Niko Kirjonen Ringsiden päävalmentajaksi – avoimet harjoitukset 23. ja 24.5.

15.5.2019 13:57 Ringsiden päävalmentajaksi on valittu Niko Kirjonen. Niko Kirjonen aloittaa tehtävässään välittömästi. Espoolainen LePy ja vantaalainen PuHu Juniorit ovat tehneet neljä vuotta yhteistyötä tyttö- ja naispelaajien kehittämiseksi. Yhteistyöjoukkueen nimi on Ringside. Menestyksekkään neljännen vuoden päättyessä seurat ovat sopineet jatkavansa yhteistyötä myös seuraavat kaksi vuotta.

Ringsiden päävalmentajan tehtävään oli useita hyviä hakijoita. Niko Kirjoseen päätyminen oli luonnollinen ratkaisu molemmille seuroille. Niko Kirjonen on henkilö, joka on osoittanut halua kehittyä ja tehnyt määrätietoisesti töitä itsensä ja pelaajien eteenpäinviemiseksi. Ringsiden tavoite on kehittää nuoria pelaajia kohti omaa huippuaan. Siihen tehtävään Kirjonen sopi parhaiten.

Uudestakaupungista kotoisin oleva Niko Kirjonen (31) aloitti valmentajauransa Uudessakaupungissa, Hän valmensi viisi vuotta Raumalla, josta matka jatkui Espooseen. Kirjonen suoritti vuonna 2018 Kisakalliossa liikuntaneuvojan tutkinnon ja löysi työpaikan LePystä. Viimeiset kolme vuotta Kirjonen on toiminut ammattivalmentajana LePyssä valmentaen sekä tyttöjä että poikia. Päättyneellä kaudella hän valmensi LePyn C- ja B-tyttöjä. Niko Kirjonen valittiin huhtikuussa 2019 Koripalloliiton huippukoripallovalmentajatutkinnolle (HKVT).

Uuden tehtävän Kirjonen ottaa innoissaan vastaan. ”Pääsen tekemään töitä motivoituneiden ja eteenpäin pyrkivien pelaajien kanssa. Mukana on myös naispelaajia, jotka tuovat toimintaan tärkeän lisän omalla kokemuksellaan ja esimerkillään. On hienoa, että seurat tukevat valmentajien kehittymistä ja antavat mahdollisuuden edetä valmentajaurallaan. Olen saanut viimeiset vuodet kouluttautua Koripalloliiton kursseilla, mutta myös useamman mentorin avulla. Ringsiden valmennus on haaste, jonka otan ilolla vastaan”, toteaa Kirjonen.

Ringside järjestää avoimet harjoitukset torstaina 23.5. Vantaalla ja perjantaina 24.5. Espoossa

Ringside aloittaa uuden kauden avoimilla harjoituksilla. Mukaan ovat tervetulleita kaikki halukkaat A-ikäiset (17-19-vuotiaat) tytöt sekä aikuisikäiset naiset. Avoimet harjoitukset järjestetään torstaina 23.5. klo 17.30-19 Martinlaakson koululla ja perjantaina 24.5. klo 19-20.30 Leppävaaran liikuntahallilla. Infotilaisuus Ringsiden toiminnasta pidetään pelaajille ja vanhemmille Leppävaaran liikuntahallilla ennen perjantain harjoituksia klo 18.30-19.00. Avoimiin harjoituksiin pelaajilla tulee olla mukanaan kääntöliivi (tumma ja vaalea) sekä oma pallo.

Ringsideen muodostetaan kaksi harjoitusryhmää: A-ikäisten harjoitusryhmä sekä naisten harjoitusryhmä. Mikäli olet kiinnostunut tavoitteellisesta harjoittelusta sekä pelaamisesta 17- ja/tai 19-vuotiaiden valtakunnallisissa sarjoissa ja/tai naisten 1. divisioonassa, niin tule rohkeasti mukaan avoimiin harjoituksiin katsomaan.

