Elias Valtonen pelaa loistokautta Espanjassa – ”Meillä on älyttömän hyvin rakennettu joukkue”

25.1.2022 14:37 Ensimmäistä kauttaan Espanjassa pelaava Elias Valtonen, 22, on ottanut nopeasti paikkansa Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

Elias Valtonen on esittänyt hienoja otteita Espanjan liigassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Valtonen aloitti ammattilaisuransa viime kaudella Saksan ProA:ssa Tigers Tübingenissä ja siirtyi täksi kaudeksi Espanjaan Manresan joukkueeseen. Valtonen on ottanut nopeasti paikkansa Manresan avainpelaajien joukossa. Peliaikaa on kertynyt keskimäärin 21 minuuttia ja keskiarvoiksi hän on merkkauttanut 7,2 pistettä ja 1,9 levypalloa.

- Olen ollut tosi tyytyväinen. On ollut kiva pelata heti alusta lähtien ja meillä on älyttömän hyvin rakennettu joukkue. Joukkueessa on hyviä kavereita ja nautimme pelaamisesta yhdessä. Olemme löytäneet hyvät roolit joukkueessa.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Valtosen merkitys ei näy vain hyökkäyspään tilastoissa, vaan puolustuksessa hän usein vartioi vastustajan tähtipelaajia ja on usein joukkueensa plus-miinus –tilaston kärkinimiä. Viime aikoina Valtosen minuutit ovat olleet lähempänä 30 ja hän myöntää itsekin yllättyneensä minuuttiensa määrästä.

- En rehellisesti sanottuna odottanut, että olisin pelannut ihan näin paljon. Viime peleissä peliaikaa on tullut lähelle 30 minuuttia. Joukkueen kanssa on kuitenkin löytynyt hyvä yhteistyö ja valmentaja on nähnyt minut osana sitä kokonaisuutta.

Hyppäys Saksan toiseksi korkeimmalta sarjatasolta Euroopan kovimpaan kansalliseen liigaan on sujunut Valtoselta luontevasti.

- Olen pelannut Susijengin kanssa kovia karsintapelejä, joten tiesin pystyväni pelaamaan korkealla tasolla hyviä vastustajia vastaan. Koris on kuitenkin aina korista. Mielestäni olen pärjännyt ihan hyvin, Euran Veivin kasvatti toteaa.

Kausi on ollut Manresalle jo monin tavoin historiallinen. Ennen kauden alkua se voitti Katalonian mestaruuden ensimmäistä kertaa 20 vuoteen, tammikuun alussa se voitti Barcelonan vieraskentällä ensimmäistä kertaa 25 vuoteen, Manresa varmisti paikan Copa del Rey'ssä 18 vuoden tauon jälkeen ja eteni ensimmäistä kertaa historiassaan Mestarien liigassa 16 parhaan joukkoon. Erityisesti paikka arvostetussa Copa del Rey’ssä otettiin ilolla vastaan.

- Sillä oli seuralle iso merkitys. Sen huomasi kuinka tärkeä se oli seuralle ja erityisesti faneille. Meininki oli ihan hullua paikan varmistuttua.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Manresa voitti Mestarien liigassa oman lohkonsa ja eteni suoraan 16 parhaan jatkolohkovaiheeseen. Valtonen on nauttinut europeleistä.

- Mestarien liigassa on hyviä matseja. Emme aluksi tienneet millaisia jengejä siellä pelaa, mutta tietenkin ne olivat paperilla kovia. Saimme heti pari hyvää vierasvoittoa siihen alkuun ja Mestarien liigan hyvin käyntiin. Mestarien liiga avitti meitä myös Espanjan liigassa, kun huomasimme pystyvämme pärjäämään ja ottamaan hyviä voittoja.

Jatkolohkovaihe käynnistyy tiistaina ja alun perin Manresan piti aloittaa ottelunsa tiistaina Trevisoa vastaan. Ottelu jouduttiin kuitenkin siirtämään italialaisjoukkueen koronatartuntojen takia. Lohkon muut joukkueet ovat Bursa ja Darussafaka.

- On tosi vaikea verrata joukkueita, mutta tässä vaiheessa ei ole enää huonoja joukkueita mukana. Innolla lähdemme niitä pelejä kohti ja haluamme mennä mahdollisimman pitkälle.

