30.3.2007 Koripalloliitto uudisti alle 15-vuotiaiden pelaajien kartoitusjärjestelmän tälle vuodelle. Pelaajapotentiaali kartoitetaan paikallisilla maajoukkueleireillä, joista ensimmäinen järjestetään Helsingissä tulevana viikonloppuna. Kaikkiaan kutsun paikallisille maajoukkueleireille on saanut tai saa yli 300 pelaajaa.
Paikallisia maajoukkueleirejä järjestetään vuonna 2007 yhdeksän ympäri Suomea. Helsingissä 31.3. järjestettävä leiri pojilla ja tytöille avaa leirien sarjan. Seuraavat leirit järjestetään Jyväskylässä (14.4.), Tampereella (14.4.), Uudessakaupungissa (15.4.), Kouvolassa (21.4.), Vantaalla (21.4.), Espoossa (22.4.), Rovaniemellä (22.4.) ja Joensuussa (29.4.).
Tähän mennessä kutsut on lähtenyt 142 poika- ja 144 tyttöpelaajalle. Rovaniemen leirille kutsuttavat julkaistaan myöhemmin ja heidän myötä kutsuttujen kokonaismäärä kohoaa yli 300 pelaajan. Vuonna 1992 syntyneiden ikäluokka kartoitettiin jo viime vuoden puolella vanhan järjestelmän puitteissa, joten paikallisille maajoukkueleireille on kutsuttu pääsääntöisesti vuosina 1993 ja 1994 syntyneitä pelaajia.
Paikallisten maajoukkueleirien ja kauden aikaisen pelaajaseurannan perusteella valitaan pelaajat alle 15-vuotiaiden maajoukkueeseen, jonka toiminta käynnistyy kesällä. Maajoukkuekesän jälkeen maajoukkuetoiminta jatkuu sarjakauden aikana seurojen kanssa yhteistyössä toteutettavilla paikallisilla talenttileireillä.
Järjestelmäuudistuksen tavoitteena on paitsi terävöittää pelaajakartoitusta ja tarjota aiempaa laadukkaampaa toimintaa myös luoda entistä tehokkaampi yhteistyö maajoukkue- ja seuravalmennuksen välille. Vuosi 2007 on järjestelmän sisäänajovuosi, jonka jälkeen se on täydessä käytössä. Järjestelmä on identtinen pojille ja tytöille.
Paikalliset maajoukkueleirit koostuvat kahdesta kahden tunnin harjoituksesta. Harjoituksista toinen on tekniikkaharjoitus sisältäen harjoitteita, joita pelaajat voivat toteuttaa seuroissaan. Toinen harjoitus koostuu peleistä. Molempien harjoitusten sisällä on ominaisuusosioita sekä testejä. Harjoituksissa mm. esitellään maajoukkueiden pelitapaa, käydään läpi heittotekniikoita ja pienpeliharjoitteiden avulla tekniikoita ja taktiikoita. Lisäksi harjoitusten välissä järjestetään pelaajille ja muille halukkaille maajoukkuetoiminnan esittelyluento. Myös harjoitukset ovat avoimia katsojille.
Seuraavassa listattuna leirit sekä harjoitusten sekä luentojen alkamisajat.
Viime keväänä käynnistetty nuorten maajoukkuevalmennuksen uudistus pääsee todenteolla vauhtiin syksyn aikana. Lokakuussa alkavilla paikallisilla maajoukkueleireillä leiritetään n. 160 pelaajaa ja joulukuussa alkavilla All Star -leireillä n. 120–140 pelaajaa. Yhteensä leirejä järjestetään 19 syksyn ja talven aikana yhdeksällä paikkakunnalla. HUOM! Artikkelissa olevaa aikataulua päivitetty 4.10.
Suomen Koripalloliitto on kiinnittänyt Saksasta kesällä Suomeen palaavan Ari Tammivaaran nuorten maajoukkueiden päävalmentajaksi. Miesten maajoukkueen entisen päävalmentajan sopimus on tuorein Koripalloliiton viimeaikaisista panostuksista nuorten valmennukseen. Tammivaara aloittaa osa-aikaisessa tehtävässään 1. heinäkuuta.
Alle 15-vuotiaiden pelaajien kartoitusta maajoukkuetoimintaan on aiempina vuosina hoidettu aluevalmennuksen ja –joukkueiden avulla. Kartoitusjärjestelmä on uusittu ja uudenmallinen kartoitus käynnistyy keväällä 2007.
Suomen Koripalloliitto on valinnut valmennusjohdot seitsemälle nuorten maajoukkueelleen. Valittujen nimekkäästä joukosta löytyy runsaasti aiempaa kokemusta maajoukkuevalmennuksesta, jonka lisäksi nimettyihin lukeutuu useita valmennuspuolelle siirtyneitä entisiä huippupelureita.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus. Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.
Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.
