Suomen 18-vuotiaat tytöt varmistivat Pohjoismaiden mestaruuden päivän etuajassa, Ruotsi hitusen parempi 16-vuotiaissa tytöissä

30.6.2019 22:43 Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Susi Training Centerissä Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue säilyi voittamattomana ja varmisti PM-kisojen voiton nitistämällä Ruotsin 69-57 (30-32). 16-vuotiaat tytöt taas hävisivät tiukkojen vaiheiden jälkeen Ruotsille 68-73 (33-30).

Suomen 18-vuotiaat tytöt juhlivat Pohjoismaiden mestaruutta. Kuva: Semira Lee.

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sai paiskia töitä oikein olan takaa, kun Ruotsi pysyi keulilla valtaosan ottelussa. Vasta päätösneljänneksellä kurssi heilahti Sudenpentujen suuntaan.

Viiden pisteen takaa-ajoasemassa Janette Aarnio ja Awak Kuier ottivat Suomen reppuselkäänsä. Aarnio puolusti kuin terrieri ja seilaili läpi kentän lay-upeihin. Kuier ajoi molemmille käsilleen ilmaviin viimeistelyihin, joita estämään ruotsalaisen ponnistusvoima ei riittänyt.

Vielä vajaa kolme minuuttia ennen loppusummeria Ruotsi oli iskuetäisyydellä viiden pisteen päässä 62-57, mutta pallo pomppi onnekkaasti Suomelle ja Silja Viita pääsi nostamaan korin alta eron seitsemään. Viimeiset niitit ruotsalaisten arkkuun löi parivaljakko Kuier ja Aarnio.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

– Saimme tästä pelistä juuri sen mitä haluttiinkin eli tiukka vääntö. Meidän heikkoudet näkyi selvästi, mutta samalla pääsimme käyttämään meidän vahvuuksiamme. Neljäs jakso oli meiltä yllättävänkin hyvä väsyneenä, ja ehkä parasta puolustusta tässä turnauksessa. Se avasi samalla hyökkäyksen, kun ei tarvinnut pakottaa niin paljon, Suomen päävalmentaja Jussi Laakso kertoi.

– Tämä oli myös ensimmäinen peli turnauksessa, jossa tarkoituksenmukaisesti peluutimme tiettyjä pelaajia isoilla minuuteilla.

Kuier (18/17/4 syöttöä) jakoi parketin kuningattaruuden yhdessä Aarnion (16/4/4 syöttöä/4 riistoa). Vaikka kumpikaan ei varsinaisesti esittänyt parastaan ensimmäisellä kolmella neljänneksellä, niin ratkaisuhetkillä molempien henkilökohtaiset suoritukset olivat häikäiseviä.

Janette Aarnio keräsi komeat tilastot Ruotsia vastaan. Kuva: Semira Lee.

Onnistujat eivät kuitenkaan jääneet siihen. Ebba Pekonen (10/4) siivitti Sudenpentujen päätösneljänneksen juoksun viimeistelemällä kovasta vauhdista ja virheestä välittämättä. Sanni Tuomisto (10/4) iski korinsa myös tärkeisiin vaiheisiin.

Ruotsin parhaimmistoon kuuluivat Matilda Ekh (22/5) ja Alma Elsnitz (13/3).

Voitolla Suomi varmisti jo päivän ennakkoon Pohjoismaiden mestaruuden.

Ottelun tilastot >

16-vuotiaissa tytöissä Ruotsi piirun verran parempi

Annukka Willstedt ja Suomi joutuivat tyytymään tappioon. Kuva: Ville Vuorinen.

16-vuotiaiden tyttöjen Ruotsin ja Suomen keskinäinen ottelu eteni tasaisesti läpi neljänkymmenen minuutin, mutta hitusen ruotsalaisten hallinnassa.

Päätösneljänneksellä Ruotsi oli karata, mutta reilu kaksi minuuttia ennen loppua Kati Ollilainen viimeisteli ajollaan Suomen viiden päähän 59-64.  Ruotsi vastasi nopealla kolmosella toisessa päässä, jonka jälkeen Suomi pääsi vielä kertaalleen viiteen, mutta kellosta loppui aika kesken.

– Hieno matsi, ei siinä mitään. Kun viimeisillä minuuteilla päästään vielä tappelemaan voitosta, niin tämä on pelkästään hyvää kokemusta meille. Tietenkin harmittaa, ettei pystytty ottamaan voittoa, mutta joskus tappiot kasvattavat enemmän. Toivottavasti niin käy nyt, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä kertoi.

Pitkässä juoksussa Suomen kohtaloksi koitui runsaat virheet, joista Ruotsi pääsi heittämään peräti 36 vapaaheittoa (26/36, 72%).

