186 cm / kg
Syntynyt 1993
Susiladiesin luottopelaajiin lukeutuva Annika Holopainen, 29, on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Gisa Lions MBC:n kanssa, jonka kotipaikkana on Halle (Saale). Bundesliiga on Holopaiselle tuttu sarja, kun hän aloitti ammattilaisuransa juuri Saksassa kuusi vuotta sitten.
Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.
Linda-Lotta Lehtorannan Keltern eteni Saksan Bundesliigan finaaliin. Sofia Pelanderin Norrköping puolestaan jäi voiton päähän finaalista Ruotsissa.
Italiassa pudotuspelit alkoivat Awak Kuierin Reyer Venezian osalta voittoisasti ja Linda-Lotta Lehtorannan Keltern otti otteen finaalipaikasta Saksassa. Marianne Kalinin kausi Espanjassa päättyi nousujuhliin.
Awak Kuier iski donkin, kun Italiassa vietetään cup-viikonloppua. Kuierin Reyer Venezia raivasi tiensä myös cup-finaaliin. Saksassa Linda-Lotta Lehtorannan Keltern eteni jatkoon pudotuspeleissä ja Anissa Pounds pamautti peräti 30 pistettä, mutta Angels Nördlingenin kausi tuli päätökseen.
Marianne Kalinin Ferrol varmisti Espanjan LF Challengen voiton ja sitä kautta suoran nousun Liga Femeninaan. Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins eteni välieriin ja Saksassa starttasivat pudotuspelit.
Linda-Lotta Lehtorannan Keltern saalisti viikonloppuna Saksan cupin pronssia. Marianne Kalinin Ferrol on enää voiton päässä suorasta noususta Espanjan liigaan.
Awak Kuier ja Helmi Tulonen loistivat Italian Serie A1:n viikon otteluissa molempien rikkoessa 20 pisteen rajan. Saksassa saatiin runkosarja pakettiin ja mestaruustaistelua jatkaa neljä suomalaispelaajaa.
Linda-Lotta Lehtoranta, Anissa Pounds ja Venla Varis ylsivät kaksinumeroisille pisteille Saksassa ja Awak Kuier sekä Helmi Tulonen esiintyivät vahvasti Italiassa. Alkukauden Tshekin liigassa KP Brnon joukkueessa pelannut Sofia Pelander pelaa loppukauden Ruotsissa Norrköping Dolphinsin riveissä.
Linda-Lotta Lehtorannan Keltern otti tiukan otteen Saksan Bundesliigan runkosarjan kakkospaikasta napattuaan voiton viikonloppuna. Anissa Poundsin vahva 19 pisteen peli ei sen sijaan riittänyt tuomaan Angels Nördlingenille voittoa.
Awak Kuier palasi pienen tauon jälkeen vahvasti pelikentille, kun Italian Serie A1:ssä nähtiin suomalaiskohtaaminen.
Anissa Pounds lähtee hyvässä heittovireessä tuleviin EM-karsintoihin, kun hän heitti viikonloppuna 27 pistettä Saksan Bundesliigassa. Linda-Lotta Lehtoranta teki viikonloppuna ensiesiintymisensä Kelternin riveissä.
Anniina Äijänen esiintyi vahvasti entistä seuraansa vastaan, kun hän oli yhdessä Veera Pirttisen kanssa johdattamassa Bembibreä voittoon Espanjan liigassa.
Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt 15 pelaajaa, jotka muodostavat Susiladiesin helmikuun EM-karsintaikkunan ryhmän, josta valitaan 12 pelaajan kokoonpano torstaina 9.2. pelattavaan Ukraina-vierasotteluun sekä sunnuntaina 12.2. Urhea-hallissa, Helsingissä pelattavaan Ranska-kotiotteluun.
Sofia Pelander oli oivalla pelipäällä, kun hän teki kauden piste-ennätyksensä Tshekin liigassa. Italiassa Awak Kuier pääsi nipistämään entistä seuraansa ja Annika Holopainen palasi kentille Espanjassa.
Marraskuun 2022 EM-karsintaikkunan ensimmäisessä ottelussa Susiladies hävisi Ranskalle, joka esitteli erinomaista hyökkäyspään pelaamistaan 103-77 (47-31) -voitolla Saint-Étiennessa pelatussa ottelussa 4 042 katsojan edessä. Susiladiesin 17-vuotias Elina Aarnisalo oli kovassa vireessä hallitsevaa EM-hopeamitalistia vastaan 24 pisteellä ja kuudella syötöllä.
Helmi Tulonen pelasi kauden parhaan pelinsä saatuaan näyttöpaikan Luccan avausviisikossa. Awak Kuier jatkoi vahvasti, mutta se ei riittänyt voittoon. Elina Koskimies ja Anissa Pounds jatkoivat hyviä kausiaan Saksassa.
Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on valinnut 14 pelaajaa ensi viikolla pelattavaan EM-karsintaikkunaan, jossa Suomi kohtaa ensin Ranskan vieraissa torstaina 24.11. ja sitten Liettuan kotonaan sunnuntaina 27.11.
Awak Kuierin vahva kausi sai jatkoa, kun hän avitti Reyer Venezian jo 11. peräkkäiseen voittoon kaikki kilpailut mukaan lukien.
Italian Serie A1:ssä nähtiin hieno suomalaiskohtaaminen, kun Helmi Tulonen ja Awak Kuier olivat isossa roolissa. Anissa Poundsin käsi ei kylmene edes ilmojen viilentyessä Saksassa, jossa myös suomalaispelaajat ottivat yhteen.