16.4.2018 Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa jatkossa basket.fi:n kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja esimerkeistä hyviksi havaituista toimintamalleista.
Laurin nimmareita jonotettiin innolla.
Pelien päätteeksi jokainen pelaaja sai mitalin kaulaan. Kuvat: Veera Sääski / Koripalloliitto
Jyväskylän seudulla on järjestetty kuluneella kaudella Lauri Markkasen nimeä kantavaa koriskoulua. Mukana yhteistyössä on ollut kuusi koripalloseuraa: JBA, HoNsU, Säynätsalon Riento, Laukaan Urheilijat, Äänekosken Huima ja Muuramen Urheilijat. Yhteensä kauden aikana koriksen alkeita pääsi opettelemaan reilu 400 lasta viikoittain järjestetyissä 12 eri ryhmässä. Halukkaita olisi ollut enemmänkin.
- Seurojen välinen yhteistyö on onnistunut koriskoulutoiminnassa todella hyvin. Loistava merkki siitä on, että noin 90 prosenttia lapsista on pysynyt koriskouluissa mukana läpi kauden, kommentoi Jaakko Kemilä JBA:sta.
- Koriskoululaisten määrä nousi reippaasti edellisistä vuosista. Lauri Markkasen nimi lisäsi toki kiinnostusta, mutta se ei ole ollut ainoa syy. Yhteistyökumppaneiden tuella koriskoulut ovat olleet kaikille lapsille ilmaisia ja seurojen välisen yhteistyön myötä niitä on voitu järjestää mahdollisimman lähellä koteja.
Sunnuntaina 15.4. oli luvassa Lauri Markkasen Koriskoulun kevään päättävä sisäinen turnaus, johon osallistui 220 pelaajaa. Aamusta kentillä viilettivät koriskoulun nuorimmat 5-6 vuotiaat ja iltapäivällä kentät ottivat haltuun taas vanhemmat 7-9 vuotiaat juniorit.
Päivän kohokohta koettiin, kun odotettu vieras saapui paikalle. Koriskoulun kummipelaaja Lauri Markkanen asteli sisään Killerin liikuntatilaan ”Lauri, Lauri, Lauri…” yhteishuudon saattelemana. Koriskoululaiset pääsivät yhteiskuvaan Markkasen kanssa ja myös nimmareita jonotettiin innokkaina.
- Onhan tämä hienoa, kun näin moni on innostunut koriksesta ja mahtavaa nähdä innokkaita junnuja täällä, kertoi Markkanen nimmareiden jaon lomassa.
- Tärkeintä on pitää hauskaa. Sain koriksen parista paljon kavereita ja yhdessä nautittiin pelaamisesta. Toivottavasti näilläkin on ollut täällä hauskaa, toteaa Markkanen vielä lopuksi vinkiksi nuorille korispelaajille.
Chicago Bullsin paidassa NBA-kentillä loistavan tulokaskauden pelannut Lauri Markkanen nähdään pelikentillä seuraavan kerran Susijengin matkassa kesän MM-karsintapeleissä. Hänen nimeään kantava koriskoulu sen sijaan saa jatkoa taas ensi syksynä, kun kuuden seuran yhteistyö jatkuu.
Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa jatkossa basket.fi:n kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja esimerkeistä hyviksi havaituista toimintamalleista.
Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.
Aurinkoinen toukokuu on saapunut, mikä tarkoittaa Pirkka Street Basket -kiertueen käynnistymistä! Kevään 2017 kiertue lähtee liikkeelle huomenna 3.5. Klaukkalasta. Yhteensä alakoululaisille suunnattuja katukorispelejä päästään pelaamaan toukokuun aikana 19 paikkakunnalla ympäri Suomen.
GoExpo-messujen yhteydessä lauantaina 18.3. järjestetään satelliittitasoinen 3x3-turnaus Helsingin Messukeskuksessa.
Koripallon EM-kisoissa Ranskan Montpellierissä 2015 suuren suosion saavuttanut Susikoulu saa jatkoa Helsingissä syyskuussa 2017 pelattavissa EM-kisoissa. Samalla Kisakallion Urheiluopiston koordinoima Susikoulu laajenee kansainväliseksi ja tarjolla on koulun lisäksi monipuolinen treeniviikko.
Suomen naisten maajoukkueen tähtipelaaja Tiina Sten kokoaa Kisakallioon juhannuksen alla huiman kattauksen. Sten järjestää tytöille nimikkoleirin, jolla hänen lisäkseen ohjaajina toimivat muita naisten maajoukkuepelaajia sekä Naarassusien päävalmentaja Pekka Salminen. Kansainvälistä väriä ohjaajakaartiin tuo Saksan naismaajoukkueen kapteeni Svenja Brunckhorst.
