Mahtava ura jatkuu, Taru Tuukkanen sopimukseen Hongan kanssa

3.9.2020 21:32 Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Tapiolan Honka solmi sopimuksen suomalaisen naiskoriksen legendan Taru Tuukkasen kanssa.

Taru Tuukkasen ura jatkuu Tapiolan Hongan väreissä. Kuva: Tapiolan Honka

Tuukkanen pelasi viime kaudella Forssan Alussa, jossa hän kirjautti keskiarvoikseen 15,4 pistettä, 12,8 levypalloa ja 4,2 koriin johtanutta syöttöä. Kaikkiaan Tuukkanen on naisten Korisliigassa pelannut 254 ottelua 17,2 pisteen ja 11,3 levypallon keskiarvoilla. Tuukkasen palkintokaapista löytyy kotimaan kentiltä yksi kultainen, kolme hopeista ja kaksi pronssista mitalia.

- Tapiolan Honka seurana sekä Kimmo Kujansivun valmennus ovat kiehtoneet jo pitkään. Hongassa kaikki on samassa paikassa Honkahallilla ja ympärillä vahva yhteisö. Haluan kokea sen, Tuukkanen avaa Hongan tiedotteessa.

- Itselle on tässä vaiheessa elämää tärkeää päästä luomaan uraa koripallokentän ulkopuolellakin, mutta koris on niin syvällä sydämessä, etten ollut vielä valmis jättämään sitä. Kesän aikana käytiin hyviä keskusteluita Kimmon ja toiminnanjohtaja Anne Eklundin kanssa. Niiden jälkeen päätös jatkosta oli hyvin helppo. Hongassa pystyn yhdistämään työelämän ja koripallon sopivassa suhteessa.

165 naisten maaottelua pelannut Tuukkanen vietti Xavier-yliopistovuosien jälkeen suurimman osan ammattilaisurastaan Espanjassa, jossa hänelle kertyi maan pääsarjassa, Liga Femeninassa, peräti 208 ottelua yhdeksän kauden aikana

- On arvokasta saada Tarun kaltainen kokenut ja kaiken nähnyt pelaaja joukkueeseen. Hänen vaikutuksensa nuorien lahjakkuuksien opettamisessa ja kehittämisessä pelikentällä ja sen ulkopuolella on arvo, jonka merkityksen moni nuori pelaaja tulee ymmärtämään vasta myöhemmin urallaan, Eklund kommentoi.

- Joukkue on nuori. Pelaajat ovat taitavia ja jo näyttäneet pärjäävänsä liigatasolla, tuntuu hyvältä, jos pystyn antamaan heille jotain lisää. Olen jo monta kautta ollut se joukkueen vanhin, eikä siinä mitään. Nuoret antavat oman henkisen nuoruuteni kukoistaa, Tuukkanen summaa.

Hongan sopimukset kaudelle 2020-21: Alexandra Ailus, Henna Sandvik, Pipsa Kahlos, Annika Hyttinen, Kaisa Katajavuori, Lotta-Kaisa Paltemaa ja Susanna Rentto. 

Henkilöt

 
7.4.2026 13:45 Naisten Korisliiga

Lauren Heard naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.

5.4.2026 19:30 Naisten Korisliiga

Vierasvoitoille jatkoa – molemmat välieräsarjat tasatilanteessa

Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.

2.4.2026 21:30 Naisten Korisliiga

ToPo ja BC Nokia onnistuivat ryöstöissä

Naisten Korisliigassa alkoivat välierät. Molemmat ottelusarjat käynnistyivät vierasvoitoilla, kun ToPo ja BC Nokia ottivat ensimmäiset kiinnitykset finaalipaikkoihin.

2.4.2026 09:50 Naisten Korisliiga

Viime vuosien menestysjoukkueet PeKa ja ToPo vastakkain – HBA ja BC Nokia ratkaisevat toisen finaalipaikan kohtalon

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Kotkassa ja Helsingissä. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

30.3.2026 20:46 Naisten Korisliiga

ToPo vei paikan välierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät saatiin päätökseen maanantaina, kun ToPo kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 61–52 ja vei ottelusarjan voitoin 3–2.

28.3.2026 22:17 Naisten Korisliiga

ToPo vei trillerin ja siirsi ratkaisun viidenteen peliin

Naisten Korisliigan viimeisessä puolivälieräsarjassa nähdään ratkaiseva viides ottelu, kun ToPo kaatoi kotonaan Pyrinnön jatkoajan jälkeen lukemin 78–70.

27.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

BC Nokia palaa mitalipeleihin pitkän tauon jälkeen

Naisten Korisliigan kolmas välieräjoukkue on selvillä, kun BC Nokia kaatoi kotonaan Vimpelin Vedon 71–69 ja eteni jatkoon otteluvoitoin 3–1.

24.3.2026 19:50 Naisten Korisliiga

HBA otti välieräpaikan – kaksi jatkoon menijää vielä selvittämättä

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat kolmessa otteluparissa. HBA nappasi toisena joukkueena välieräpaikan. Pyrintö siirtyi ToPoa vastaan johtoon ja ViVe otti avausvoittonsa.

23.3.2026 20:30 Naisten Korisliiga

Honka paransi, mutta Peli-Karhut eteni välieriin

Naisten Korisliigan ensimmäinen välieräjoukkue on selvillä, kun PeKa kaatoi Hongan kolmannen kerran. Kotkassa pelattu ottelu päättyi 79–67.

21.3.2026 20:30 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa välierien kynnyksellä – ToPo ja Pyrintö tasatilanteessa

Naisten Korisliigassa kolme puolivälieräsarjaa jatkui lauantaina. Voittoihin ylsivät toiset voittonsa ottaneet BC Nokia ja PeKa sekä sarjan tasoittanut Pyrintö.

Näytä lisää vastaavia