Anni Mäkitalo ja Laura Saarinen Forssan Alkuun

27.6.2019 13:08 Naisten Korisliigassa niukasti mitalipeleistä päättyneellä kaudella tippunut Forssan Alku on tehnyt kaksi merkittävää sopimusta, kun Anni Mäkitalo ja Laura Saarinen vahvistavat forssalaisseuraa tulevalla kaudella.

Anni Mäkitalo pelasi kaksi edellistä kautta Saksan Bundesliigassa Donau-Riesin joukkueessa. Mäkitalo oli yksi joukkueensa runkopelaajista 32 minuutin peliajalla ja 9,4 pisteen sekä 2,3 levypallon tehoilla. Saksan lisäksi Mäkitalo on pelannut urallaan Unkarissa, Tshekissä ja Ranskassa.

27-vuotias Mäkitalo edusti naisten maajoukkuetta EM-karsinnoissa 2018. Kaikkiaan hänellä on vyöllään 39 naisten maaottelua. 

Suomessa hän edusti viimeksi kausina 2014-16 Hyvinkään Pontevaa. Lappeenrannassa Mäkitalo voitti Catzin kanssa Suomen mestaruudet 2013 ja 2014. Ensimmäisen naisten mestaruutensa hän voitti jo 2009 Espoossa.

– Himoni koripalloon ei ole sammunut, mutta kolmen ulkomaan vuoden jälkeen tuli sellainen fiilis, josko palaisin Suomeen nyt ainakin toistaiseksi. Seuravaihtoehtoja pohtiessani Alku tuli vahvaksi vaihtoehdoksi, sillä olen kuullut seurasta paljon hyvää. Lisäksi haluan aina olla osa voittavaa joukkuetta ja uskon, että Alku on ensi kaudella sellainen, Mäkitalo sanoo Forssan Lehden haastattelussa.

Laura Saarinen pelasi päättyneellä kaudella Korisliigaa ToPossa. Saarinen oli voittamassa Suomen mestaruutta HyPossa keväällä 2017. Saarinen on aiemminkin uransa aikana edustanut Forssan Alkua. Hän pelasi kauden 2013-14 forssalaisjoukkueessa. Ennen ensimmäistä FoA-kautta hän pelasi Saksassa kaudella 2010-11 ja Espanjassa 2013-14.

27-vuotias Laura Saarinen pelasi päättyneellä kaudella ToPossa naisten Korisliiigaa 9,2 pisteen ja 7,4 levypallon keskiarvoilla.
27-vuotias Laura Saarinen pelasi päättyneellä kaudella ToPossa naisten Korisliiigaa 9,2 pisteen ja 7,4 levypallon keskiarvoilla.

Mäkitalon ja Saarisen lisäksi FoA tiedotti aiemmin tehneensä sopimukset viime kaudella HyPossa pelanneiden Taru Tuukkasen ja Henna Salomaan kanssa. Lisäksi Alku on tehnyt aiemmin jatkosopimuksen aloitusviisikon takapelaajansa Meral Bedretdinin kanssa.

 
11.7.2025 08:18 Naisten Korisliiga

Johanna Räty jatkosopimukseen Kouvottarien kanssa

Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 23-vuotiaan PuHu Junioreiden kasvatti Johanna Rädyn kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Rädylle viides Naisten Korisliigassa Kouvottarien paidassa

11.7.2025 08:14 Naisten Korisliiga

Peppi Lohko Hongan naisiin tulevalle kaudelle

Peppi Lohko, 20, on palannut Sienan yliopistosta takaisin Suomeen ja liittyy Tapiolan Hongan naisten korisliigajoukkueeseen kaudelle 2025-26. SB-Girlsin lahtelaiskasvatti on pelannut viimeisen kahden kauden aikana liigatasolla Espoo Basket Teamissa ja HBA-Märskyssä. Lohko on myös tuttu kasvo nuorten maajoukkueista menneiltä kausilta, joissa hän edusti Suomea 42 nuorten maaottelussa.

8.7.2025 12:18 Naisten Korisliiga

Tayanna Jones Bell Kouvottarien ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus

Naisten Korisliigaa pelaava Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen aiemmin Tapiolan Hongasta tutun 185-senttisen amerikkalaispelaajan Tayanna Jones Bellin kanssa.

30.6.2025 18:07 Naisten Korisliiga

Sarah Gates ja ToPo jatkosopimukseen

Naisten Korisliigan hopeaa keväällä voittanut joukkue saa jatkuvuutta myös ulkomaalaispelaajiinsa, kun Sarah Gates on solminut vuoden jatkosopimuksen ToPon kanssa.

30.6.2025 09:26 Naisten Korisliiga

ToPolle tärkeitä jatkosopimuksia

ToPo on solminut vuoden sopimukset kolmen jo viime kaudelta tutun pelaajan kanssa: takapelaajat Meri Damoiseaux ja Sini Luukkonen sekä sentteri Anni Mujunen jatkavat tähtipaidassa myös tulevalla kaudella.

26.6.2025 13:20 Naisten Korisliiga

Tyler McCliment-Call on Hongan naisten toinen ulkomaalaisvahvistus

Hongan naisten korisliigajoukkueen toinen amerikkalaisvahvistus saapuu Espooseen Montanan yliopistosta. 183-senttinen Tyler McCliment-Call on usean paikan pelaaja, joka vakuutti Hongan valmentajakaksikon muun muassa monipuolisilla korintekotaidoillaan. Tuleva kausi 2025-26 on 23-vuotiaalle McCliment-Callille ensimmäinen ammattilaiskausi.

25.6.2025 09:37 Naisten Korisliiga

Stephanie McBride vahvistamaan Pyrinnön naisia

Pyrintö on solminut yksivuotisen sopimuksen yhdysvaltalaisen Stephanie McBriden kanssa. 185-senttinen sentteri pelasi viime kaudella Irlannissa.

25.6.2025 08:10 Naisten Korisliiga

Laurema jatkosopimukseen Kouvottarien kanssa – Lehtinen ja Lampinen uusina pelaajana mukaan

Kouvottaret on solminut yksivuotiset sopimukset 18-vuotiaan Kouvojen kasvatin Enni Laureman sekä 15-vuotiaan Kouvot-kasvatti Mette Lehtisen kanssa. Lisäksi joukkueeseen saapuu 16-vuotias HoNsU-kasvatin Lila Lampinen.

23.6.2025 10:04 Naisten Korisliiga

Ninni Salmi ja BC Nokia jatkosopimukseen - Nurminen ja Partikainen jatkavat

BC Nokian naisten joukkue on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen Ninni Salmen kanssa. Lisäksi seura solmi jatkosopimukset Anni Nurmisen ja Venla Partikaisen kanssa.

23.6.2025 09:58 Naisten Korisliiga

Tess Barnes vahvistamaan Hongan naisten joukkuetta

Amerikkalais-australialainen Tess Barnes vahvistaa Hongan naisten korisliigajoukkuetta kaudella 2025-26. 188-senttinen ja monipuolisuudellaan yliopistokentillä huomiota herättänyt Barnes aloittaa Hongassa ammattilaisuransa.

Näytä lisää vastaavia