Dettmann näkee suomalaisen koripallon muutosprosessissa suuren mahdollisuuden

27.1.2006 Suomen Koripalloliitto lähtee toteuttamaan maaliskuun alusta jo syksyllä liittokokouksen hyväksymää uutta strategialinjausta, jonka toiminta ja tavoitteet jaetaan selkeästi kahteen eri osa-alueeseen, huippu-urheiluun ja seuratoiminnan kehittämiseen.

Miesten maajoukkueen päävalmentajana jatkava Henrik Dettmann aloittaa haastavan työn huippu-urheilujohtajana ja Juha Huusko vastaavasti kehitysjohtajana vastuualueenaan seuratoiminnan kehittäminen.

- Asioita lähdetään viemään eteenpäin  uudella organisaatiolla, uusilla näkemyksillä ja uusilla toimintatavoilla, kiteyttää kymmenen kuukautta Koripalloliiton toiminnanjohtajana työskennellyt Markku Salmikivi.

“Suomen koripallossa on piilevää kysyntää”

Dettmann palaa yhdeksän vuoden jälkeen täysipäiväisesti suomalaisen koripallon palvelukseen.

- Minusta on hienoa tulla takaisin kotiin, Suomeen ja tehtävään, jossa suomalaisuus merkitsee paljon. Suomalainen koripallo elää suurien mahdollisuuksien muutosvaihetta.

- Suomalaisessa koripallossa on tapahtunut paljon hyviä asioita ja lajissa on selvästi sellaista piilevää kysyntää, joka on nyt saatava esiin, viittaa Dettmann muun muassa Lappeenrannan NMKY:n menestykseen eurokentillä.

Saksan MM-pronssille valmentanut ja Suomen kertaalleen EM lopputurnaukseen luotsannut Dettmann, 47, myöntää vierastavansa huippu-urheilujohtaja -nimikettä. Hänen vastuualueensa osalta tuloshakuisuus ja toiminnallisuus ovat kaiken lähtökohtana.

- Ette tule pyyhkimään minusta pölyjä paperipinojen takana.

Dettmann ei toisaalta näe mitään ongelmia tuplapostissaankaan. Vuodessa riittää päiviä.

- Minusta maajoukkueen valmentaminen on tässä tilanteessa luontevaa.  On tärkeää, että kosketus säilyy kenttään ja pystyn sitä kautta osallistumaan jatkossakin nuorien lahjakkuuksien urakehitykseen.

- Nuoriso on selvästi kiinnostunut koripallosta ja se on tulevaisuuden kannalta ehdottomasti tärkein asia.

“Yksin en saa mitään aikaan”

Suomalaisen urheiluelämän yhteistyötä painottava Koripalloliiton huippu-urheilujohtaja tietää kokemuksesta, että muutosprosessi voi tehdä jossain käänteessä kipeää.

- En kuitenkaan tule pyllistämään, enkä kumartamaan mihinkään suuntaan. Varmaa on myös se, että yksin en saa mitään aikaan, tähdentää Dettmann, jolla on hänen omien sanojensa mukaan “elinikäinen sopimus suomalaisen koripallon kanssa”.

Huippu-urheilujohtajan toimialaan kuuluvat Suomen kaikkien koripallomaajoukkueiden toiminnan lisäksi muun muassa SM-sarjatoiminta, I divisioonat, nuorten SM-sarjat sekä huippuerotuomariasiat ja edelleen myös huippuvalmentajien koulutus. Työsarkaa siis Dettmannilla riittää.

Toisaalta ulkomailla vietetyt vuodet ovat tuoneet hänelle positiivisessa mielessä etäisyyttä suomalaiseen koripalloon.

- Olen nähnyt ja kokenut, mitkä asiat ovat oleellisia ja mitkä taas vähemmän oleellisia.

”Maajoukkueet A-tasolle”

Maajoukkueiden osalta oleellista on nostaa ne laajalla rintamalla Euroopan A-tasolle.

- Naisten tavoitteeksi on asetettu vuoden 2007 EM-kisat ja miehissä nousu EM-karsintojen A-divisioonaan, kertoo toiminnanjohtaja Salmikivi.

Tämän ja ensi vuoden syksyllä pelattavien EM-karsintojen lohkoarvonta suoritetaan 11. helmikuuta. Suomi-koriksen lippulaiva, viimeisissä karsinnoissa B-divisioonan ehdottomasti kovimmassa lohkossa pelannut miesten maajoukkue on tarkoitus luotsata hyvässä myötätuulessa väljemmille vesille, joskin Dettmann katsoo myös pintaa syvemmälle.

