Valtteri Mervola

185 cm / kg
Syntynyt 2002


Uutisia henkilöstä Valtteri Mervola

23.5.2023 21:53 Suomalaiset ulkomailla

Valtteri Mervola siirtyy Saksan ProB:n Ehingen Urspringin joukkueeseen

Viime kaudella Tapiolan Hongassa pelannut Valtteri Mervola, 21, jatkaa uraansa Saksassa. Joensuun Kataja Basketin kasvatti on tehnyt Saksan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Ehingen Urspringin kanssa sopimuksen.

17.12.2022 20:05 Korisliiga

Korihait kauden kolmanteen voittoon Trey Niemen johdolla – Kauhajoelle pisteet poikkeuksellisesta yhdistelmäottelusta

Miesten Korisliigassa pelattiin niin runkosarjaotteluita kuin Suomen Cupiakin – yhdessä ottelussa jopa kumpaakin samaan aikaan.

24.7.2022 22:03 Sudenpennut

Viro vei 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan kolmannen sijan ja A-divisioonapaikan Sudenpentujen nenän edestä

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat Tbilisissä saivat päätöksensä Suomen osalta, kun Sudenpennut hävisi pronssiottelussa Virolle 63-53 (32-25). Suomen sijoitus oli neljäs, kun kolme parasta joukkuetta nousivat ensi kesäksi A-divisioonaan.

19.7.2022 20:18 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet murskasivat Slovakian – huomisessa Albania-ottelussa panoksena lohkon kakkossija

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi voitti selkein loppunumeroin Slovakian 85-54 (37-30). Sudenpennut pelaa huomenna viimeisen lohko-ottelunsa Albaniaa vastaan. Voitolla Suomi olisi varmasti lohkokakkonen ja kahdeksan parhaan joukossa.

16.7.2022 18:38 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet käynnistävät EM-kisat voitolla Sveitsistä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloitti B-divisioonan EM-kisat Tbilisissä, Georgiassa, voitolla, kun Supenpennut päihitti vahvan päätösneljänneksen turvin Sveitsin 71-55 (30-29).

29.6.2022 13:06 Korisliiga

Valtteri Mervola liiganousija Tapiolan Hongan takakentällä

Korisliiga-kauteen valmistautuva Tapiolan Honka on solminut sopimuksen viime kaudet kasvattajaseura Kataja Basketin takakentällä viihtyneen Valtteri Mervolan, 20, kanssa.

22.6.2022 20:15 Sudenpennut

20-vuotiaiden naisten Israel-ottelu eilisen toisinto – 20-vuotiaille miehille pisteen voitto Latviasta

Suomen 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkueiden tuplamaaotteluiden toiset osat pelattiin keskiviikkona. 20-vuotiaat naiset hävisivät toistamiseen niukasti Israelille, kun taas 20-vuotiaat miehet maksoivat kalavelkoja eilisesti ja voittivat Latvian pisteellä.

23.3.2022 20:47 Korisliiga

Bisons ja Korihait taistelevat sarjapaikasta kalkkiviivoille asti – kumpikin tänään voitokkaana

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa pelattiin kolmen ottelun kierros, jossa voittajiksi selvisivät Bisons Loimaa, Korihait ja Lahti Basketball.

27.1.2022 20:07 Korisliiga

Sisuuntunut Kataja Basket yllätti Seagullsin – Rhamel Brownilta 17 pisteen ja 17 levypallon suoritus

Vähävoittoisesta kaudesta kärsinyt Kataja Basket on nostanut tasoaan runkosarjan loppua kohden. Tänään kaatui sarjakakkonen Helsinki Seagulls.

25.1.2022 20:18 Korisliiga

Pyrintö yllätti Seagullsin vieraissa – Kataja puolusti onnistuneesti kotikenttää

Miesten Korisliiga-illan voittajiksi selvisivät ylemmän jatkosarjan paikassa kiinni oleva Tampereen Pyrintö ja yhdeksännelle sijalle jäänyt Kataja Basket.

