Dario Saric

195 cm / kg
Syntynyt 1994


Uutisia henkilöstä Dario Saric

16.9.2022 09:33 Susijengi

Elä uudelleen ikimuistoinen susikesä 2022!

Lauri Markkasen paluu maajoukkuepaitaan, Shawn Huffin ja Petteri Koposen viimeinen susikesä, Miro Littlen debyytti. Lassi Tuovin paikka uutena päävalmentajana. Neljä perättäistä MM-karsintavoittoa, ikimuistoinen EM-alkulohko Prahassa ja riemukas neljännesvälierävoitto Berliinissä. Elä ikimuistoinen susikesä 2022 kuvin, tekstein ja videopätkin uudelleen!

Bullsille toinen peräkkäinen tappio, Markkanen säkitti 12 pistettä

Lauri Markkasen Chicago Bulls kärsi toisen peräkkäisen tappionsa NBA:ssa, kun Philadelphia 76ers veti pidemmän korren loppunumeroin 101-115. Markkanen heitti kaksitoista pistettä ja haki kolme levypalloa.

24.7.2016 22:55 EM-kilpailut

Lauri Markkaselle U20 EM-kisojen pistekuninkuus ja paikka All Star -viisikossa

Suomen Sudenpentujen johtohahmo Lauri Markkanen, 19, nimettiin sunnuntaina päättyneiden 20-vuotiaiden miesten EM-kisojen tähdistöviisikkoon. 211-senttinen jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti Markkanen vei lisäksi nimiinsä ikäluokkansa turnauksen korikuninkuuden – jo toisena vuonna peräkkäin.

Wilsonin Partizan jatkaa nousuaan Adrianmeren liigassa

Jamar Wilsonin Partizan jatkaa nousuaan Adrianmeren liigan sarjataulukossa, kun belgradilaiset kiinnittivät paikkansa viidentenä voittamalla Zagrebin Cedevitan kotikentällään 82-61 (48-34). Wilsonin siirtyessä joukkueeseen Partizan oli sarjataulukon hännillä, mutta ”Jammun” johdolla joukkue on noussut kohti sarjan kärkeä.

Murphy ja Lee johdattivat joukkueensa voittoihin

Lassi Tuovin ja Erik Murphyn Besiktas nousi Turkin liigan kakkossijalle, kun joukkue voitti Anadolu Efesin kotikentällään 77-73 (49-42). Murphy oli koko parketin pistekärki heittämällä 18 pistettä. Gerald Lee junior taas johdatti Steaua Bukarestin vierasvoittoon rynnimällä 16 pistettä joukkueelleen.

Tuomisen Bears jyrää Tanskassa

Hallitsevan Tanskan mestarin Bakken Bearsin uusi päävalmentaja Ville Tuominen on saanut ryhmänsä erinomaiseen iskuun. Torstaina Bears oli tauolla kuuden pisteen tappioasemassa viime kevään finaalivastustajansa Svendborg Rabbitsin kotikentällä, mutta vei toisen puoliajan 29–57 ja kuittasi voiton 22 pisteen erolla.

11.9.2013 13:05 EM-kilpailut

Kroatia Susijengin koetinkivenä jatkosarjan avausottelussa

EM-alkusarjassa viidestä ottelustaan fantastiset neljä voittoa hakenut Suomen miesten Susijengi teroittaa paraikaa kynsiään jatkosarjan avausotteluunsa Kroatiaa vastaan. Kahden vuoden takaisissa Liettuan kisoissa Suomi haastoi Kroatian vahvasti, mutta joutui myöntämään kalkkiviivoilla perinteikkään koripallomaan paremmakseen – nyt susilla on revanssin paikka.

9.9.2013 EM-kilpailut

Ranska, Serbia ja Espanja lohkovoittoihin Italian seuraksi

Kun Slovenian EM-kisojen kaikki alkulohko-ottelut on pelattu, ainoana tappiottomana joukkueena jatkoon etenee D-lohkon illansuun ottelussa Ruotsin kaatanut Italia. Muina lohkovoittajina jatkoon selvisivät Ranska, Serbia ja Espanja.

28.8.2012 12:32 EM-karsinnat

Susijengi yksi karsintojen viidestä tappiottomasta joukkueesta; Koponen karsintatilastojen kärkikaartia

Kun EM-karsinnat kesän 2013 Slovenian kisoihin ovat puolimatkassa, johtaa Suomi karsintalohko E:ta voitettuaan kaikki neljä otteluaan. Susijengin lisäksi tappiottomina ovat omien lohkojensa otteluista selvinneet vain Montenegro, Saksa, Kroatia sekä Italia. Yksittäisenä pelaajana karsintatilastojen kärkinimien joukossa loistaa Petteri Koponen.

27.7.2012 Maaottelu

Dario Saric ja Kroatia antoivat oppia 18-vuotiaille pojille

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi perjantain maaottelussa Liettuassa Kroatian, joka kaksi vuotta sitten juhli samalla ikäluokalla 16-vuotiaiden poikien EM-kultaa. Superlupaus Dario Saricin johtama Kroatia löi Suomi-pojat 81–52 (37–21). 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue puolestaan kaatui B-divisioonan EM-kisoissa Tanskalle 54–58 (28–31).

Cavén kunnostautui 18-vuotiaiden All Star -ottelussa

Tampereen Pyrinnön kasvatti, alkavaksi kaudeksi Espanjan mahtiseura Joventut Badalonaan siirtyvä Joonas Cavén, 18, sai kunnian pelata ikäluokkansa All Star -ottelussa Liettuan Kauno Areenalla. Tulevaisuuden tähtien mittelöä seurasi peräti 12 000 katsojaa.

Joonas Cavén 18-vuotiaiden poikien Euroopan All Star -otteluun

Tampereen Pyrinnön kasvatti, Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen runkopelaaja ja tuoreen sopimuksen Espanjan suurseura Joventut Badalonan kanssa solminut Joonas Cavén, 18, on nimetty FIBA Euroopan 18-vuotiaiden poikien All Star -otteluun. Ottelu pelataan 17. syyskuuta Kaunasissa miesten EM-kisojen yhteydessä.