- Pitkällä tähtäimellä Suomen nuorten maajoukkueiden on pelattava A-tasolla.

- Keskittymällä koulutuksen ja sen laatuun, pystymme olemaan kilpailukykyisiä maailmalla. Kun nämä asiat ovat kunnossa, niin muu tulee automaattisesti perässä, visioi Dettmann.

- Ei Suomi tule hetkessä Euroopan parhaaksi koripallomaaksi, mutta pitkäjänteisellä työllä tasomme saadaan paljon paremmaksi. Muutosprosessi merkitsee mittavaa taloudellista ja henkistä panostusta, mutta ennen kaikkea kyse on asenteesta.

 
10.2.2017 15:41 Pohjoinen alue

EM-kisojen odotetut sessioliput myyntiin maanantaina 13.2.

Helsingissä elo-syyskuussa pelattavien EM-otteluiden (EuroBasket 2017) lipunmyynnin seuraava aalto käynnistyy maanantaina 13.2., jolloin koripalloväen hartaasti odottamat sessiokohtaiset – Susijengin osalta ottelukohtaiset – liput vapautuvat myyntiin.

2.6.2016 10:40 Pohjoinen alue

Uudet Susijengi-fanituotteet julkaistu, ennakkotilattavissa 7.6. saakka

Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.

26.5.2016 Pohjoinen alue

EM-kisojen 2017 logo julkaistu

Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) on julkaissut vuoden 2017 EM-kisojen logon. Susijengi isännöi EM-kisoja yhdessä Israelin, Romanian ja Turkin kanssa. Yksi kisojen neljästä alkulohkosta pelataan Helsingissä syyskuussa 2017. Kisat huipentuvat Istanbulin Sinan Erdem Domessa pelattaviin loppupeleihin.

1.9.2015 08:02 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä tiistaina 1.9.

Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin tulevaan EM-kisaurakkaan. Numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.

30.7.2015 07:39 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä torstaina 30.7.

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

2.6.2015 Pohjoinen alue

Kori-lehti Ilta-Sanomien välissä tiistaina 2.6.

Tiistaina 2.6. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman Kori-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Kataja Basketin historialliseen Suomen mestaruuteen sekä päättyneeseen Korisliiga-kauteen, jonka lisäksi haastattelussa on Eurocup-voittaja, Susijengi-tähti Petteri Koponen.

23.5.2015 Katsojat

Susijengi-fanijuna Helsingistä Tampereelle huippuotteluun Ranskaa vastaan 1.8.

Suomen Koripallomaajoukkueen Kannattajat ry on järjestämässä fanijunan Helsingistä Tampereelle, jossa Susijengi kohtaa 1. elokuuta huippuottelussa hallitsevan Euroopan mestarin Ranskan.

14.4.2015 09:00 Pohjoinen alue

Susijengin EM-kisakenraalin lipunmyynti käynnistynyt Lippupalvelussa

Viime vuonna tehtiin historiaa, kun lähes 10 000 suomalaista matkasi Susijengin tueksi Espanjan MM-kisoihin. Ensi kesänä Susijengi saa vieraakseen hallitsevan Euroopan mestarin lisäksi EM-kuutosen Ukrainan. Suomen maajoukkue isännöi Ukrainaa tasan viikko ennen EM-kisojen alkua Helsingin Jäähallissa perjantaina 28.8. Ottelun lipunmyynti on käynnistynyt Lippupalvelussa.

5.12.2014 Pohjoinen alue

Haluatko ensimmäisenä tiedon, kun Susijengin EM-kisaliput tulevat myyntiin?

Joulukuun 8. päivänä selviää EM-kisojen lohkoarvonnoissa Pariisissa keitä isäntämaa Ranska sekä Suomen Susijengi saavat vastustajikseen Montpellierissä 5.-10.9.2015 pelattavaan EM-alkulohkoon. Suomen Koripalloliitto käy parhaillaan neuvotteluita EM-lipuista. Haluatko sinä ensimmäisten joukossa tiedon, kun Susijengin EM-kisaliput tulevat myyntiin?

16.12.2013 Pohjoinen alue

Kisakalliosta Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus – Susi Training Center avautuu kesäksi

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus. Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.

Näytä lisää vastaavia