Elias Valtonen yllätti jopa itsensä kauden aikana – ”En lähtenyt mahdottoman isoilla odotuksilla”

22.6.2022 14:54 Elias Valtonen osoitti, ettei hyppäys Saksan kakkostasolta Euroopan kovimpaan kansalliseen liigaan ole euralaislähtöiselle nuorukaiselle ponnistus eikä mikään. Sekä Valtonen että hänen seurajoukkueensa Manresa pelasivat erinomaisen kauden.

Elias Valtonen esiintyi vahvasti Manresan paidassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Manresan huippuhetket osuivat viime vuosituhannen loppuun, kun joukkue voitti kertaalleen Espanjan liigan ja Copa del Rey'n. Sen jälkeen seura on käynyt pari kertaa sarjaporrasta alempana nopealla vierailulla ja kuulunut Espanjan liigassa lähinnä alempaan keskikastiin taistellen pääsystä pudotuspeleihin.

Tällä kaudella Manresa nousi takaisin parrasvaloihin. Ennen kauden alkua se voitti Katalonian cupin, kauden aikana se oli runkosarjassa kärkipäässä käytännössä koko kauden ja Mestarien liigassa se selvitti tiensä finaaliin, mutta taipui siellä Sasu Salinin Teneriffalle.

- Kausi meni oman ja joukkueen odotusten osalta erittäin hyvin. Preseasonilla hävisimme jokaisen matsin, ja sitten Katalonian cupissa saatiin yllätettyä heti voitolla. Siitä sitten alkoivat roolit hahmottua hyvää vauhtia ja joulun jälkeen olimme pitkään kolmantena sarjassa.

- Samalla Mestarien liigassa menimme alkulohkosta jatkoon puhtaalla pelillä. Saimme pidettyä hyvää vauhtia loppuun asti, vaikka muutama loukkaantuminen joukkueessa sekoitti peliä. Harmittavasti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella sitten ulos Real Madridia vastaan ja Mestarien liigassa finaalitappio, mutta historiallinen kausi Manresalle kaikin puolin, Valtonen pui kautta.

Valtoselle kausi oli toinen ammattilaiskentillä. Viime kauden hän pelasi Saksassa ProA:ssa Daniel Janssonin ja Hussain Dassoukin alaisuudessa, mutta täksi kaudeksi hän otti ison harppauksen siirryttyään Espanjaan ja Manresaan. Valtonen oli kauden aikana isossa roolissa joukkueessa nousten välillä jopa avausviisikkoon. Peliaikaa hän sai keskimäärin 22 minuuttia ottelua kohden ja tilastokeskiarvoikseen hän merkkautti 6,8 pistettä ja 2,4 levypalloa.

- Itse en lähtenyt mahdottoman isoilla odotuksilla kauteen, mutta sain kuitenkin heti pelattua itselle hyvää roolia. Auttoi myös, että paikaltani yksi pelaaja lähti pois ennen joulua ja rooli kasvoi jopa avausviisikkoon silloin.

Valtonen otti pelaajana kovassa sarjassa harppauksia eteenpäin, mutta kuten nuorella pelaajalla aina, niin kehitettävääkin vielä löytyy.

- Mielestäni menin paljon taktisesti eteenpäin pelin ymmärtämisessä ja itseluottamuksessa kovissa peleissä. Edellinen kausi oli oman uran tähän asti pisin, joten uskon että myös jonkinlainen kestävyys ja rutiini menivät eteenpäin.

- Uskon, että suurin kehityskohteeni on tasaisuus. Pelit vaihtelivat liikaa vastustajan mukaan. Pitää pystyä paremmin tekemään samoja suorituksia joka kerta pelistä riippumatta. Koen, että voin edelleen mennä eteenpäin pelin jokaisella osa-alueella monipuolisesti, arvioi Valtonen.

Valtonen on taas Susijengin mukana valmistautumassa isoon kesään. Hän odottaa innolla kesän haasteita.

- Taas kyllä odotan, että pääsen pukemaan Suomipaidan kesällä. EM-kisat ovat olleet itselle pienimuotoinen unelma jo siitä asti, kun aloitin koripallon. Kun me paikka sinne saatiin viime vuonna, on itsellä ollut tähtäin sinne siitä asti.

Elias Valtosen tilastot Espanjan liigassa
Elias Valtosen tilastot Mestarien liigassa

Henkilöt

 
26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

Näytä lisää vastaavia