19.3.2021 13:28 Kotkalaisjoukkueen tähti valittiin Helmikuun valopilkuksi. Hän suhtautuu henkilökohtaiseen menestykseensä nöyrästi ja korostaa hyvien joukkuekaverien merkitystä.

Zykera Rice kuuluu sarjan parhaimmistoon. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga
Zykera Rice pelaa toista kauttaan Peli-Karhujen riveissä. Ensimmäisellä kaudella joukkueessa pelasi useita amerikkalaisia. Tällä kaudella hän on joukkueen ainoa amerikkalainen. Se on vaikuttanut hänen suomen kielen kehittymiseen.
- Koska olen ainut amerikkalainen joukkueessani, suomen kielen taitoni on kehittynyt huimasti. Olen myös paljon yhteyksissä muiden joukkueiden ulkomaalaispelaajien kanssa. Se on vaikuttanut siihen etten tunne olevani ainut amerikkalainen.
Gonzagan yliopiston kasvatti on pelannut tällä kaudella 24 ottelua Naisten Korisliigassa. Hän on tehnyt näissä keskimäärin 24 pistettä, kerännyt 10,8 levypalloa ja jakanut 2,0 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden. Tilastot ovat kasvaneet siitä huolimatta, että hän on pelannut hieman edelliskautta vähemmän.
- Suurin syy tähän on loistavat joukkuekaverit. Olen onnekas, että joukkueessani on pelaajia, jotka tarjoavat minulle työkalut menestyä. Tärkeintä on kuitenkin joukkueen menestys, Rice kehuu.
Naisten Korisliigan helmikuun valopilkku ehti helmikuussa voittaa joukkueensa kanssa Suomen Cupin. Pokaali oli niin hänelle kuin Peli-Karhuille toinen peräkkäinen.
- Cupin voittaminen on ollut molemmilla hieno kokemus. Viime vuonna saimme kuolla Kobe Bryantin menehtymisestä takaisintulomatkalla. Se teki juhlimisesta haastavaa, mutta tänä vuonna pääsimme nauttimaan kunnolla voitosta, Rice kertaa.
24-vuotias pelaaja on mukana keskusteluissa, kun mietitään sarjan parasta pelaajaa. Hän itse ei kuitenkaan uhraa sille ajatuksia.
- On kunnia olla mukana keskusteluissa. Pyrin kuitenkin vain tekemään parhaani joukkueen eteen.
Ricen mukaan hänen pelinsä suurimmat vahvuudet ovat hyökkäyspäässä. Hän on loistava heittäjä ja se yhdistettynä urheilullisuuteen tekee hänestä vaikean puolustettavan. Kehitettävää on puolustuspäässä.
- Puolustukseni vaatii hieman enemmän kehittämistä. Erityisesti sijoittumiseni silloin, kun puolustettavallani ei ole palloa kaipaa harjoittelua. Toinen asia on käsien pitäminen ylhäällä, Rice pohtii.
PeKa on ensi viikolla alkavien pudotuspelien suurin suosikki. Voittihan joukkue runkosarjan suvereenisti. Rice nimeää kaksi haastajaa ylitse muiden.
- Uskon, että suurimmat haastajamme ovat Honka ja EBT. Pelimme heitä vastaan ovat yleensä tiukkoja, hän päättää.
Lauantaina Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Nokialta 74-68.
Naisten Korisliiga jatkui perjantaina kahdella ottelulla. Illan voittajia olivat HBA-Märsky ja Honka.
Naisten Korisliigan keskiviikon ainoassa ottelussa ToPo paransi asemiaan kaatamalla kotikentällään EBT:n. Ottelu päättyi 72–66.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Illan voittajia olivat BC Nokia, Pyrintö, ViVe ja EBT.
Naisten Korisliigassa pelattiin sunnuntaina yksi ottelu, jossa Honka sai vieraakseen Vimpelin Vedon. Vierasjoukkue meni ottelussa menojaan ja vei sarjapisteet mukanaan. Ottelu päättyi 94–74.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Illan voittajia olivat Peli-Karhut ja BC Nokia.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky sai vieraakseen paikallisvastustaja ToPo:n. Ottelu päättyi Märskyn voittoon 71-64 ja se kaatoi ToPo:n kolmannen kerran tällä kaudella.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittoihin ylsivät Pyrintö, PeKa, BC Nokia ja EBT.
Naisten Korisliigassa pelattiin keskiviikkona kolme ottelua. Illan voittajia olivat PeKa, EBT ja Pyrintö.
Naisten Korisliigassa pelattiin tiistaina yksi ottelu. Kouvolassa pelattu kamppailu eteni jatkoajalle, jonka päätteeksi ToPo vei sarjapisteet lukemin 84–75.