Oulun NMKY, Suomen Koripalloliitto, Oulun kaupungin koululiikunta ja Ruokakesko järjestivät yhteistyössä Suomen suurimman koululaisten koripalloturnauksen. Pikkusudet-korisriehan tahdissa liikkui Ouluhallissa 2.-3.12.2015 peräti 1200 lasta.
Suomen Koripalloliiton ja Ruokakeskon yhteinen Pirkka Street Basket -katukoriskiertue piipahtaa toukokuussa 16 paikkakunnalla liikuttamassa tuhansia alakoululaisia. Katukorisrekan ensimmäinen pysäkki oli Heinolassa, jossa lapset viettivät ”vuoden hauskimman koulupäivän”. Heinolan tapahtuma oli jättimenestys.
Suomen nuoren polven koripallolupauksia kerääntyy jälleen Vierumäelle All Star-leirin merkeissä. 3.-6. joulukuuta järjestettävälle leirille on kutsuttu 50 tyttö- ja 54 poikajunioria ikäluokista 1998–2000.
Suomen juniorimaajoukkueiden maaotteluvuosi 2013 käynnistyy 3.-5. tammikuuta Tallinnassa pelattavan perinteisen Baltic Sea Cupin merkeissä. Nuorten maajoukkuevalmentajat valitsevat Baltic Sea Cupiin osallistuvat pelaajat 28.–31. joulukuuta Vierumäellä järjestettävän leirityksen perusteella.
Suomen koripallomaajoukkueen ja tulevien EM-karsintojen virallisen kannustuskappaleen musiikkivideo on julkaistu. ”Susijengi 2.0” –nimeä kantavan kappaleen videolla vilisee Suomi-koriksen legendaosastoa. Artistien lisäksi videolla vilahtaa mm. Anssi Rauramo, Lea Hakala, Terhi Airas sekä Sakari Pehkonen.
Suomen Koripalloliitto on avannut ”Basket.fi – Korista 24/7” –sivut yhteisöpalvelu Facebookissa. Avajaisten kunniaksi Facebook-sivulla on tarjolla muun muassa kilpailu, jonka pääpalkintona on Nokia 97 mini –multimedialaite Comes with Music –palvelulla.
Suomen Koripalloliiton hallitus on keskiviikkona pitämässään ylimääräisessä kokouksessa valinnut Henrik Dettmannin Suomen miesten koripallomaajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi. Dettmann valmensi viimeiset kuusi vuotta Saksan maajoukkuetta luotsaten joukkueen mm. sensaatiomaisesti MM-pronssille 2002. Kokouksessaan liittohallitus valitsi myös Koripalloliitolle valmennuksen ja koulutuksen johtajan.
Kansainvälinen koripalloliitto on päättänyt ottaa nais- ja tyttökoripalloilussa käyttöön nykyistä pienemmän pallon. Kansainvälisillä kentillä käyttöönotto tapahtuu 1.10.2004. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt, että Suomessa pelattavissa naisten sekä A- ja B-tyttöjen sarjoissa pallo nro 6 otetaan käyttöön 1.7.2004 alkaen.
Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu on mahdollistettava koronaviruksesta huolimatta. Koripalloliitto lähestyi tiistaina muiden allekirjoittaneiden lajiliittojen ja Suomen Olympiakomitean kanssa tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikkoa avoimella kirjeellä.
Suomen Koripalloliitto on hyväksynyt pelisääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan Suomen Koripalloliiton alaisissa sarjoissa 1.9.2020. Uusien pelisääntöjen muutokset ovat maltillisia.
Tunnetut urheilijat seitsemästä lajista ovat mukana epäasiallisen käytöksen ja häirinnän vastaisessa kampanjassa. Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeessa tarjotaan jatkossa urheiluseuroille konkreettisia työkaluja epäasiallisen käytöksen vähentämiseksi.
Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.
Et ole yksin on Väestöliiton ja urheilun yhteishanke, jonka tarkoituksena on ennaltaehkäistä ja vähentää kiusaamista, seksuaalista häirintää ja kaikenlaista väkivallan kokemuksia urheilussa. Eri lajien pilottiseurat toimivat suunnannäyttäjinä ja saavat käyttöönsä ohjeita sekä koulutuksia. Ilmoita seuranne mukaan 1.2. mennessä.
Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun lipunmyynti on käynnissä.