Bundesliigassa vahva Susiladies-edustus

27.9.2018 17:20 Saksan Bundesliiga pyörähtää käyntiin viikonloppuna ja sarjassa nähdään tällä kaudella ilahduttavasti peräti viisi suomalaispelaajaa.

Anni Mäkitalo aloittaa toisen kautensa Donau-Riesissä. (Kuva: Ville Vuorinen)

Anni Mäkitalo aloittaa Donau-Riesin paidassa toisen kautensa ja hän on saanut seurakaverikseen Heta Äijäsen. Viime kaudella 2. Bundesliigassa pelannut Camilla Grönberg edustaa yhdessä Veera Pirttisen kanssa Chemnitziä ja Helmi Tulonen ottaa ensiaskeleensa ammattilaisuralla Saarlouisin riveissä.

Grönberg, 24, aloittaa toisen kautensa ulkomailla tutussa maassa, sillä edelliskauden hän pelasi sarjaporrasta alempana Bad Homburgin joukkueessa. Viime kaudella Bad Homburg taisteli tiukasti noususta, mutta tie tyssäsi lopulta välieriin. Grönberg pääsee kuitenkin mittaamaan Bundesliigan tason, kun hän allekirjoitti kesällä sopimuksen Chemnitzin kanssa.

- Viime kauden jälkeen oli selkeä tavoite jatkaa ulkomailla, ja kun viime kaudella joukkue ei noussut, niin halusin itse päästä korkeammalle tasolle. Kuulin aika aikaisessa vaiheessa Chemnitzin kiinnostuksesta ja kesäkuun alussa pistettiin nimet paperiin. Mitä juttelin valmentajan kanssa, niin vastuuta on odotettavissa ja he etsivät juuri minun tyyppistä pelaajaa. En sen jälkeen epäillyt hetkeäkään, Grönberg kertoo sopimuksensa taustoista.

Camilla Grönbergillä on iso rooli Chemnitzissä. (Kuva: Ville Vuorinen(

Grönberg on myös huomannut valmentajan puheet paikkansa pitäviksi. Harjoituspeleissä luottoa on löytynyt mukavasti.

- Olen saanut vastuuta enemmän kuin ennakkoon ajattelin ja olen aloittanut joka pelin tähän mennessä. Meillä on hyvin tasainen joukkue ja noin yhdeksän pelaajan rotaatio. Penkiltä tulee koko ajan hyviä pelaajia. Jos itsellä sattuu olemaan huonompi päivä, niin tietää penkiltä tulevan hyvä pelaaja tilalle tarvittaessa.

Vaikka kausi on vasta pyörähtämässä käyntiin, niin Grönberg on ehtinyt jo huomata pääsarjan kovan tason.

- Ykkösessä tehdään niin sanotut pienet asiat tarkemmin. Pallottomana joutuu tekemään enemmän duunia päästäkseen vapaaksi ja heittopaikkoihin. Täällä ei saa samalla tapaa vapaita heittopaikkoja kuin kakkosessa tai vaikkapa Suomessa. Yleisesti ottaen kovuus on yksi asia. Kakkosessa ehkä juostaan enemmän, mutta ykkösessä on erilainen kovuus.

Viime kaudella Chemnitz varmisti paikkansa pudotuspeleissä viimeisellä kierroksella, mutta pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella se hävisi tulevalle mestarille Kelternille. Paikka kahdeksan joukossa siintää tälläkin kaudella joukkueen tähtäimessä.

- Toivottavasti tällä kaudella pudotuspelipaikka varmistuisi ennen viimeistä kierrosta. Bundesliigassa on tasaisia pelejä ja pitää pistää parastaan, että pudotuspeleihin pääsee.

Grönberg on iloinen, että Bundesliigassa nähdään tällä kaudella runsaasti suomalaisväriä.

- On vastustajien joukkueessa ainakin muutama tuttu pelaaja, joista voi kertoa infoa joukkueelle. Suomalaiskohtaamiset ovat aina mukavia. On hienoa, että pelaajat uskaltavat lähteä ulkomaille.

Veera Pirttinen aloittaa ensimmäisen kautensa ulkomailla. (Kuva: Ville Vuorinen)

Yksi uusi kasvo Bundesliigassa on viime kaudella Korisliigan parhaaksi puolustavaksi pelaajaksi valittu Veera Pirttinen, 21, joka ehti nuoresta iästään huolimatta saavuttaa Suomessa kolme SM-kultaa. Tänä kesänä aika oli kypsä lähteä kokeilemaan siipiä ulkomaan kentille.