Ilmoittautumiset avoimiin harjoituksiin:
Niko Kirjonen; niko.kirjonen@outlook.com, 0500 525 705

Lisätietoja:
LePy: toiminnanjohtaja Marika Vilanen, marika.vilanen@lepy.fi, 044 567 0777.
PuHu Juniorit: valmennuspäällikkö Timo Nieminen, timo.nieminen@puhujuniorit.fi, 050 522 9353.

 
3.7.2019 12:34 Seura tiedottaa

Mikko Kurki Puhuttarien valmentajaksi

Kahden Ringside vuoden jälkeen Puhuttariksi palannut Puhu Junioreiden naisten 1-divisioonan joukkue on solminut päävalmentajasopimuksen Mikko Kurjen kanssa. Mikko aloittaa tehtävässään heti.

24.6.2019 13:25 Seura tiedottaa

EBT:n nais- ja tyttökoripallo vahvassa nosteessa

Espoo Basket Teamille on myönnetty "villi kortti" naisten valtakunnalliseen 1.divisioonaan kaudelle 2019-2020. Näin ollen seuralla on tarjota vanhemmille tyttöjunioreille kaikki kilpakoripallon sarjaportaat sisältävä polku aina naisten Korisliigaan saakka.

22.8.2019 09:50 Seura tiedottaa

Pakilan Visan 2010-2011 syntyneiden poikien joukkue etsii uusia pelaajia!

Syksy alkaa pian ja tuo tullessaan myös uuden koripallokauden. Nyt on hyvä aika löytää lapselle uusi harrastus. Erityisesti vuosina 2010-2011 syntyneiden poikien joukkueeseen mahtuu uusia pelaajia.

8.8.2019 16:57 Seura tiedottaa

Maksuton Pikkusudet-turnaus Leppävaarassa 14.-15.9.

Loistavat olosuhteet, rehtiä voiton taistelua, hymyä, hikeä ja suuria tunteita, urheilujuhlan tuntua, tunnelma katossa, mieletön fiilis! Niistä on LePyn Pikkusudet-turnaus tehty!

8.8.2019 12:42 Seura tiedottaa

ToPoLan jäsenmäärä kasvaa voimakkaasti - tule valmentajaksi tai kerho-ohjaajaksi

Seura hakee pää- sekä apuvalmentajia ikäluokkajoukkueisiin tukemaan valmentajatiimiä. Lisäksi seura hakee kerho-ohjaajia syyskuussa aloittaviin kerhoihin. ToPoLa tarjoaa valmentajille ja ohjaajille monipuolisia mahdollisuuksia kehittää omaa valmennusosaamista.

8.8.2019 09:32 Seura tiedottaa

3X3 Junioriturnaus Hyvinkäällä la 14.9.

Tervetuloa aloittamaan koripallokausi Hyvinkäältä. Hyvinkään Pontevan 2009 tyttöjoukkue järjestää hauskan 3X3 turnauksen vuonna 2007-2010 syntyneille junioreille Hyvinkään Martinhallissa lauantaina 14.9.

7.8.2019 13:01 Seura tiedottaa

Maksuton koriskoulu lapsille ja aikuisille Espoossa

LePy järjestää toimintaa kaiken ikäisille. Tule mukaan tutustumaan toimintaan maksuttomassa koriskoulussa 12.-14.8. Lintumetsän koululla (Lintumetsäntie 10).

26.6.2019 07:39 Naisten I divisioona

Tampereen Pyrinnön naiset lähtevät hakemaan nousua liigaan

Tyttöjen pelaajapolulle halutaan tarjota mahdollisuus kilpailla myös aikuisten korkeimmalla sarjatasolla.

19.6.2019 13:58 Seura tiedottaa

Hyvinkään Pontevan miesten edustusjoukkueen ja U16-poikien valmennustiimit ovat valmiina ensi kauteen

Miesten edustusjoukkueen päävalmennusvastuun ottavat Besim Maxhuni ja Janne Hartikainen.

