30.8.2022 15:18 Tampereen Pyrintö on solminut yksivuotisen sopimuksen yhdysvaltalaisen Reili Richardsonin, 23, kanssa. Richardson on 180-senttinen takapelaaja, joka pelasi koko yliopistouransa Arizona State Universityn joukkueessa.

Ensimmäisen ammattilaiskautensa 2020-21 Richardson pelasi Luxemburgissa, Grenewald Hostertin joukkueessa 19,2 pisteen, 5,8 levypallon ja 2,7 syötön keskiarvoin. Kausi 2021-22 jäi häneltä väliin, mutta nyt Richardson on valmis jatkamaan ammattilaisuraansa kovin tavoittein.
Naisten päävalmentaja Petteri Molenius odottaa innoissaan, että saa Reilin sekä aiemmin sopimuksen solmineen Tera Reedin Suomeen syyskuussa ja joukkue pääsee harjoittelemaan yhdessä.
– Reili on juuri sellainen pelaaja, jota olemme etsineet koko kesän. Pitkä ja ulottuva pallonkäsittelijä, joka pystyy tekemään koreja, mutta ennen kaikkea luomaan paikkoja myös muille. Kovatasoisen Arizona Staten kaikkien aikojen syöttötilaston ykköstila on hyvä osoitus hänen pelinäkemyksestä ja kyvystään löytää oikea pelaaja hyökkäyksessä, Molenius sanoo seuran tiedotteessa.
HBA:n ja EBT:n välinen sarja jatkui Helsingissä. Märsky siirtyi ottelusarjassa 2–0-johtoon, kun EBT kaatui 76–68.
Tapiolan Honka on tehnyt valmentajasopimuksen Arttu Tammen kanssa. 30-vuotias Tammi liittyy Reetta Piiparin seuraksi naisten Korisliiga-joukkueen valmennusstaffiin ja ottaa vastuulleen seuran U19- ja U17-vuotiaiden tyttöjen valmennuksen.
Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät, ja ottelusarjat avasivat voitoilla BC Nokia, HBA, PeKa sekä Pyrintö.
Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Espoo Basket Team ja Vimpelin Veto aloittavat sarjat kotonaan. Välieriin etenemiseen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona. Peli-Karhut ja Pyrintö aloittavat urakkansa kotikentällään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona 18. maaliskuuta, kun kaikki neljä otteluparia pyörähtävät käyntiin.
Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.
Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Voittajiksi ylsivät ViVe ja EBT.
Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Voitot kirjattiin Pyrinnölle ja BC Nokialle.