Valtosen lisäksi Mestarien liigan 16 parhaan joukossa nähdään suomalaisista Teneriffan Sasu Salin ja Emir Sulejmanovic, Oostenden Mikael Jantunen sekä Strasbourgin Lassi Tuovi ja Luukas Vaara.

Henkilöt

 
12.5.2023 09:26 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan Final Four viikonloppuna – Sasu Salin ja Tuomas Iisalo taistelemassa mestaruudesta

Mestarien liigan Final Four –lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Malagassa, Espanjassa. Suomalaisista voittoa havittelevat Teneriffan Sasu Salin ja Bonnin päävalmentaja Tuomas Iisalo.

4.4.2023 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigassa alkavat puolivälierät - Salin, Madsen ja Tuomas Iisalo jahtaavat pokaalia

Koripallon Mestarien liigan puolivälierät käynnistyvät tiistaina. Suomalaisista Mestarien liigan pokaalia ovat jahtaamassa Sasu Salin, Alexander Madsen ja Tuomas Iisalo.

4.10.2022 10:48 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lohkovaiheessa vahva suomalaisedustus

Mestarien liigan lohkovaiheen ottelut käynnistyivät maanantaina ja suomalaisten osalta pelit starttaavat tiistaina. Tänä vuonna Mestarien liigassa nähdään yhteensä kolme suomalaispelaajaa ja kaksi päävalmentajaa.

5.5.2022 17:48 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen jahtaavat Mestarien liigan voittoa

Mestarien liiga huipentuu viikonloppuna Bilbaossa pelattavaan Final Four -lopputurnaukseen. Susijengin pelaajista pokaalia havittelevat Sasu Salin ja Elias Valtonen.

30.5.2021 21:31 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen sai ehjän kauden - "Kehitystä tapahtui”

Alexander Madsen pääsi juhlimaan uransa toista Latvian mestaruutta, kun VEF Riika jyräsi mestariksi. Henkilökohtaisella tasolla Madsen välttyi pahimmilta loukkaantumisilta ja ainoa takaisku kauden aikana oli sairastuminen koronavirukseen.

5.5.2021 19:27 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lopputurnaus alkaa – suomalaisten kohtaaminen heti puolivälierässä

Mestarien liigan tämän kauden huipentava Final Eight –lopputurnaus pelataan loppuviikon aikana Venäjällä Nizhni Novgorodissa. Suomalaisista mukana nähdään Sasu Salinin ja Emir Sulejmanovicin edustama Teneriffa sekä Lassi Tuovin valmentama Strasbourg.

20.11.2020 18:40 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin isolla itseluottamuksella EM-karsintakuplaan – ”Koko ajan olen parantanut”

Susijengin EM-karsinnat jatkuvat 28.11.-30.11. Espoossa pelattavassa EM-karsintakuplassa, jossa Suomi kohtaa Georgian ja Serbian. Sasu Salin saapuu Suomeen täynnä intoa ja itseluottamusta.

20.10.2020 10:17 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lohkovaihe käynnistyy tiistaina – suomalaiset kovin tavoittein mukana

Mestarien liigassa lohkovaihe saadaan käyntiin tiistaina ja kolmessa joukkueessa nähdään suomalaisedustusta.

6.2.2020 14:31 Suomalaiset ulkomailla

Salin uskoo voittomahdollisuuksiin Mestarien liigassa – Madsen ja Tuovi pettyivät

Mestarien liigan lohkovaihe saatiin päätökseen keskiviikkona. Sasu Salinin Teneriffa eteni lohkostaan jatkoon ja jatkaa taistelua kilpailun voitosta. Alexander Madsenin VEF Riian ja Lassi Tuovin SIG Strasbourgin urakka päättyi sen sijaan lohkovaiheeseen.

26.11.2019 15:24 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen selättänyt loukkaantumiset ja jahtaa nyt tuplamestaruutta

Alexander Madsen, 24, siirtyi täksi kaudeksi latvialaisen VEF Riian riveihin vaikean Gran Canariassa vietetyn vuoden jälkeen. Viime kaudella vaivanneet loukkaantumiset ovat jääneet nyt taakse ja monipuolinen Madsen on taas pääsemässä huippukuntoon.

Näytä lisää vastaavia