– Olimme jatkuvasti puoli askelta perässä ja huonosti sijoittuneita heidän viimeistelytilanteissa, niin he pääsivät viivalle. Otimme myös liikaa helppoja virheitä, joiden myötä joukkuevirheet täyttyivät jo aikaisin.

Emmi Valtonen (10/2) nosti hienosti tasoaan eilisestä. Valtosen heittopeli kolmannella jaksolla piti Sudenpennut mukana pelissä ja mahdollisti voitosta taistelun päätösneljänneksellä.

Emmi Valtosen heittokäsi kävi kuumana. Kuva: Ville Vuorinen.

Valtosen lisäksi Suomen pistenaisiin kuului Ollilainen (16/8/3 syöttöä), Emma Lampèn (11/2) sekä Annukka Willstedt (10/2).

Voitolla Pohjoismaiden mestaruuden itselleen ratkaisseelta Ruotsilta erottuivat Vera Söderblom (18/10) ja Sara Berglund (11/3).

Ottelun tilastot >

 
1.7.2019 18:41 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat tytöt Pohjoismaiden mestaruuteen, 16-vuotiaille tytöille pronssia

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue huuhtoi Pohjoismaiden mestaruuden nimiinsä puhtaalla pelillä, kun Sudenpennut kaatoi päätöspäivän ottelussaan Islannin 76-48 (45-23). Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue taas nappasi pronssimitalit, kun Islanti kaatui numeroin 52-47 (22-21).

29.6.2019 23:37 Sudenpennut

PM-kisoissa Viro kellistyi kahdesti Suomen tyttömaajoukkueiden toimesta

Suomen tyttömaajoukkueilla oli menestyksekäs lauantaipäivä Susi Training Centerissä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi häikäisevän toisen puoliajan ja voitti Viron 58-78 (35-28). 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue oli jälleen ylivoimainen löylyttäen virolaisia numeroin 42-96 (17-45).

28.6.2019 23:23 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat tytöt voittoon näytöstyyliin, 16-vuotiaat tytöt jäivät Norjan jalkoihin PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Susi Training Centerissä Suomen tyttömaajoukkueet sekä voittivat että hävisivät selkein lukemin. Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jyräsi Norjan 38-101 (12-56), kun taas 16-vuotiaat hävisivät 80-49 (33-26).

27.6.2019 23:11 Sudenpennut

Suomen tyttömaajoukkueet pesivät Tanskan kahdesti PM-kisojen avauspäivänä

Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet pääsivät nauttimaan puhtaasta Pohjoismaiden mestaruuskisojen avauspäivästä, kun Sudenpennut pieksi Tanskan molemmissa ikäluokissa Kisakallion Susi Training Centerissä. Suomen 16-vuotiaat tytöt rallattelivat 80-60-voittoon, kun taas 18-vuotiaat tytöt nappasivat nihkeästä pelistä huolimatta voiton loppunumeroin 89-74.

5.1.2024 17:24 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme kultamitalia tuliaisiksi Tallinnan Baltic Sea Cupista

Suomen nuorisomaajoukkueet, Sudenpennut, lähti kotimatkalle kolme tusinallista kultamitaleita taskussaan Tallinnasta, kun Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet juhlivat Baltic Sea Basketball Cupin mestaruutta.

4.1.2024 23:10 Sudenpennut

Sudenpennuille jo toinen kolmen voiton päivä Tallinnan Baltic Sea Cupissa

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat jo toistamiseen kolme voittoa neljästä mahdollisesta Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa. Suomen vastustaja turnauksen toisena päivänä oli Viro.

3.1.2024 20:07 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Baltic Sea Cupin avauspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Tallinnassa tänään alkaneessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Latvia pelaa Suomen tapaan ensi kesänä A-divisioonan EM-kisoissa 16- ja 18-vuotiaiden ikäluokissa sekä tytöissä että pojissa.

22.6.2023 19:04 Nuorten PM-kilpailut

Ruotsi vei PM-kullan Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen nenän edestä Södertäljessä

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue saavutti hopeamitalin Södertäljessä pidetyissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Sudenpennut hävisi päätöspelissään kultaa huuhtoneelle Ruotsille 75-80 (32-45).

22.6.2023 00:26 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti Tanskan ja pelaa Pohjoismaiden mestaruudesta torstaina

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa voittamattomana Södertäljessä pelattavissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa, kun Sudenpennut voitti neljännessä ottelussaan Tanskan 68-51 (42-32). Suomi pelaa täten Pohjoismaiden mestaruudesta torstaina Ruotsia vastaan.

20.6.2023 23:56 Nuorten PM-kilpailut

Kolme peliä, kolme voittoa – 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kaatoi Islannin PM-kisojen toistaiseksi parhaassa esityksessään

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa voittokulkuaan Södertäljessä pelattavissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa, kun Sudenpennut voitti kolmannessa ottelussaan Islannin 51-71 (23-33).

Näytä lisää vastaavia