18.7.2021 12:03 Viimeisen kahden kauden ajan Korisliigan ystäviä Tampereen Pyrinnössä ja BC Nokiassa ihastuttanut BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, 26, on allekirjoittanut ensimmäisen Suomen ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Susijengin vahvuuteen kuuluva 195-senttinen Hopkins edustaa ensi kaudella KK Stjarnania Islannin liigassa.
Shawn Hopkins donkkailee ensi kaudella Islannissa. Kuva: Japan Basketball Federation.
- Sain Tampereen Pyrinnöltä mahdollisuuden tehdä duunia ja hyvän alustan jatkoon. Nyt tarjoutui paikka aloittaa ulkomaan taival ja työskentelen kovasti, että ulkomaantaival jatkuisi myös mahdollisimman kauan, lähettää Hopkins kiitoksia Suomen seurajoukkueensa suuntaan mahdollisuudesta siirtyä maan rajojen ulkopuolelle.
KK Stjarnan on kuulunut viime vuosina Islannin liigan kärkikahinoihin, vaikka Islannin mestaruuteen asti seura ei ole yltänyt. Islannin cupin Stjarnan on vienyt nimiinsä viimeksi vuosina 2019 ja 2020 ja Islannin Supercupin niin ikään samoina vuosina.
Hopkins toivookin Islannin komennukseltaan mahdollisuutta paitsi ottaa seuraavat kehitysaskeleet pelaajana, myös auttaa Stjarnania menestymään.
- Stjarnan on kuulemani mukaan samantyyppinen jengi kuin Pyrintö. Halutaan pelata nopeasti ja aktiivisesti, ottaa vastustajaa koko kentällä kiinni ja pistää heittoa ilmaan. Tässä on taas hallissa asuttu koko kesä, että voin painaa heitot vieläkin korkeammalla prosentilla sisään ensi kaudella, Hopkins tunnelmoi.
- 26-vuotiaana en oo enää junnutähti, mutta kehitykseni on kuitenkin tasaista. Tuntuu siltä, että oon löytämässä oman pallovarmuuteni, tunnen miten kroppani toimii eivätkä donkkinikaan ole enää pelkkää yksin läpi -donkkia, vaan pystyn lyömään myös kontaktista alaspäin. Kun varmuus pelaamiseen on alkanut löytyä, mitä vaan voi tapahtua seuraavan kolmen vuoden aikana.
Hopkins kohosi kasvattajaseuransa BC Nokian juniorijoukkueiden myötä määrätietoisesti edustusjoukkueeseen asti ja juhli BC Nokian kanssa miesten Divari A:n mestaruutta kaudella 2014/15. Tuolloin 19-vuotias Hopkins urakoi BC Nokialle 10,8 pistettä ja 3,0 levypalloa ottelua kohden.
BC Nokian juniori- ja edustusjoukkueiden riveistä Hopkins siirtyi neljäksi kaudeksi Yhdysvaltoihin pelaamaan yliopistokoripalloa. Vuosien 2015-18 aikana Hopkins edusti Troyn yliopistoa ennen siirtymistään seniorikaudekseen 2018-19 North Georgiaan. Seniorikaudellaan Hopkins nimettiin Peach Belt -konferenssin kolmanteen tähdistöviisikkoon.
Yhdysvaltojen vuosiensa jälkeen Hopkins palasi Suomeen ja debytoi Korisliigassa BC Nokian paidassa kaudella 2019-20. Päättyneellä 2020-21-kaudella Hopkins kuului Korisliigan mitalipeleihin edenneen Tampereen Pyrinnön voimahahmoihin 13,8 pisteen, 4,1 levypallon ja 1,7 syötön keskiarvoin.
Juniorimaajoukkueurallaan Hopkins pelasi 82 maaottelua ja oli mukana juhlimassa 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kultaa kesällä 2015. Suomen universiadijoukkueeseen Hopkins lukeutui 2017 Taipeissa ja 2019 Napolissa.
Susijengissä Hopkins debytoi kesällä 2016 ottelussa Belgiaa vastaan. Tähän mennessä Hopkins on pelannut 13 miesten maaottelua 2,6 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla.
FIBA Europe Cupin karsintaturnaukset pelataan viikolla ja suomalaisedustusta on Joensuun Kataja Basketin sekä Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin muodossa. Katajan urakka päättyi, mutta Susijengi-kaksikon jatkuu.
Susijengin sähikäinen, kesästä 2015 asti Suomea maajoukkuetasolla edustanut Bronxin kasvatti Jamar ”Jammu” Wilson, 38, on ilmoittanut lyövänsä tossut naulaan. Wilson edusti Susijengiä viimeisen kerran helmikuun voitokkaassa MM-karsintaikkunassa ja pelasi seurajoukkuekaudella 2021-22 Kataja Basketin ja ranskalaisen Boulazacin paidassa.
Viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Helsingin NMKY:n kasvatti ja Suomi-koriksen suurlupaus Max Besselink, 202 cm ja 20 vuotta, siirtyy kolmivuotisella sopimuksella Saksan Bundesliigaa edustavan s.Oliver Würzbürgin riveihin.
