Kokemus ja nuoruus vastakkain PeKa:n ja HBA:n ottelusarjassa - kovakuntoinen EBT kohtaa Kouvottaret

25.3.2025 09:40 Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat kolmen otteluparin voimin tänään tiistaina 25.3. Pyrintö ja Honka aloittavat oman sarjansa keskiviikkona 26.3. Esittelyssä PeKa, HBA, Kouvottaret ja EBT.

Roosa Kosonen ja Peli-Karhut ovat valmiina kevään pudotuspeleihin. Kuva: Mikko Mäkelä

HBA-Märsky iskee Peli-Karhujen kimppuun

Kotkan Peli-Karhut sijoittui runkosarjassa toiseksi. Joukkue oli etenkin ylemmän jatkosarjan lopussa vahva ja päätti sen neljään peräkkäiseen voittoon. Roosa Kosonen on tälläkin kaudella kuulunut joukkueen kantaviin voimiin.

- Joukkueessa on hyvä ja odottava fiilis pudotuspelien alla. Kevät on koripalloilijoiden parasta aikaa, hän sanoo.

PeKa:n kokoonpano on elänyt syksyn europelien jälkeen. Kevään aikana  joukkueen riveihin ovat liittyneet Devon Brookshire, Sydney Brown ja aiemmilta kausilta tuttu Lotta Vehka-Aho. Joukkueessa oli jo ennestään runsaasti kokemusta, kun Kososen lisäksi kokoonpanosta löytyy mm. Anissa Pounds ja Linda-Lotta Lehtoranta.

PeKa saa vastaansa HBA:n, joka sijoittui sarjassa seitsemänneksi. Vauhtia otteluista ei tule puuttumaan.

- HBA on nuori ja nopea joukkue, joka pelaa jokaisen pelin täysillä loppuun asti, Kosonen sanoo.

PeKa on vienyt joukkueiden kauden aiemmat kohtaamiset nimiinsä. Peli-Karhut pyrkiikin ottamaan helsinkiläisiltä heidän vahvuutensa pois.

- Meidän pitää saada heidän nopeat hyökkäykset pois, pelata fiksusti kovaa pallon painetta vastaan ja toteuttaa meidän omaa konseptia, jotta tästä sarjasta päästään jatkoon, Kosonen päättää.

HBA-Märsky aloitti alemman jatkosarjan vahvasti, kun se keräsi kolme peräkkäistä voittoa. Viimeiset pelit olivat joukkueelle vaikeampia, mutta siitä huolimatta se nappasi runkosarjan seitsemännen sijan. HBA:n päävalmentajan Janne Hännisen mukaan pudotuspelit ovat nuorelle joukkueelle hieno mahdollisuus.

-  Joukkueessa on innostuneet ja odottavaiset tunnelmat. Nuorelle joukkueelle tilanne on uusi, mutta nämä ovat hienoja mahdollisuuksia, joista aiomme ottaa kaiken mahdollisen irti.

HBA pursuaa tulevaisuuden tähtiä. Lilli Onnela on pelannut todella vahvasti läpi kauden. Myös Ada Luukkanen ja Tiia Talonen ovat lukeutuneet joukkueen parhaimmistoon.

Etenkin tammikuun kohtaamisessa HBA laittoi kotkalaisille hyvin kampoihin. Puolivälieräsarjassa kohtaavat nuoruus ja kokemus.

- PeKa on kokenut, kontrolloitu ja monipuolinen. Linda-Lotta Lehtoranta toimii joukkueen moottorina ja hänen ympärillään on todella hyviä pelaajia, Hänninen sanoo.

HBA:lla on pudotuspelisarjassa ennakkoon altavastaajana, mutta lähtee hakemaan yllätystä.

- Meidän tulee viedä peli koko kentälle läpi ottelusarjan ja levypallopelaamisessa pitää pärjätä, mikäli haluaa tuon tason joukkuetta vastaan kilpailla voitosta. Me aiomme lähteä taistelemaan jokaiseen pallonhallintaan ja antaa ensimmäisiä iskuja.  PeKa lähtee ottelusarjaan suurena ennakkosuosikkina ja se sopii meille hyvin, HBA:n päävalmentaja päättää.

EBT haastaa Kouvottaret

Kouvottaret onnistui ylemmässä jatkosarjassa hyvin ja taisteli runkosarjan kakkossijasta aina päätöskierrokselle asti. Lopulta sijoitus oli kolmas, mutta se lähtee silti hyvistä asetelmista pudotuspeleihin.

-  Fiilis joukkueessa on hyvä ja odottava. Näitä pelejä varten on paiskittu hommia ja nyt pitää osata nauttia, Kouvottarien päävalmentaja Joonas Frimodig sanoo.

Joukkueen runko on pysynyt kasassa kahden kauden ajan. Ulkomaalaistrio lukeutuu sarjan parhaimpiin ja kotimaiset pelaajat ovat onnistuneet tälläkin kaudella. Vastustajan kevätkauden otteet on huomattu Kouvolassa.

- EBT on kovassa lyönnissä ja pelasi alemman jatkosarjan puhtaalla pelillä. EBT on tilastollisesti sarjan paras puolustusjoukkue ja siitä kertoo myös sarjan kovin riistojen määrä. Vastassa on todella aktiivinen ja fyysinen koko kentän korista pelaava joukkue, joka haluaa pitää vauhtia.

