19.4.2021 13:30 HBA-Märskyssä kautensa päättänyt, Suomen nuorisomaajoukkueista tuttu Emerita Mashaire, 20, on sitoutunut Cincinnatin yliopistoon, jonne hän siirtyy tulevaksi kaudeksi. Leppävaaran Pyrinnön kasvatti pussitti HBA:lle naisten Korisliigassa 9,1 pistettä per ottelu.
Emerita Mashairen tulevan kauden osoite on Cincinnatin yliopisto. Kuva: Ville Vuorinen.
Mashairen kolmivuotinen HBA-pätkä päättyi puolivälierissä Tapiolan Honkaa vastaan. Ylioppilaaksi pääsyn myötä hän siirtyy eteenpäin, kohti välitavoitettaan eli Yhdysvaltojen yliopistosarjaa.
– Tavoite on ollut ihan pienestä asti, että pääsisin jenkkeihin yliopistoon pelaamaan korista. Se on yksi tavoite ja unelma, joka nyt toteutui. Nyt katseet on vielä korkeammalla tästä eteenpäin, Mashaire kommentoi.
HBA:lle 9,1 pistettä, 4,4 levypalloa ja 1,1 riistoa ottelua kohden tilastoineen Mashairen perässä oli useampi yliopisto, mutta kohteeksi valikoitui ohiolainen University of Cincinnati.
– Kaikki oli tosi hyviä vaihtoehtoja ja oli vaikeaa päättää, minkä niistä valitsisi. Cincinnatin päävalmentajan kanssa meillä oli tosi hyvä yhteys ja samanlainen visio. Heillä on päävalmentaja vaihtunut pari vuotta sitten ja hän haluaa rakentaa uudenlaista joukkuetta, jolla tavoitteet on korkealla. Ohjelma on vielä alkukehityksessä, mutta halusin olla mukana rakentamassa jotain siistiä.
OFFICIALLY A BEARCAT!❤️🐾 Huge thanks to my close ones, everyone who recruited me and the AMAZING staff of the University of Cincinnati for sharing the same vision and believing in each other. 🖤 The future is bright, can’t wait to join my new family! @GoBearcatsWBB #committed pic.twitter.com/G58imaaC1h
— Emerita Mashaire (@mashaireemerita) April 15, 2021
Cincinnatin päävalmentajana toimii Michelle Clark-Heard, joka on aikaisemmin toiminut päävalmentajana Kentucky Statessa ja Western Kentuckyssa. Hän on myös kuulunut Yhdysvaltojen naisten maajoukkueen valmennusryhmään.
– Joukkue on aika nuori, todennäköisesti vastuuta voi saada jo seminopeasti. Vaikka olenkin freshman, niin minulta halutaan johtamista, koska olen pelannut naisten Korisliigassa ammattilaisia vastaan ja Euroopassa eri kisoja. Pelityyli on aggressiivinen ja nopeatempoinen, mikä sopii siihen, mihin itsekin on tottunut.
Mashaire on pelannut urallaan yhteensä 37 nuorten maaottelua.
HBA:n ja Susiladiesin huippulupaus Sara Bejedi, 18, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltojen yliopistoparketeille Arizona Staten yliopistoon.
Keväällä naisten Korisliigan vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi, parhaillaan Susiladiesin kanssa EM-karsintoja pelaava Meri Kanerva, 19, on sitoutunut Xavierin yliopistoon. Torpan Poikia tällä hetkellä edustava Kanerva siirtyy suomalaisittain tuttuun yliopistoon syksyllä 2024.
HBA-Märskyn riveissä hienoa kautta pelaava Kati Ollilainen, 19, on valinnut yliopistonsa Yhdysvalloissa, kun Helsingin NMKY:n kasvatti on sitoutunut siirtymään Wyomingin yliopistoon syksyllä 2023.
HBA-Märskyä kaudella 2021-22 edustanut Teresa Seppälä, 19, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:han, jossa hän tulee edustamaan Sienan yliopistoa.
HBA-Märskyä kuluneella kaudella edustanut Janette Aarnio, 19, on valinnut menevänsä ensi kaudeksi South Floridan yliopistoon. Helsingin NMKY:n kasvatti on ehtinyt pelata jo neljä maaottelua Susiladiesin paidassa.