- Oli hienoa päästä Bundesliigaan ja saada tämä mahdollisuus. Unelmani on aina ollut pelata ulkomailla. Tähän asti kaikki on mennyt hyvin eikä mitään ongelmia ole ollut.

Pirttinen on sopeutunut hyvin myös pelikentän puolella eikä ole kokenut suurta kulttuurishokkia Korisliigaan verrattuna.

- Täällä on vähän kovempi tempo, muttei muuten mitään ihan hirveän suuria eroja ole.

Sopeutumista helpotti myös Grönbergin pelaaminen samassa joukkueessa.

- On ennestään ainakin yksi tuttu joukkuekaveri, joka tuntee asiat, vaikkei Camilla tässä joukkueessa viime kaudella pelannutkaan, iloitsee Pirttinen.

Pirttisellä on kova luotto omiin kykyihinsä ennen kauden alkua.

- Jos hoidan oman tonttini, niin en näe mitään esteitä miksei vastuuta tulisi.

Grönbergin ja Pirttisen kausi alkaa lauantaina Bad Aiblingin vieraana.

Mäkitalo ja Äijänen valmiina kauteen

Mäkitalo, 26, allekirjoitti Donau-Riesin kanssa jatkosopimuksen viime kauden päätteeksi. Mennyt kesä sujui Mäkitalolta levollisissa merkeissä, kun tulevaisuuden suunnitelmat olivat jo selvät kuten myös kesäharjoittelun pääpainopisteet.

- Oli helppo tulla, kun tiesi etukäteen kaikki arkiset jutut eikä tarvinnut ottaa ekstrastressiä mistään käytännön asioista. Viime kauden jälkeen juttelimme valmentajan kanssa ja kävimme läpi niitä asioita mitä minun pitää erityisesti harjoitella, ja olen pystynyt kesällä keskittymään niihin.

Anni Mäkitalo hamuaa mitalia. (Kuva: Ville Vuorinen)

Viime kaudella Donau-Ries sijoittui runkosarjassa kuudenneksi, mutta pudotuspeleissä tie tyssäsi Hernerin käsittelyssä. Energisen takakenttäpelaajan mukaan tällä kaudella nähdään hieman muuttunut ryhmä.

- Meiltä lähti viime kauden joukkueesta kaksi pelaajaa ja kaksi on tullut tilalle. On hyvä merkki, että pelaajat jäävät, sillä se osoittaa heidän viihtyneen täällä. Joukkueesta lähtivät parhaat pisteiden tekijät ja sitä kautta joukkueen tyyli on hieman muuttunut ja pelaamme enemmän yhteen.

Tällä kaudella Mäkitalo uskoo joukkueen mahdollisuuksiin petrata viime vuodesta.

- Aina on sellainen ajatus, että pitää parantaa. Pudotuspelit ovat ensimmäinen tavoite, mutta viime vuodesta jäi vähän hampaankoloon. Seura ei ole koskaan ollut mitaleilla ja nyt sellainen olisi tavoitteena. 

Mäkitalo lukeutui viime kaudella joukkueen luottopelaajiin. Peliaikaa kertyi keskimäärin hieman päälle 21 minuuttia ottelua kohden ja keskiarvoikseen hän tilastoi 4,4 pistettä, 2,0 levypalloa ja 1,1 syöttöä. Täksi kaudeksi Mäkitalolle on luvassa entistä isompi tontti joukkueessa.

- Rooli on kasvanut viime kaudesta. En valita viime kauden roolista, mutta tuntui siltä, että omat minuuttini olivat aina lyöty lukkoon. Viime vuonna olin yksi niistä kahdesta uudesta pelaajasta ja tulin tavallaan valmiiseen joukkueeseen. Nyt minulle on tarjottu aloittavan pointin paikkaa ja olen ollut tosi tyytyväinen. Voin sanoa, että kesällä on tehty paljon töitä sen eteen. On kuitenkin tärkeä muistaa, ettei aloituksen paikka ole mikään itsestäänselvyys, vaan takana on kyllä ottajia ja on tehtävä kovasti töitä, muistuttaa Mäkitalo.

