Danny Jansson

cm / kg
Syntynyt 1979


Uutisia henkilöstä Danny Jansson

Sudenpentujen valmennusryhmiin tarkennuksia

Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” valmennusryhmissä on tapahtunut tehtävänkuvien muutoksia vuodelle 2017. Jukka Toijala toimii kesällä ainoastaan kotikisoihin valmistuvan Susijengin valmennusryhmässä. Hänen tilalleen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajaksi on nimetty Jyri Lehtonen

Tunnelmia ikimuistoisesta koripallovuodesta 2016

Suomi-koripallon nousukiito jatkui tasaisena vuoden 2016 aikana. Basket.fi kokosi koripalloväelle vuoden uutisotsikot yhteen vuodenvaihteessa muisteltavaksi aina kevään mestaruuksista 20-vuotiaiden miesten EM-kisoihin ja suomalaispelaajien kansainvälisillä kentillä niittämään menestykseen.

30.5.2015 Pohjoinen alue

FABC:n ”Mestareiden klinikan” esiintyjälista vahvistunut

Suomen Koripallovalmentajat ry:n (FABC) järjestämän ”Mestareiden klinikan” esiintyjälista on vahvistunut. Helsingissä 5.-7.6.2015 järjestettävällä valmentajaklinikalla luennoi mm. tuore Suomen mestari, Korisliigan vuoden valmentaja ja Susijengin pitkäaikainen apuvalmentaja Pekka Salminen. Ilmoittautuminen klinikalle on parhaillaan käynnissä ja jatkuu 5.6.2015 asti.

Miesten divarijoukkueiden valmentajat "piinapenkissä"

Koripallon miesten I-divisioonasta ennustetaan tulevan erittäin tasainen sarja. Koris.net kysyi päävalmentajien ennakkotunnelmia sarjakauden alkuhetkillä. Divarikatsomoihin on luvassa tiukkoja kamppailuja, sillä useampi seuroista hamuaa nousua Korisliigaan.

PT-korista Euroviisukylässä!

Pussihukkien pyörätuolikorispelaajat ja pystypelaajat kävivät pelaamassa pyörätuolikorista Euroviisukylässä.