Tapiolan Hongan kasvatti, tällä kaudella HBA-Märskyssä naisten Korisliigaa pelaava, Henna Sandvik, 18, on sitoutunut Indianan yliopistoon. Susiladiesin EM-karsintajoukkueeseen kuuluva Sandvik aloittaa freshman-kautensa ”Hoosiersissa” syksyllä 2022.
Kasvattajaseurassaan Tampereen Pyrinnössä loistodebyyttikauden naisten Korisliigassa pelannut Liisa Taponen, 19, on tehnyt suullisen sitoumuksen University of Illinoisin kanssa. Susiladiessa tulikasteensa tänä kesänä saanut Taponen siirtyy Yhdysvaltojen yliopistosarjaan syksyllä 2022.
HBA-Märskyä alkaneella kaudella edustava Saga Ukkonen, 19, on sitoutunut aloittamaan yliopistouransa Texas Techin yliopistossa kaudella 2021/22.
Nuorten maajoukkueryhmässä kesän viettävä Henriikka Vähäuski, 18, on kasvanut kontakteja välttelevästä junioripelaajasta rymisteleväksi naisten Korisliiga-sentteriksi. Vähäuski on malliesimerkki Kouvojen lähivuosien panostuksesta nais- ja tyttökoripalloon.
Suomen laiturilupauksiin kuuluva Elina Arike, 20, on valinnut yliopistokseen Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa University of Texas at El Pason.
WU18-tyttöjen B-divisioonan EM-kulta, WU20-naisten B-divisioonan EM-hopea ja WU16- tyttöjen EM-kisojen 10. sija nostivat tyttöjuniorit Suomi-koriksen puheenaiheiksi vuodella 2019. Vuoden muita kohokohtia olivat mm. Lauri Markkasen näytöt Chicago Bullsissa, Antti Zittingin nimitys FIBA:n hallitukseen sekä Karhu Basketin ja Peli-Karhujen tuplamestaruudet.
Viimeiset kaksi kautta Western Wyomingissa NJCAA:ta pelannut Nenna Lindström, 20, siirtyy tulevaksi kaudeksi NCAA:han Liberty Universityyn.
HBA:n ikitaistelija Anna Kahelin, 19, siirtyy tulevaksi kaudeksi Atlantin taakse Yhdysvaltojen yliopistosarjan NCAA:n Maineen.
Viime viikolla perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa nähtiin jälleen kerran Suomen tulevaisuuden koripallolupauksia. Yhtenä tähtenä tuikki Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen Emerita Mashaire, 17.
Vimpelin Vedon kasvatti Lotta Vehka-aho, 17, siirtyy vuoden päästä Atlantin taakse NCAA:n yliopistoparketeille Florida Atlantic Universityyn. Vehka-aho pelaa kuluvalla kaudella Naisten Korisliigaan HBA:ssa.
Yhdysvaltojen yliopistokoripallosarja NCAA pyörähtää käyntiin Suomen aikaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Suomalaisedustus rapakon takana on jälleen vahva ja pelikentillä nähdään muun muassa viime kaudella vakuuttavia otteita esittänyt Elina Koskimies sekä tulokaskautensa aloittava huippulupaus Lotta-Maj Lahtinen.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n kausi 2018/19 käynnistyy tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Suomella on jälleen kerran vahva edustus Atlantin takana, kun yksitoista suomalaislupausta pelaa NCAA:n ykkösdivisioonassa.
Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Tapiolan Honka tukevoitti asemaansa sarjan kakkosena, kun Pyrintö kaatui Tapiolassa 76-61 (29-29).
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Ariken ja Saga Ukkosen edustama Texas Tech nappasi viimeisen viikon aikana kaksi voittoa ja jatkaa täten voittamattomana. Elina Arike on noussut viimeisessä kolmessa ottelussa joukkueensa aloitusviisikkoon.
Naisten Korisliiga-kauden toiseksi kuukauden pelaajaksi on valittu Torpan Poikien Carmen Tyson-Thomas, jonka johdolla helsinkiläisjoukkue on marssinut voitosta voittoon.