Mäkitalo on aiemmin urallaan pelannut myös Unkarissa, Tshekissä sekä Ranskassa ja iloitsee Bundesliigan saadessa lisää suomalaisväriä.

- Aikaisemmat pelaajat ovat luoneet tänne hyvän pohjan, joten kiitos siitä heille. Suomalaisia luonteenpiirteitä ja persoonallisuutta arvostetaan täällä joukkueiden keskuudessa.

Heta Äijänen haluaa monipuolistaa peliään. (Kuva: Ville Vuorinen)

Mäkitalo sai täksi kaudeksi myös yhden suomalaistulokkaan seurakaverikseen, kun Heta Äijänen, 20, teki Donau-Riesin kanssa kesällä sopimuksen. Äijänen kiittelee joukkuekaveriaan sopeutumisessa uuteen maahan ja joukkueeseen.

- Tämä on paikkana pieni ja tänne on suomalaisen helppo tulla. Anni on auttanut paljon ja on tietenkin mukava, että on joku jonka kanssa voi vaihtaa kuulumisia suomeksi. Tämä vaikuttaa hyvältä paikalta olla koripalloilija, Äijänen pohtii.

Äijänen on yksi joukkueen uusista pelaajista. Viime kauden runko säilyi pitkälti samana ja se on hänen mukaansa näkynyt myös harjoituskauden otteluissa.

- Olemme pelanneet neljä peliä ennen kauden alkua ja harjoituspelien perusteella pelaamme hyvin joukkueena yhteen. Omalta kohdaltani on mennyt jopa odotettua paremmin. Meidän suunnitelmamme on juosta paljon ja olla sarjan energisin joukkue. Olemme muita ehkä vähän pienempi joukkue, niin meidän täytyy pelata yritteliästä ja aktiivista koripalloa.

Äijäsestä odotetaan tulevalla kaudella yhtä energiaruiskua lisää pelikentälle.

- Roolini on tuoda lisää aktiivisuutta, juosta ja pitää tempoa yllä sekä ottaa omia heittoja. Ne varmasti ovat ne tärkeimmät asiat. Suurin asia suhteellisen nuorena pelaajana, on sopeutua ympäristöön ja siihen korikseen mitä täällä pelataan. Haluaisin monipuolistaa omaa peliäni ja löytää siitä uusia puolia, Äijänen kertoo roolistaan ja tavoitteistaan.

Donau-Ries aloittaa kautensa lauantaina BG74:n vieraana.

Tulonen vaihtoi yliopistokoriksen ammattilaisuuteen

Helmi Tulonen, 19, pelasi viime kauden USA:ssa Duquesnen yliopistossa, mutta päätti palata vanhalle mantereelle ja siirtyä ammattilaiskentille. Tulonen on heti huomannut isoja eroja yliopistokoriksen ja ammattilaiselämän välillä.

- Täällä on korostunut se, ettei iällä ole mitään merkitystä. Ei ole väliä oletko nuori pelaaja vai kokenut 30-vuotias. Vaatimustaso on koko ajan korkealla. Lisäksi minulla ei ole koulua rasitteena ja täällä saan keskittyä pelkästään koripalloon.

Helmi Tulonen pääsee keskittymään täysillä koripalloon. (Kuva: Ville Vuorinen)

- Koripallo on erilaista kuin USA:n yliopistossa. Pelityyli on fyysisempi ja korostaa enemmän joukkuepelaamista. Myös valmennustyyli on erilainen, Tulonen vertailee.

Tulosen mukaan Saksaan asettuminen on ollut pehmeämpi lasku kuin aikoinaan USA:han.

- Saksa on monessa mielessä aika samanlainen kuin Suomi, joten mitään vaikeuksia ei ole sopeutumisessa ollut. Olen opiskellut saksaa koulussa, joten osaan hieman kieltäkin. Jenkkeihin sopeutuminen oli paljon erilaisempaa.

Hän toivoo erityisesti pystyvänsä tasaisempiin suorituksiin kauden aikana.

- Haluan pelata mahdollisimman paljon ja saada tasaisuutta otteisiin pelien välissä ja sisällä. Joukkueen tavoitteena on aluksi päästä pudotuspeleihin.

Tulonen pääsee tositoimiin perjantaina, kun Saarlouis saa kotikentälleen Hannoverin.

 
22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

31.5.2023 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen nautti Espanjassa – ”Yksi parhaista kokemuksista ulkomailla”

Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.

Näytä lisää vastaavia