Eero Levä

183 cm / 83 kg
Syntynyt 1986


Uutisia henkilöstä Eero Levä

25.2.2020 08:35 NCAA

Olivier Nkamhoua – stadilainen rämäpää Tennesseen huippuyliopistossa

Olivier Nkamhoua, 19, oli pikkupoikana silkkaa rämäpäisyyttä ja raaka urheilullisuutta. Nkamhoua ja hänen pitkäaikainen juniorivalmentajansa Eero Levä käyvät lävitse HNMKY-kasvatin tarinan Hotel Arthurin liikuntasalista Tennesseen Thompson–Boling Arenalle.

22.1.2019 08:52 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu kesälle 2019

Suomen nuorisomaajoukkueiden valmentajat maajoukkuekesälle 2019 on valittu. Sudenpennut on myös tulevana kesänä huippuvalmentajien opissa.

30.5.2016 Valmentajat

HKVT-kurssi leipoi 13 uutta huippuvalmentajaa, Juha Sten priimus

Suomalainen koripalloperhe on kasvanut kolmellatoista uudella HKVT-koulutetulla valmentajalla. Kaksi viikkoa sitten opintonsa päättäneen HKVT-kurssin priimukseksi valittiin Susijengissäkin takavuosina pelannut Juha Sten, jonka uutisoitiin aiemmin keväällä siirtyvän Äänekosken Huiman miesten edustusjoukkueen peräsimeen.

HKVT 2015 puolessa välissä

Samalla, kun Susijengi aloitti kisaurakkansa Montpellierissä, jatkoi HKVT 2015 opintojaan Helsingissä. Kyseessä oli kurssin neljäs jakso, jonka myötä saavutettiin vuoden pituisen kokonaisuuden puolivälin krouvi.

Miesten I divisioonan valmentajat piinapenkissä kauden kynnyksellä

Koripallon miesten I divisioona polkaistaan käyntiin torstaina 2.10. neljällä ottelulla, joiden joukosta löytyy todellinen herkkupala, kamppailu Pohjanmaan herruudesta, Lapua-Kauhajoki. Divisioonavalmentajien kyselyn mukaan pohjanmaalaiset lukeutuvat myös sarjan ennakkosuosikkeihin.

28.9.2007 Pääjuttu

Miesten I divisioona käyntiin herkkupalalla

Miesten koripalloilun I divisioona käynnistyy tulevana viikonloppuna. Sarjasta on odotettavissa tasokkain ja mielenkiintoisin vuosikausiin, sillä suurin osa joukkueista on satsannut tulevaan kauteen vahvasti, ja nousuhaluja tuntuu olevan yhdellä jos toisella. Lauantaina herkkupalana nähdään Turkuhallissa viime kauden kakkosen (TuNMKY) ja kolmosen (FoKoPo) taisto. Forssa on jälleen kerran yksi sarjan suosikeista, ja nähtäväksi jää, nousevatko forssalaisvärit Korisliigaan kauden päätteeksi.

Eero Levä palaa HNMKY-paitaan

Sitkeästä polvivammasta kärsivä pelintekijä Eero Levä on solminut sopimuksen I divisioonassa pelaavan Helsingin NMKY:n kanssa. Levä keskittyy alkukauden kuntoutukseen. HNMKY:n pelaavaan kokoonpanoon hänen odotetaan liittyvään joulun tienoilla.

5.5.2007

Vuoden urheiluoppilaitos -tunnustuspalkinto Pohjois-Haagan yhteiskoululle

Suomen Olympiakomitea on valinnut Pohjois-Haagan yhteiskoulun Helsingistä vuoden 2007 urheiluoppilaitokseksi. Tunnustuspalkinto myönnetään menestyksekkäästä, monipuolisesta ja uudistushakuisesta työstä nuorten huippu-urheilijoiden parissa.

26.3.2007 Katsojat

Korisliigan puolivälierien tilastotärpit ja ennakkotunnelmat

Korisliigan pudotuspelien lehdistötilaisuus järjestettiin maanantaina Vantaalla. Mestaruusjahti on pian käynnissä. Koris.net keräsi lukijoilleen kunkin puolivälieräparin tilastotärpit sekä pelaajien ja valmentajien ennakkotunnelmat.

23.7.2006 Maaottelu

Georgia vei A-divisioonan paikan Suomen nenän edestä

Suomen 20-vuotiaat miehet kärsivät B-divisioonan EM-turnauksen ensimmäisen tappionsa Portugalin Lissabonissa pahimpaan mahdolliseen aikaan. Georgia otti välierässä revanssin alkusarjassa kokemalleen tappiolle voitettuaan 74-63. Samalla Georgia nousi EM-kisojen A-divisioonaan, kun Suomi jäi nuolemaan näppejään.