Koripalloseurat ovat tarttuneet aktiivisesti ensi elokuussa pelattavien EM-karsintaotteluiden lipputarjoukseen ja täyttäneet Helsingin Jäähalliin kaavaillut alkuperäiset fanikatsomot. Koripalloliitto on laajentanut fanikatsomoita, jotta kaikki seurat voivat hyödyntää maaliskuun loppuun saakka voimassaolevan tarjouksen.
Ennakkolipunmyynti Suomen miesten koripallomaajoukkueen elokuussa pelattaviin EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Karsintojen kotiottelut pelataan Helsingin Jäähallissa 15.8. (Portugali) ja 21.8. (Unkari) ylösheiton tapahtuessa klo 19 molempina ottelupäivinä. Koripalloliitto tarjoaa jäsenseuroilleen maaliskuun loppuun saakka mahdollisuuden lunastaa pääsylippuja tarjoushintaan.
Kesällä 2008 järjestettäviin koripallon nuorten EM-kilpailuihin on ilmoittautunut ennätykselliset 223 maajoukkuetta 50 eri maasta. Suomi lähtee tavoittelemaan viidellä maajoukkueella nousua A-divisioonaan. EM-kisojen pelipaikat ja päivämäärät on julkaistu. Lue myös nuorten maajoukkuevalmennuksen esittely.
Miesten ja naisten maajoukkueet pelaavat ensi syyskuussa viisi EM-karsintojen otteluaan Suomen kamaralla. Pelipaikat kyseisille otteluilla on valittu. Suomen Koripalloliitto on myös solminut EM-karsintoja koskevan televisiointisopimuksen YLE:n kanssa, joka takaa kattavan näkyvyyden Suomi-koriksen lippulaivoille.
Kahdeksan nuorten maajoukkueen pelaajaryhmät on nimetty vuodelle 2004. Suomen 18-, 17-, 16- ja 15-vuotiaiden (synt. 1986-89) poikien ja tyttöjen maajoukkueisiin valittiin viime vuotiseen tapaan kuhunkin 24 pelaajaa. Vuoden 2004 aikana kyseisistä maajoukkueista EM-kisoihin tai -karsintoihin osallistuvat 18- ja 16-vuotiaat.
Maanantaina 8.12. päättyneessä Canon All Star Cupissa oli mukana yli 250 tulevaisuuden koripallotoivoa. Maajoukkuetoimintaa varten kartoituksessa Vierumäellä olivat tapahtumassa 1987- ja 1989-syntyneiden ikäluokat. Seuraavassa Canon All Star Cupin palkittujen ja kisavoittajien lista sekä ikäluokkien pelaamien otteluiden tulokset ja tilastot.
Kansainvälinen koripalloliitto on päättänyt ottaa nais- ja tyttökoripalloilussa käyttöön nykyistä pienemmän pallon. Kansainvälisillä kentillä käyttöönotto tapahtuu 1.10.2004. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt, että Suomessa pelattavissa naisten sekä A- ja B-tyttöjen sarjoissa pallo nro 6 otetaan käyttöön 1.7.2004 alkaen.
Yli 250 tulevaisuuden koripallotoivoa temmeltää jälleen Suomen Urheiluopistolla, Vierumäellä 5.-8.12. Maajoukkuetoimintaa varten kartoituksessa Vierumäellä ovat Canon All Star Cup -nimeä kantavassa tapahtumassa 1987- ja 1989-syntyneiden ikäluokat. Seuraavassa mm. listaus tapahtumaan kutsutuista pelaajista sekä tapahtuman ohjelma.
SUSI All Stars on Koripalloliiton valmennusohjelman, Suden polun, ensimmäinen askelma. Vuosittain järjestettävän SUSI All Stars -leirityksen kautta pelaajat hankkivat ensimmäisiä kokemuksiaan Suden polulla harjoittelemisesta, sen haastetasosta sekä toimintakulttuurista yhdessä ikäluokan muiden pelaajien kanssa. Seuravalmentajien tehtävänä on ilmoittaa Suden polulle pyrkivät pelaajansa SUSI All Star leiritykseen 10.4. mennessä.
20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisat pelataan Helsingissä, Helsingin jäähallissa ja Pasilan urheilutalolla 16.-24.7.2016. Kisaorganisaatio etsii n. 200 vapaaehtoista erilaisiin ottelu- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Hakuaikaa on 8.4. saakka.
Mitä Sinä teet heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa? Nyt sinulla on mahdollisuus kokea kansainvälinen ja korkeatasoinen koripallotapahtuma ja olla itse mukana järjestämässä sitä vapaaehtoisena.
Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.
Koripallokausi 2015-2016 käynnistyy 1.7.2015 ja samalla tulevat myyntiin uuden kauden koripallolisenssit. Seuraavassa pikaohjeet lisenssin lunastamiseen.
Torstaina 16.4. Ilta-Sanomien välissä ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Lehden teemana on lauantaina 18.4. käynnistyvät Korisliigan pudotuspelit ja katsaukset Pantteri-jahtiin osallistuviin joukkueisiin.