209 cm / 108 kg
Syntynyt 1999
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa March Madness on etenemässä valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Andre Gustavson ja Richmond ansaitsivat lippunsa Atlantic 10 -konferenssin lopputurnauksen voitolla, minkä lisäksi lopputurnaukseen pääsivät Jacob Grandison ja Illinois, Olivier Nkamhoua ja Tennessee sekä jo viikko sitten Jesper Granlund ja Longwood.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa miesten puolella Jesper Granlund ja Longwood voittivat Big South -konferenssin lopputurnauksen, minkä myötä Longwood eteni NCAA:n lopputurnaukseen ensimmäistä kertaa yliopiston historiassa.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n miehissä suomalaisonnistujiin viime viikolla lukeutui Touko Tainamo, joka repi kauden kolmannen tupla-tuplansa ja kävi lähellä neljättä. Tainamon edustama Denver aloittaa viikonloppuna konferenssin lopputurnausurakkansa.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n suomalaisista miespelaajista viime viikolla liekeissä oli Jacob Grandison, joka säkitti 24 pistettä ja kuusi kolmosta, kun Grandisonin edustama Illinois päihitti Michigan Staten Big Ten -konferenssin ottelussa.
Mustapha Amzilin edustama Daytonin yliopisto nappasi edellisviikolla tasapainoisilla hyökkäysesityksillä kaksi voittoa Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n Atlantic 10 -konferenssissa. Dayton on nyt kovatasoisen konferenssin kolmannella sijalla.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa 22. rankattu Tennessee ja Olivier Nkamhoua kairasivat kaksi kovaa voittoa Southeastern-konferenssissa. Nkamhoua oli vauhdissa Tennesseen viime viikon ensimmäisessä pelissä, jossa HNMKY-kasvatti keräsi 15 pistettä, 7 levypalloa ja 3 torjuntaa.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa edellisviikon suomalaisonnistujiin kuului Touko Tainamo, joka repi hurjan 15 pisteen ja 15 levypallon tupla-tuplan Denverille.
Miesten NCAA:ssa loukkaantumisesta toipunut Andre Gustavson nappasi kauden kaksi ensimmäistä aloitusviisikon paikkaansa edellisviikolla. Gustavsonin edustama Richmond voitti Atlantic 10 -konferenssissa Fordhamin ja La Sallen.
Miesten NCAA:ssa, Yhdysvaltojen yliopistosarjassa, Mustapha Amzilin edustama Dayton nappasi kaksi voittoa kivenkovassa Atlantic 10 -konferenssissa. Amzil heitti ensimmäisessä ottelussa 9 pistettä ja toisessa 8.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa ovat käynnistyneet konferenssiottelut, joissa 18. parhaaksi joukkueeksi rankattu Tennessee ja Olivier Nkamhoua nappasivat viime viikolla jatkoaikavoiton ja tappion.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa edellisviikon hurjimmasta suomalaispelaajan suorituksesta vastasi Olivier Nkamhoua, joka viimeisteli kovalla tarkkuudella 21 pistettä ja repi 8 levypalloa, kun Tennessee voitti USC Upstaten.
Kesällä Susijengi-debyyttinsä tehnyt Jacob Grandison oli kovassa vireessä Illinoisin paidassa NCAA:ssa, kun Grandison nakutti 21 pistettä Iowaa vastaan.
Miesten NCAA:ssa, Yhdysvaltojen yliopistosarjassa, Mustapha Amzilin edustama Dayton venytti menneellä viikolla voittoputkensa jo viiden ottelun mittaiseksi. Amzil oli viime keskiviikkona hyvässä vedossa, heittäen 11 pistettä.
Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Mustapha Amzil häikäisi summerin peitonneella voittoheitollaan Kansasia vastaan. Amzil ja Dayton voittivat viikonloppuna kutsuturnaus ESPN Events Invitationalin.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa suomalaismiespelaajista Ville Tahvanainen oli edellisviikolla vauhdissa, kun Bradleyn takapelaaja säkitti kahdesti kymmenen pistettä. Olivier Nkamhoua keräsi 7 pistettä ja 6 levypalloa, kun Tennessee voitti North Carolinan.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA pyörähti käyntiin viime viikolla. Tennesseen yliopistoa edustava Olivier Nkamhoua on aloittanut kaksi ensimmäistä otteluaan ryminällä: ensimmäisessä Nkamhoua väänsi 11 pisteen ja 14 levypallon tupla-tuplan, toisessa hän heitti 23 pistettä.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n kausi 2021-22 käynnistyy marraskuun alkupuolella. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla 11 suomalaispelaajan otteita NCAA:n ykkösdivisioonassa.
Tshekki ei antanut Susijengille mahdollisuutta revanssivoittoon sunnuntaina Prahassa. Kotijoukkue aloitti ottelun kuudella lähes perättäisellä kolmosella, piti nuoren Susijengin avainpelaajat tiukassa vartioinnissaan ja hyödynsi vieraiden mustat hetket taidolla ja rutiinilla matkallaan 93–85 (56–36) -voittoon.
Kuluvalla viikolla miesten NCAA:ssa Mikael Jantunen ja Utah etenivät Pac-12-konferenssin puolivälieriin asti, mutta hävisivät tuplajatkoajan jälkeen Southern Californialle. Jantunen viimeisteli kaksinumeroiset pistelukemat molemmissa Utahin lopputurnausottelussa.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Mikael Jantunen palasi Utahin kokoonpanoon Susijengin EM-karsintojen jälkeen ensimmäistä kertaa, kun Utah voitti Southern Californian. Jesper Granlund tykitti 10 pistettä, kun Longwood yllätti Big South -konferenssin lopputurnauksessa UNC Ashevillen.