Benjamin Vanninen

198 cm / 90 kg
Syntynyt 1999


Uutisia henkilöstä Benjamin Vanninen

28.9.2017 Pääjuttu

Miesten I divisioona A palaa kesätauolta laajentuneena

Miesten I divisioona A pelataan kuluvalla kaudella 12 joukkueen voimin. Espoo United siirtyi viime kauden mestaruuden myötä Korisliigaparketeille ja I divisioona A:n nousivat viime kaudella divari-B:n välierissä esiintyneet Kristika Turku, Ura Basket ja Korikouvot.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

8.7.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat makeaan revanssivoittoon Saksasta, Heinonen heilutteli kapellimestarin puikkoa

Eilen suurinumeroisen tappion Saksalle kokenut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue oli lukenut kotiläksynsä ja löi Saksan kanveesiin perjantain uusintaottelussa Lohjalla pistein 84-73 (42-33). Kentän tähtenä loisteli takamies Miika Heinonen, joka keräsi voittajille muhkean 21 pisteen ja yhdeksän syötön saaliin.

7.7.2017 Maaottelu

Maxhuni liekitti korisukkia, 20-vuotiaat miehet taipuivat Saksalle kalkkiviivoilla

Edon Maxhuni rullaili Lohjan Kisakallion Susi Training Centerin korisukkia 26 pisteen edestä, kun Suomi joutui taipumaan villisti kannustaneen kotiyleisön edessä Saksalle 20-vuotiaiden miesten maaottelussa 69-74 (33-44). 18-vuotiaiden poikien maaottelussa Saksa karkasi jo alussa suurinumeroiseen johtoon ja tyylitteli 19 pisteen voiton.

31.5.2017 Korisliiga

Nyman ja Vanninen Kouvojen riveihin

Kouvot on solminut pelaajasopimukset 19-vuotiaan Vili Nymanin ja 18-vuotiaan Benjamin Vannisen kanssa.

Osa A- ja B-nuorten SM-sarjojen välieristä pakettiin

Helsinki Rocks ja Munkkiniemen Kisapojat A-poikien SM-sarjan finaaliin. Helmi Basket varmisteli finaalipaikan A-tyttöjen SM-sarjassa.

5.1.2017 Maaottelu

Suomen 16- ja 18-vuotiaat tytöt ylivoimaisiin voittoihin Virosta

Vuotuisen Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen tyttömaajoukkueet olivat Viroa vahvempia Audentesin urheilukeskuksessa, Tallinnassa. Suomen 16-vuotiaat tytöt voittivat ylivoimaisesti 93-34 (42-20), kun taas 18-vuotiaat tytöt nappasivat vakuuttavan 71-45 (38-24) -voiton etelänaapurista.

5.1.2017 Maaottelu

Suomelle kolme voittoa Ruotsista BSBC-turnauksen päätöspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet voittivat kolme kertaa neljästä länsinaapuri Ruotsin vuotuisen Baltic Sea Basketball Cupin päätöspäivänä Audentesin urheilukeskuksessa, Tallinnassa. Suomen 18- ja 16-vuotiaat pojat nappasivat voitot, kuten myös 16-vuotiaat tytöt, mutta 18-vuotiaat tytöt taas joutuivat tyytymään jatkoaikatappioon.

14.5.2015 Maaottelu

Sudenpennut avasivat PM-kisat lyömällä Tanskan kolmesti

Suomen nuorisomaajoukkueet avasivat Ruotsin Solnassa pidettävät Pohjoismaiden mestaruuskisat menestyksekkäästi, kun 16-vuotiaat pojat ja tytöt murskasivat Tanskan avausotteluissaan. Myös 18-vuotiaiden poikien maajoukkue oli voitokas, kun 1997-syntyneiden ikäluokka sai ensimmäisen voittonsa laadukkaasta Tanskan vastaavasta ikäluokasta.

4.1.2015 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Ruotsista, 18-vuotiaat pojat ja 16-vuotiaat tytöt Baltic Sea Cup -turnausvoittoon

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueiden Baltic Sea Cup Tallinnassa oli menestys, kun sekä 18-vuotiaat pojat ja 16-vuotiaat tytöt palaavat kotimaahan kultamitalit kaulassaan. Kokonaissaldona koko turnauksessa Suomi voitti yhdeksän peliä ja hävisi vain kolme.

3.1.2015 Maaottelu

Sudenpennuille puhdas ilta Viroa vastaan Baltic Sea Cupissa

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet päättivät Baltic Sea Cupin toisen päivän viemällä Viroa neljästi Tallinnassa. Muiden joukkueiden murskatessa vastustajansa, 16-vuotiaat pojat tarjosivat jännittävimmän ottelun voittamalla Viron lopulta 68-61 (35-29).

2.1.2015 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt ja 18-vuotiaat pojat avausvoittoihin Baltic Sea Cupissa

Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet aloittivat vuotuisen Baltic Sea Cupin Tallinnassa kahdella voitolla Latviasta. 16-vuotiaat tytöt vastasivat perjantain trilleristä, kun Suomi voitti jatkoajan jälkeen 70-72 (31-27, 61-61). Myös 18-vuotiaat pojat ylsivät 87-88 (46-41) -voittoon noustuaan piikkipaikalle toisella puoliajalla.

26.7.2014 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt ja pojat voittoihin EM-kisossa

18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet voittivat omat pelinsä B-divisioonan EM-kisoissa. 18-vuotiaat jatkavat tappiottomina viemällä Makedoniaa ja 18-vuotiaat tytöt puolestaan etenivät kamppailemaan viidennestä sijata voittamalla Englannin.