Susijengi aloittaa MM-karsintansa kurinalaisen Bulgarian kotisalissa

22.11.2017 16:09 Viime kesän EM-kotikisoissa koko Suomen hurmannut Susijengi aloittaa taipaleensa kohti Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja kohtaamalla perjantaisessa MM-karsintojen avausottelussa Bulgarian. Suomi ja Bulgaria ovat edelliseen kerran ottaneet yhteen lähes vuosikymmen sitten, mutta susileirissä perjantain ottelun isäntäjoukkue tiedetään vaikeaksi vastustajaksi.

Maailmanluokan heittäjänä tunnettu Chavdar Kostov kuuluu Bulgarian kantaviin voimiin.

Edellisen kerran Suomi ja Bulgaria mittelivät vuoden 2008 EM-karsinnoissa, jolloin Bulgaria höykytti Susijengiä kahteen otteeseen suurin numeroin. Sittemmin Susijengi raivasi tiensä Espanjan MM-kisoihin sekä neljästi peräkkäin EM-kisoihin Bulgarian romahdettua lähihistorian aallonpohjaansa.

Vuosien 2016-17 EM-karsinnoissa Bulgaria osoitti tekevänsä uutta nousua eurooppalaiselle koripallokartalle. Bulgaria peittosi Kosovon kahdesti sekä haastoi Ukrainan ja sittemmin Euroopan mestaruuden voittaneen Slovenian tasaväkisiin kamppailuihin kotonaan Botevgradissa.

Vaikka Susijengi onkin iskenyt kanveesiin viime vuosina Ranskan, Kreikan ja Turkin kaltaisia jättiläisiä, leirissä tiedetään olla aliarvioimatta perjantaisen MM-karsinta-avauksen isäntäjoukkuetta.

- Tuolla päin Eurooppaa pelataan fyysistä koripalloa. Jos katsoo mitä tahansa bulgarialaista maajoukkuetta, jalkapalloa tai korista, maan perinteet liittyvät fyysiseen pelaamiseen, Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala summaa.

Bulgarian selkeä keihäänkärki on viime kaudella Euroliigassa läpimurtonsa tehnyt monipuolinen iso laituri Alexander Vezenkov (206cm/22v), joka on jäänyt tällä kaudella minimaaliselle peliajalle FC Barcelonassa.

Euroliiga-tason nimimiesten puutteesta huolimatta Bulgarian miehistö on todistetusti taistelunkestävä. Makedonian, Romanian ja Italian liigan ammattilaisten lisäksi päävalmentaja Lubomir Minchev on kutsunut ryhmäänsä mm. viisikollisen Mestarien Liigaa pelaavan Bulgarian mestarin Lukoil Academicin pelaajia.

- Bulgaria ei ole hirveän iso, ja siitä syystä he pyrkivät iskemään vastustajaansa fyysisyytensä lisäksi liikkuvuudellaan ja aktiivisuudellaan. Taktisessa mielessä Bulgaria on kurinalainen joukkue ja minun silmissäni hyvin valmennettu ryhmä.

Coach Toijalan Bulgaria-tärpit:

Alexander Vezenkov (206/22): ”Äärimmäisen monipuolinen, liikkuva ja hyvin heittävä iso pelaaja, joka juoksee kenttää erinomaisesti eikä pelkää ratkaista. Löi itsensä viime vuonna Euroliigassa läpi ja ihmettelen, ettei hänelle ole roolia tämän kauden FC Barcelonassa löytynyt.”

Pavel Marinov (199/27): ”Sen verran on kotiinpäin vedettävä, että Steaua Bukarestin luottomies nostetaan esille. Monipuolinen 3-paikan pelaaja, joka osaa pelata 1-4-pelipaikoilla. Vahvuutensa, aktiivisuutensa ja aggressiivisuutensa puolesta kuvastaa koko Bulgarian joukkuetta.”

Chavdar Kostov (196/27): ”Kaveri ampui kolmosensa 47% tarkkuudella EM-karsintapeleissä. Maailmanluokan heittäjä, joka juoksee skriineistä kovalla vauhdilla heittopaikkaan. Häntä ei voi jättää hetkeksikään vapaaksi.”

 

Bulgarian maajoukkue, MM-karsinnat 2017

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura

AVRAMOV Bojidar

196

8.3.1990

Lukoil Academic (BUL)

DIMITROV Dimitar

203

1.3.1993

Lukoil Academic (BUL)

IVANOV Pavlin

195

28.3.1993

Lukoil Academic (BUL)

KOSTOV Chavdar

196

18.4.1988

Rabotnicki (MAC)

MARINOV Martin

203

14.11.1985

Rilski Sportist (BUL)

MARINOV Pavel

199

12.6.1988

Steaua (ROU)

MARINOV Stanimir

194

7.9.1991

Levski Sofia (BUL)

VAKLINOV Stanislav

207

7.6.1989

Academic Plovdiv (BUL)

VANGELOV Nikolay

213

15.2.1996

Napoli (ITA)

VELIKOV Asen

188

11.1.1985

Lukoil Akademic (BUL)

VEZENKOV Alexander

206

6.8.1995

FC Barcelona (ESP)

YANEV Alexander

203

20.1.1990

Beroe (BUL)

Päävalmentaja Lubomir Minchev

Susijengi ja Bulgaria kohtaavat Botevgradissa perjantaina 24.11. klo 19:00 Suomen aikaa. YLE TV2 televisioi ottelun 18:40 alkaen.

Henkilöt

 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

14.12.2017 09:00 Maaottelu

Susijengi jatkaa MM-karsintoja – Bulgaria-ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.

7.12.2017 Maaottelu

Susijengin jahti jatkuu – helmikuun MM-karsintaottelun lipunmyynti käynnistyy 14.12.

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.

27.11.2017 Maaottelu

Vaikea ilta Nordiksella, Schilb kaatoi kolmosilla Susijengin

Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.

26.11.2017 Maaottelu

Tshekki-otteluun vapautui rajoitettu määrä erikoispaikkoja – 4400 lippua myyty

Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.

25.11.2017 16:47 Maaottelu

Tshekki jauhaa palloskriinejä ja juoksee kenttää

Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.

19.10.2017 13:30 Maaottelu

Dettmann nimesi 19 pelaajaa marraskuun MM-karsintaikkunaan

EM-kotikisoissa menestystä niittäneen Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt 19 pelaajaa marraskuussa pelattaviin MM-karsintaotteluihin Bulgariaa ja Tshekkiä vastaan. Dettmannin koolle kutsuma lista koostuu yksinomaan Euroopassa ja Korisliigassa pelaavista ammattilaisista.

Näytä lisää vastaavia