23.7.2006 Maaottelu

Suomi päätti 20-vuotiaiden kisat voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaat miehet hankkivat lievää lohdutusta välierätappiolleen kukistamalla B-divisioonan EM-turnauksen pronssipelissä Puolan. Suomalaisten voittolukemat kirjattiin 91-75. Tuloksen myötä Suomen voittosuhteeksi muotoutui upea 7-1, vaikka nousu A-divisioonaan jäikin haaveeksi.

21.7.2006 Maaottelu

Georgia 20-vuotiaiden miesten välierävastus

Suomen voitokas taivallus 20-vuotiaiden B-divisioonan EM-kisoissa sai jatkoa, kun Belgia kaatui ylemmän jatkosarjan päätösottelussa lukemin 79-55. Voitto oli suomalaisnuorten kuudes peräkkäinen. Suomi pelaa noususta A-divisioonaan myöhään lauantai-iltana Georgiaa vastaan.

20.7.2006 Maaottelu

Suomi pelaa noususta A-divisioonaan 20-vuotiaissa miehissä

Suomen 20-vuotiaat varmistivat myöhään keskiviikko-iltana ylemmän lohkosarjan voiton ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoissa. Suomi kuritti Itävaltaa lukemin 95-62. Näin suomalaisten kolmen kuukauden mittainen urakka valmistautumisjaksoineen huipentuu myöhään lauantaina pelattavaan välierään, jossa panoksena on nousupaikka A-divisioonaan.

18.7.2006 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat selättivät myös Makedonian

Suomen voittokulku jatkuu 20-vuotiaiden B-divisioonan EM-kilpailuissa. Joukkueen neljäs voitto kirjattiin ylemmän jatkosarjan avausottelussa Makedoniaa vastaan. Vasta 18-vuotiaan Petteri Koposen johdattamana suomalaiset olivat etevämpiä lukemin 77-68.

17.7.2006 Maaottelu

Islanti sai kyytiä Suomen 20-vuotiailta

Suomen 20-vuotiaiden miesten pelillinen taso ei laskenut, vaikka ohjelmassa oli myöhään sunnuntai-iltana merkityksetön ottelu. Suomi kukisti B-divisioonan EM-kilpailuiden alkusarjan viimeisessä ottelussaan Islannin selvin 100-61-numeroin. Lohkovoiton Suomi oli varmistanut jo aiemmin.

16.7.2006 Maaottelu

20-vuotiaat kaatoivat Hollannin, ottivat lohkovoiton

Suomen 20-vuotiaat miehet ottivat jo toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa Portugalin Lissabonissa. Suomi nujersi Hollannin lukemin 85-75, kun avausottelussa kaatui Georgia. Samalla varmistui jo Suomen alkulohkon voitto.

15.7.2006 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaille hieno avausvoitto Georgiasta

Suomi nappasi arvokkaan päänahan heti kättelyssä, kun 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kilpailut polkaistiin käyntiin Portugalin Lissabonissa. Suomalaiset onnistuivat kukistamaan huipputasaisessa ottelussaan nimekkään Georgian loppuluvuin 87-81.

7.7.2006 Maaottelu

Venäjä ei ollut yllätettävissä, 20-vuotiaille toinen tappio

Ikäluokan hallitseva Euroopan mestari Venäjä voitti myös toisen maaottelunsa Suomen 20-vuotiaita vastaan. Venäjän voittolukemat kirjattiin perjantaina Moskovassa 87-61, kun ne päivää aiemmin olivat 77-57.

6.7.2006 Maaottelu

20-vuotiaat kiusasivat Euroopan mestaria

Portugalissa 14.-23.7. pelattaviin B-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 20-vuotiaiden maajoukkue viimeistelee kisakuntoaan parhaillaan kovassa seurassa. Moskovassa ikäluokan hallitsevan mestarin Venäjän vieraana oleva Suomi kärsi joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa 57-77 tappion isännille.

12.6.2006 Maaottelu

Suomi kaatui saappaat jalassa Slovenialle

Suomen alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkue koki kovatasoisen harjoitusturnauksensa ensimmäisen tappion sunnuntaina, kun se joutui tunnustamaan Slovenian paremmakseen luvuin 75-66 (42-25). Suomi sijoittui kovassa turnauksessa lopulta kolmanneksi.

Näytä lisää vastaavia