Kauden aikana molemmat kohtaamiset päättyivät Kouvottarien voittoon. Ottelusarjasta on ennakoitavissa fyysinen vääntö.

- Levypallokamppailu ja pelikovuus tulee näyttelemään isoa osaa tässä sarjassa. Meidän tulee pystyä hidastamaan EBT:n siirtymäpelaamista sekä pystyä toteuttamaan laadukkaasti omaa hyökkäystä kovaa painetta vastaan, Frimodig sanoo.

EBT jäi alempaan jatkosarjaan, mutta oli ylivoimaisesti sen paras joukkue. Se selvitti alemman jatkosarjan ilman tappioita ja on kovakuntoisin joukkue pudotuspeleihin lähtiessä. EBT:n nuoressa joukkueessa kokeneempaa osastoa edustaa Venla Määttänen.

- Joukkueessa on tosi hyvä fiilis, sillä kauden paras osuus on vielä edessä! Vähän myös jännittynein mielin, koska nuorena joukkueena takana ei vielä ole montaa pudotuspelikevättä. Hienoa saada vastustajaksi Kouvottaret, koska ollaan pelattu tällä kaudella tiukkoja matseja heitä vastaan.

EBT on pelannut koko kauden täysin kotimaisella kokoonpanolla ja nojaa vahvaan juniorityöhön. Nuoret pelaajat ovat kehittyneet ja ovat kokeneempia. Kokemusta nuoreen joukkueeseen tuovat Määttäsen lisäksi mm. Kiia Mäntylä ja Sanni Tuomisto. Jatkopaikka vaatii espoolaisilta onnistumisen.

- Jatkopaikka vaatii meiltä ehjän suorituksen joukkuepuolustuksessa sekä levypalloissa molemmissa päissä kenttää. Hyökkäyksessä vaaditaan omilla vahvuuksilla pelaamista ja oman pelitavan kehittymistä peli peliltä, Määttänen sanoo.

Vaikka EBT hävisikin molemmat keskinäiset kohtaamiset, ei se hävinnyt niitä isolla erolla, vaan molemmat pelit olivat tasaisia. Vaikka edellisestä kohtaamisesta on aikaa, on Kouvottarien vahvuudet tiedossa.

- ⁠Kouvottaret ei syyttä ole yksi mestarisuosikeista. Heillä on tosi laadukkaasti omaa pelitapaa toteuttava joukkue. Kurinalaisen palloscreenipelaamisen kautta vahva amerikkalaiskolmikko tekee tehokkaasti oman tonttinsa ja suomalaispelaajat tuovat laajaa heittovoimaa.

 
7.4.2026 13:45 Naisten Korisliiga

Lauren Heard naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.

5.4.2026 19:30 Naisten Korisliiga

Vierasvoitoille jatkoa – molemmat välieräsarjat tasatilanteessa

Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.

2.4.2026 21:30 Naisten Korisliiga

ToPo ja BC Nokia onnistuivat ryöstöissä

Naisten Korisliigassa alkoivat välierät. Molemmat ottelusarjat käynnistyivät vierasvoitoilla, kun ToPo ja BC Nokia ottivat ensimmäiset kiinnitykset finaalipaikkoihin.

2.4.2026 09:50 Naisten Korisliiga

Viime vuosien menestysjoukkueet PeKa ja ToPo vastakkain – HBA ja BC Nokia ratkaisevat toisen finaalipaikan kohtalon

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Kotkassa ja Helsingissä. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

30.3.2026 20:46 Naisten Korisliiga

ToPo vei paikan välierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät saatiin päätökseen maanantaina, kun ToPo kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 61–52 ja vei ottelusarjan voitoin 3–2.

28.3.2026 22:17 Naisten Korisliiga

ToPo vei trillerin ja siirsi ratkaisun viidenteen peliin

Naisten Korisliigan viimeisessä puolivälieräsarjassa nähdään ratkaiseva viides ottelu, kun ToPo kaatoi kotonaan Pyrinnön jatkoajan jälkeen lukemin 78–70.

27.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

BC Nokia palaa mitalipeleihin pitkän tauon jälkeen

Naisten Korisliigan kolmas välieräjoukkue on selvillä, kun BC Nokia kaatoi kotonaan Vimpelin Vedon 71–69 ja eteni jatkoon otteluvoitoin 3–1.

24.3.2026 19:50 Naisten Korisliiga

HBA otti välieräpaikan – kaksi jatkoon menijää vielä selvittämättä

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat kolmessa otteluparissa. HBA nappasi toisena joukkueena välieräpaikan. Pyrintö siirtyi ToPoa vastaan johtoon ja ViVe otti avausvoittonsa.

23.3.2026 20:30 Naisten Korisliiga

Honka paransi, mutta Peli-Karhut eteni välieriin

Naisten Korisliigan ensimmäinen välieräjoukkue on selvillä, kun PeKa kaatoi Hongan kolmannen kerran. Kotkassa pelattu ottelu päättyi 79–67.

21.3.2026 20:30 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa välierien kynnyksellä – ToPo ja Pyrintö tasatilanteessa

Naisten Korisliigassa kolme puolivälieräsarjaa jatkui lauantaina. Voittoihin ylsivät toiset voittonsa ottaneet BC Nokia ja PeKa sekä sarjan tasoittanut Pyrintö.

Näytä lisää vastaavia