6.8.2025 06:20 Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa.

Kaudella 2022–2023 Heinonen viiletti Korisliiga-parketeilla Pyrinnön joukkueessa. Kuva: Ville Vuorinen
Yhteensä 14 kautta ja komeat 419 Korisliiga-ottelua urallaan pelannut Heinonen tuo Seagullsin kokoonpanoon aimo annoksen kaivattua kokemusta. Miesten pääsarjadebyyttinsä Pyrinnössä aikanaan kaudella 2009-2010 tehnyt takapelaaja on Korisliiga-urallaan edustanut Pyrinnön lisäksi myös Kouvoja kaudella 2016-2017. Myös menestystä näiden vuosien aikana on tullut, josta muistoina ovat Pyrinnön vuosina voitetut SM-kultamitali (2013-2014), SM-hopeamitali (2015-2016), sekä kolme Suomen Cupin hopeamitalia (11-12, 18-19 ja 20-21).
– Erittäin hyvät ja odottavaiset fiilikset tulevasta kaudesta! Joukkueen taustalla ja koko sarjassa on tapahtunut melkoista myllerrystä kesällä, joten odotan innolla, että pääsen liittymään uudistuneeseen Gulls-yhteisöön ja samalla palaamaan takaisin Korisliigaan, Heinonen iloitsee.
Tarkkakätisenä heittäjänä tunnettu Heinonen pääsi tekemään toissakaudella ulkomaandebyyttinsä Islannin liigassa pelaavassa Haukarissa, jossa 20 ottelussa hän tilastoi 14,4 pistettä, 2,5 levypalloa, 1,5 syöttöä ottelua kohden. Tämän lisäksi kolmen pisteen heitot upposivat kovalla peräti 43 prosentin osumatarkkuudella läpi koko kauden. Haukar ei tuolloin onnistunut lunastamaan paikkansa pudotuspeleissä, joka avasi hänelle oven siirtyä loppukaudeksi Italiaan Serie A2 -sarjassa pelaavaan San Giobbe Chiusin joukkueeseen.
Italiassa pelejä ehti kertymään kevätkaudella seitsemän ottelun verran (11,1 pistettä, 2,4 levypalloa, 1,4 syöttöä), mutta lyhyessä ajassa annetut komeat näytöt toivat hänelle sopimuksen viime kaudeksi Serie B -sarjassa pelaavaan Paperdi Juvecasertan joukkueeseen. Kauden aikana tehoja syntyi 8,8 pisteen ja 2,1 levypallon edestä ottelua kohden, minkä lisäksi kolmen pisteen heitot upposivat tutun tarkasti 37,2 prosentin tarkkuudella kaaren takaa.
Nyt kahden ulkomailla vietetyn kauden jälkeen on suuntana jälleen Korisliiga ja Seagulls, mistä joukkueen päävalmentaja Timo Saukkola on erittäin tyytyväinen.
– Osku oli alusta asti korkealla meidän papereissa heittotaitonsa ja monikäyttöisyytensä takia, ja sopimuksen syntyminen oli iso asia joukkueen rakentamisessa. Hän on todistanut olevansa korkean luokan ammattilainen ja tuo joukkueeseemme suuren määrän lisää kokemusta ja korintekovoimaa, Saukkola kertoo.
Aikanaan myös nuorten maajoukkueissa ja miesten haastajamaajoukkueessa yhteensä 95 ottelua pelanneelle Heinoselle Seagulls-miehistöstä löytyykin jo monia tuttuja kasvoja Korisliiga-vuosien varrelta.
– Ricky ja Chuku ovat minulle hyvinkin tuttuja pelaajia, joita vastaan on tullut muutamat kerrat väännettyä parketin puolella. Lisäksi Renen liittyminen joukkueeseen on kova juttu, sillä hän on varmasti yksi ärsyttävimmistä pelaajista pelata vastaan. Hyvä, että hän on tällä kertaa samalla puolella. Joukkueen osteopaatti Hakannon Allu on myös tuttu mies junnumaajoukkueista. Ja tottakai Kujansivun Kimmo vanhana tamperelaisena on niin ikään tuttu mies, Heinonen luettelee.
Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.
Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.
Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.
Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.
Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.
Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.
Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.
Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.