmen riiston tilastoilla. KR on sarjassa viimeisenä.
Ottelutilastot

Tuomas Iisalon valmentama Bonn lähtee vuoteen 2023 Bundesliigan kärkipaikalta, kun Bonn voitti Frankfurtin 89-66 (40-27). Loistavan alkukauden pelannut Bonn on hävinnyt 12 ottelustaan vain yhden.
Ottelutilastot

Joonas Iisalon Academics Heidelberg ei sen sijaan löytänyt aseita Bambergia vastaan ja joutui taipumaan 74-101 (45-59). Heidelberg on sarjassa 14.
Ottelutilastot

Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen luotsaama Swans Gmunden järjesti ilotulituksen etuajassa voitettuaan Vienna Timberwolvesin 106-52 (50-33). Swans on Itävallan liigassa jaetulla toisella sijalla.
Ottelutilastot

 
12.2.2024 07:48 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin oli tekemässä seurahistoriaa

Sasu Salin kantoi oman kortensa kekoon, kun Teneriffa teki uuden seuraennätyksen Espanjan liigassa. Ranskan liigassa suomalaiset pääsivät voittojen makuun.

5.2.2024 11:07 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantuselle kauden ennätyspisteet – Aatu Kivimäki palasi tositoimiin

Mikael Jantunen pisti kauden piste-ennätyksensä uusiksi, kun Paris Basketball juhli voittoa Ranskassa. Positiivisia uutisia kuului myös Saksasta, jossa Aatu Kivimäki palasi loukkaantumisen jälkeen tositoimiin.

1.2.2024 07:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball sinetöi EuroCupin runkosarjan voiton – Teneriffalle voitto Mestarien liigassa

Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball varmisti EuroCupin runkosarjan voiton varmistaen näin kotiedun loppuun saakka. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa otti ison voiton Mestarien liigan jatkolohkossa.

29.1.2024 08:49 Suomalaiset ulkomailla

Alex Murphy pääsi juhlimaan cup-mestaruutta

Alex Murphy pääsi juhlimaan Espanjan LEB Oron cupin mestaruutta, kun Estudiantesin vahva kausi sai jatkoa. Ranskassa Mikko Larkas pääsi paukuttelemaan henkseleitä suomalaisvalmentajien kohdatessa.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

11.1.2024 21:57 Susijengi

Urheilugaalasta koripallon juhlaa: Lauri Markkanen vuoden urheilija, Gordon Herbert vuoden valmentaja!

Torstai-illan Urheilugaala muuttui koripallon juhlaksi, kun Susijengin johtotähti Lauri Markkanen nimettiin vuoden urheilijaksi ensimmäisenä koripalloilijana kautta aikain. Korisjuhlat jatkuivat vuoden valmentajan kategoriassa, kun Gordon Herbert palkittiin vuoden valmentajana ensimmäisenä koripallon edustajana vuosikymmeneen.

8.1.2024 11:55 Susijengi

Lauri Markkanen seitsemännen kerran vuoden koripalloilija

NBA:n hallitseva vuoden kehittynein pelaaja, Susijengin jyväskyläläislähtöinen johtotähti Lauri Markkanen, 26, on jo seitsemännen perättäisen kerran vuoden koripalloilija Suomen urheilutoimittajien vuosiäänestyksessä. Markkanen on nyt kautta aikain toiseksi eniten vuoden koripalloilijan nimityksiä saalistanut suomalainen.

8.1.2024 10:00 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenille debyytti Espanjassa – Max Besselink palasi kentille

Vastikään sopimuksen Espanjan pääsarjaseura Andorran kanssa tehnyt Alexander Madsen pääsi heti uuden seuransa riveissä irti. Koko alkukauden sivussa ollut Max Besselink puolestaan palasi tositoimiin Belgiassa.

30.12.2023 09:12 Suomalaiset ulkomailla

Iisalon ja Jantusen Paris Basketball varmisti pudotuspelipaikan EuroCupissa – Valtonen cup-huipennukseen

Euroopan korisparketeilla palattiin vauhdilla tositoimiin heti joulun jälkeen. Edon Maxhuni jatkoi loisto-otteitaan Ranskassa ja Espanjassa Elias Valtosen Manresa varmisti paikan Copa del Rey’ssä. EuroCupissa Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball sinetöi paikan jo hyvissä ajoin pudotuspeleissä.

29.12.2023 18:21 Susijengi

Alexander Madsen kevätkaudeksi Espanjan liigaan

Syyskauden ajan Latvian mestari VEF Rigaa FIBA:n Mestareiden liigassa ja Viron-Latvian koripalloliigassa edustanut Susijengin ison pään luottomies Alexander Madsen, 208 cm ja 28 vuotta, on allekirjoittanut kevätkauden kattavan sopimuksen Espanjan ACB-liigaa pelaavan BC Andorran kanssa.

Näytä lisää vastaavia