19.10.2021 20:11 Korisliiga

Seagulls rikkoi kaksi joukkue-ennätystä voitossaan Tampereella – Koposelle yhdeksän kauko-osumaa

Korisliiga-illassa tulitettiin kaukaa ja rikottiin ennätyksiä. Helsinki Seagulls taivutti Tampereen Pyrinnön ja Kataja Basket KTP-Basketin.

24.5.2021 15:12 Korisliiga

Valtteri Mervola jatkosopimukseen Kataja Basketin kanssa

Korisliigassa pelaava joensuulaisseura solmi vuoden mittaisen jatkosopimuksen seuran oman kasvatin, 19-vuotiaan Valtteri Mervolan kanssa.

2.12.2020 20:11 Pääjuttu

Alanen ja Wilson huippuvireessä maajoukkueviikon jälkeen – Korisliiga-ilta tarjosi kaksi tiukkaa kamppailua

Miesten Korisliiga-illan voittajat olivat Kataja Basket ja Kauhajoki. EM-karsinnoista palanneet Aapeli Alanen ja Jamar Wilson esittivät vakuuttavia otteita.

28.10.2020 21:36 Korisliiga

Korisliigassa täysi kierros – Seagulls ja Pyrintö yhä puhtain paperein

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kuuden ottelun kierros, ja voittajiksi selviytyivät Kauhajoki, Pyrintö, Nokia, Seagulls, Vilpas ja Lahti.

21.10.2020 20:11 Korisliiga

Kobrat yllätysvoittoon hallitsevasta mestarista – illan kierroksella viisi kotivoittoa, joista neljä reippaalla piste-erolla

Illan viiden ottelun Korisliiga-kierroksella voittajiksi selvisivät Kobrat, Seagulls, Pyrintö, Lahti ja Kataja.

4.8.2020 21:03 Sudenpennut

Sudenpentujen Viro-maaottelut päittäin, Kisakalliossa nähtiin kaksi jännitysnäytelmää

Suomen poikamaajoukkueet pelasivat tänään tiistaina kaksi maaottelua Viroa vastaan Kisakallion Susi Training Centerissä. Ensimmäisessä ottelussa Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi etelänaapurille, mutta Suomen 18-vuotiaat Sudenpennut nappasi voiton nimiinsä.

22.7.2020 08:53 Sudenpennut

Valtteri Mervola murjoo Kataja Basketin maajoukkue-ennätyksiä uuteen uskoon

Nuorten maajoukkueryhmän Valtteri Mervola, 18, on jo rikkonut Kataja Basketin kasvattien yli 40 vuotta vanhan seuraennätyksen maaottelupisteissä. Tulevaisuuden tavoitteena siintää Susijengi, mikä tarkoittaa todennäköisesti jo toisen seuraennätyksen rikkomista.

23.6.2020 08:36 Korisliiga

Susijengi-taituri Jamar Wilson kaksivuotiseen sopimukseen Kataja Basketin kanssa

Helmikuussa Ranskasta Korisliigan Kataja Basketiin siirtynyt Jamar Wilson, 36, on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen joensuulaisseuran kanssa.

17.5.2020 11:53 Korisliiga

Valtteri Mervola jatkaa Kataja Basketissa

Korisliigassa pelaava Kataja Basket on tehnyt sopimuksen tulevasta kaudesta joensuulaiskasvatti Valtteri Mervolan, 18, kanssa.

27.11.2019 21:36 FIBA Europe Cup

Kataja päätti FIBA Europe Cupin riemukkaaseen kotivoittoon

Unkarilaisen BC Körmendin kaataminen ei riittänyt Katajalle jatkopaikkaan. Kuudesta lohkovaiheen ottelustaan joensuulaisjoukkue voitti kaksi.

Näytä lisää vastaavia