Belgian ja Alankomaiden yhteisliiga vahvistuu jo neljännellä suomalaispelaajallaan, kun Korisliigan syyskauden paras kotimainen pistemies ja Susijengin täsmätykki Topias Palmi, 195 cm ja 27 vuotta, siirtyy kasvattajaseuransa Tampereen Pyrinnön edustusjoukkueesta Limburgin riveihin.
Korisliigan Vuoden pelaajaksi valittu Okko Järvi, 25, siirtyy urallaan ensimmäistä kertaa ulkomaille, kun hän solmi vuoden mittaisen sopimuksen belgialaisseuran kanssa. Järvi on kesän ajan kuulunut Susijengin Open Gym -leiritykseen.
Kevään 2021 Suomen mestaruuden salolaiselle Vilpas Vikingsille ratkaisseiden pelaajien eliittiin ryminällä kohonnut karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 23, siirtyy ensi kaudeksi Saksan kakkostasolle Pro A:han. Kivimäen uusi työnantaja on suomalaisen valmentajakaksikon Daniel Jansson-Hussain Dassouki luotsaama Tigers Tübingen.
Vahvan kauden joensuulaisessa Kataja Basketissa pelannut 201-senttinen ja 25-vuotias lahtelaiskasvatti Aapeli Alanen siirtyy loppukaudeksi Tshekin pääsarjaan. Susijengissäkin viisi ottelua pelanneen Alasen kevään työnantaja on Tshekin liigan viidennellä sijalla majaileva Basket Brno.
Ikäpolvensa ansiokkaimpiin suomalaisiin koripalloilijoihin lukeutuva Keravan Kori-80:n kasvatti Samuel Haanpää, 34, on ilmoittanut lopettavansa koripallouransa. Haanpää ehti pitkän uransa aikana edustaa Suomea EM-kisoissa, rikkoa yliopistonsa kolmen pisteen heittoennätyksen ja pelata ammattilaisena mm. Espanjassa, Kyproksella ja Argentiinassa.
Alkukaudella Ranskan Pro A:ssa Bourg-en-Bresseä edustanut Susijengin pelinrakentaja Jamar Wilson, 35, palaa kahdeksan ja puolen vuoden jälkeen Suomeen ja Korisliigaan. 185-senttisen, kaksissa arvokisoissa Suomea edustaneen Wilsonin uusi osoite on joensuulainen Kataja Basket, jota hän edustaa loppukauden ajan. Sopimukseen sisältyy optio kaudesta 2020-21.
Susijengin pelaajat kerääntyvät yhteen ensimmäisen EM-karsintaikkunan merkeissä tänään maanantaina. Susipelaajien kausi 2019-20 seurajoukkueissaan on ollut tuloksellinen niin kansainvälisillä kentillä kuin kotoisessa Korisliigassakin, arvioi Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann.
Alkukesällä sopimuksen Korisliigan Helsinki Seagullsin kanssa tehnyt Susijengin takamies Ilari Seppälä, 26, käyttää sopimuksensa ulkomaanoption ja siirtyy Ranskan Pro B -liigaan Aix-Mauriennen joukkueeseen. Ulkomaanpesti on Lapuan Korikobrien kasvatille uran ensimmäinen.
Korisliigan vuoden pelaajana palkittu ja Susijengissä vuosien 2018-19 MM-karsinnoissa maajoukkueläpimurtonsa tehnyt Tampereen Pyrinnön kasvatti Topias Palmi, 24, siirtyy joensuulaisesta Kataja Basketista kolmivuotisella sopimuksella Italian Serie A:n Guerino Vanoli Basket Cremonaan.
Korisliigaa edellisen kerran pelikaudella 2003-04 pelannut Susijengi-kapteeni Shawn Huff, 35, on solminut kolmivuotisen sopimuksen Helsinki Seagullsin kanssa. 198-senttinen Torpan Poikien kasvatti palaa Suomeen pelattuaan yli vuosikymmenen Saksan, Italian ja Kreikan ammattilaisparketeilla.
Viikon Veikkauspeli: Keskiviikkona VeikkausTV tarjoaa monikameratuotantona viime kauden Korisliiga-finaalien uusinnan, Vilpas-Karhu Basket.
Tällä viikolla VeikkausTV:llä nähdään muun muassa Espanjan liigan suomalaiskohtaaminen, kolme Chicago Bullsin NBA-ottelua sekä Kataja Basketin kohtalonottelu FIBA Europe Cupin jatkolohkossa.
Koriksen ystävät voivat viettää pakkaspäiviä viihtyisästi vastaanottimien äärellä, kun VeikkausTV välittää suomalaisten otteita kansainvälisiltä kentiltä peräti 12 ottelun verran tällä viikolla.
Suomalainen koripallovuosi 2018 on vajaata vuorokautta vaille historiaa. Päättyvän koripallovuoden kohokohtia suomalaisperspektiivistä ovat Basket.fi:n lukijamäärien perusteella olleet Lauri Markkasen loisto-otteet Chicago Bullsissa, Susijengin loppuunmyydyt MM-karsintaottelut sekä Suomen mestaruudet.
Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.
2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.
Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.