13.6.2019 11:13 Seura tiedottaa

LoU Basket hakee koriskouluohjaajaa

LoU Basket pyörittää läntisellä Uudellamaalla yli kaksisataa lasta liikuttavaa liikunta– ja koripallokoulua 1-3. luokkalaisille lapsille. Nyt seura hakee alkavalle kaudelle osa-aikaista ohjaajaa.

13.6.2019 11:08 Seura tiedottaa

MaSu Basket hakee junioripäällikköä

Malmin Super-Koris ry. on Koillis- ja Pohjois-Helsingissä toimiva juniorikoripalloseura. Seurassa on yli 200 pelaajaa kilpa- ja harrasteryhmissä. Uuden strategian toteuttamisen tueksi seura etsii junioripäällikköä.

6.6.2019 09:21 Seura tiedottaa

Jokelan katukoris 10.08.2019

Perinteinen Jokelan katukoristapahtuman pelataan elokuussa ja ilmoittautuminen on nyt avattu.

6.6.2019 09:10 Seura tiedottaa

Alppila Basket on uusi helsinkiläinen seura

AlBa kilpakoripalloseura perustettiin joulukuussa 2018. Seuran tarkoitus on tarjota pojille mahdollisuus harrastaa koripalloa taustasta riippumatta. Seura toimii yhteistyössä Kallion seurakunnan kanssa.

23.5.2019 17:25 Eteläinen alue

Oskari Leino mukaan PuHu Junioreiden valmennukseen

PuHu Juniorit on palkannut seuraan päätoimiseksi valmentajaksi 25-vuotiaan Oskari Leinon. Hän aloittaa työtehtävässään 1.8.2019.

23.5.2019 08:22 Seura tiedottaa

Niko Kuusi ToPo Naisten päävalmentajaksi

Helsingin NMKY:ssä valmentajauran aloittanut Niko Kuusi siirtyy ToPo Naisten päävalmentajaksi vietettyään viimeiset vuodet PuHussa ja Ringsidessa.

22.5.2019 15:42 Eteläinen alue

WB-Panttereiden TU19 aloittaa kesäharjoittelun 3.6. Laajasalon palloiluhallilla

Tavoitteellisesta harjoittelusta kiinnostuneet 2001-2003- syntyneet tytöt ovat tervetulleita tutustumaan joukkueen toimintaan.

20.5.2019 12:51 Eteläinen alue

LePy on Tähtiseura

LePy sai vihreän Tähtimerkin lasten ja nuorten urheilusta kevätjuhlassa 16.5.2019.

20.5.2019 12:45 Eteläinen alue

Novelle Street Basket

Kesä tulee - niin myös Novelle Street Basket ! Kerää kaverit kasaan ja tulkaa nauttimaan aurinkoisesta katukoristapahtumasta Porvooseen !

17.5.2019 07:29 Eteläinen alue

Jorma Kuparinen EBT:n toimistopäälliköksi

Jorma Kuparinen aloittaa EBT:n uutena toimistopäällikkönä 1.6.2019. Jorma tuntee koripalloseuran toiminnan hyvin. Hänellä on pitkä kokemus seuratyöstä ja hän on ansiokkaasti organisoinut ja hoitanut mm. isoja koripalloturnauksia.

16.5.2019 14:11 Seura tiedottaa

KTP:n ja MuKin yhteiset avoimet harjoitukset Helsingissä & Kotkassa

Seurojen hyvin alkanut yhteistyö saa jatkoa tulevilla pelikausilla. Valmistautuminen seuraavaan kauteen 2019-2020 on jo suunnitteilla ja se aloitetaan järjestämällä yhteiset U19-, miesten ykkösdivisioona- ja korisliiga-joukkueiden avoimet harjoitukset.

Näytä lisää vastaavia