Koponen siirtyy Italiaan Virtus Bolognan riveihin

21.8.2008 Lauantaina käynnistyviin Euroopan A-divisioonan otteluihin maajoukkueen kanssa valmistautuva, Espoon Hongassa kahdella edellisellä kaudella koripallon Suomen mestaruutta juhlinut Petteri Koponen, 20, siirtyy Italian pääsarja Serie A:ssa pelaavan maineikkaan Virtus Bolognan riveihin.

- Tämä on unelmieni täyttymys. Olen solminut Virtus Bolognan kanssa neljän vuoden mittaisen sopimuksen, johon saimme neuvoteltua jokaisen kauden jälkeen kohtuullisen buyout-pykälän NBA:han. Taloudellisesti tämä sopimus on yhtä hyvä, minkä NBA olisi tuonut tässä vaiheessa tullessaan, iloitsee Koponen. 

Portland ei halunnut luopua Koposesta

Pelintekijä Koponen tavoitteli paikkaa ensi kaudeksi NBA-seura Portland Trail Blazersin kokoonpanoon, mutta aika ei ollut vielä kypsä sille. 

Koposen NBA-oikeudet omaava ja takamiesosastoltaan ruuhkainen Portland katsoi parhaaksi vaihtoehdoksi tässä vaiheessa uraa Euroopan kentät ja sieltä hankittavat suuremmat peliminuutit. 

- Minulla oli eurooppalaisseurojen lisäksi paljon kysyntää myös muista NBA-seuroista, mutta Portland ei halunnut luopua minusta. Hyvää tässä on se, että Portland uskoo osaltani yhteiseen tulevaisuuteen ja tavallaan huonoa se, että en pystynyt itse vaikuttamaan suuremmin näihin asioihin. Tämä on bisnestä, korostaa Koponen. 

Koposella ja hänen agenttinaan toimivalla Marc Cornsteinilla olisi ollut myös oikeus painostaa Portland sopimukseen NBA:n ensimmäisen varauskierroksen perusteella, mutta siihen he eivät halunneet lähteä. 

- Portlandin manageri Kevin Pritchard näki osaltani paremmaksi vaihtoehdoksi kehittymisen Euroopassa kuin toisaalta pelaamisen vähin minuutein NBA:ssa ja kenties D-liigassa. Toisaalta agenttini kertoi, että minulla olisi ollut kymmenkuntakin ottajaa NBA:ssa jo nyt, jos olisin ollut vapaa lähtemään, valottaa Koponen painoarvoaan NBA-seurojen silmissä. 

Virtus Bologna satsaa menestykseen 

Italialaisen Renato Pasqualin luotsaama Virtus Bologna tarjoaa Koposelle riittävät haasteet Euroopan huipulla. 

- Pääsen pelaamaan ja harjoittelemaan hyvässä jengissä, joka satsaa vahvasti ensi kauteen. Virtus Bologna tähtää Italian mestaruuteen ja menestykseen FIBA EuroCupissa, tietää Koponen kertoa uuden seuransa tavoiteasettelusta. 

Virtus Bolognan ykköspelintekijäksi on hankittu Serien A:n kalleimmaksi pelaajaksi mainostettu, vain 165-senttinen ja 60-kiloinen amerikkalainen Earl Boykins. Boykins on pelannut NBA:ssa kymmenellä kaudella yhteensä 520 ottelua. Hän edusti viimeksi NBA:ssa Charlotte Bobcats -seuraa. 

- Boykinsin tasoisen pelaajan hankkiminen kertoo jo paljon siitä, kuinka korkealla joukkueen tavoitteet ovat. Pelaajinahan me olemme varsin erityyppisiä, viittaa 194-senttinen ja 88-kiloinen Koponen Virtus Bolognan takamiesosaston roolitukseen.

Vuonna 1927 perustetulla Virtus Bolognalla on pitkät ja maineikkaat perinteet. Seura on muun muassa voittanut Italian mestaruuden 15 Italian mestaruutta, kahdeksan kertaa Italian cupin ja kahdesti Euroliigan. Kausi 2000-01 oli seuralle täysosuma sen juhliessa kaikkien kolmen kilpailun voittoja.

Tulevalla kaudella Petteri Koposen lisäksi Italian liigassa pelaa Samuel Haanpää, joka teki aiemmin sopimuksen Capo d'Orlandon kanssa. Aiemmin Italian liigassa ovat pelanneet suomalaisista pelanneet Martti Kuisma sekä Koposen nykyiset maajoukkuekaverit Tuukka Kotti, Hanno Möttölä ja Teemu Rannikko.

Lue myös seuraavat artikkelit



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

18.9.2017 15:15 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen Ruotsin Jämtlandiin

Korisliiga-joukkueiden päävalmentajien ja kapteenien viime keväänä liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi äänestämä vantaalaislähtöinen pelinrakentaja Antto Nikkarinen, 26, siirtyy alkavaksi kaudeksi Ruotsin pääsarjaan. 185-senttisen Susijengi-takamiehen uusi työnantaja on Jämtland Basket, joka tähtää Basketliganin mitalipeleihin.

Kuusi uutta legendaa Suomi-koriksen Hall of Fameen

Suomen itsenäisyyden 100-juhlavuonna valintaraati päätti täydentää Hall of Famea kuudella uudella ansioituneella legendalla. Tänä vuonna kunniagalleriaa täydentävät Martti Huhtamäki, Mikko Koskinen, Sakari Pehkonen, Anja Suomalainen, Timo Suviranta ja Veikko Vainio.

Tunnelmia ikimuistoisesta koripallovuodesta 2016

Suomi-koripallon nousukiito jatkui tasaisena vuoden 2016 aikana. Basket.fi kokosi koripalloväelle vuoden uutisotsikot yhteen vuodenvaihteessa muisteltavaksi aina kevään mestaruuksista 20-vuotiaiden miesten EM-kisoihin ja suomalaispelaajien kansainvälisillä kentillä niittämään menestykseen.

27.7.2016 11:50 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen kaksivuotisella sopimuksella USK Prahaan

Viime keväänä Suomen mestaruutta Kouvojen kanssa juhlinut ja Korisliigan parhaana kuudentena pelaajana palkittu Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 21, on allekirjoittanut sopimuksen Tshekin liigan USK Prahan kanssa. Toista kesäänsä Susijengiä edustavan 207-senttisen Madsenin sopimus on kaksivuotinen.

Juho Nenonen palaa Argentiinan pääsarjaan

Susijengin tämän kesän miehitykseen nimetty Juho Nenonen, 28, jatkaa uraansa Argentiinassa. Loppukevään Argentiinan pääsarjassa Club de Regatas Corrientesin riveissä pelannut Nenonen siirtyy ensi kaudeksi Ciclista Olimpico de La Bandan mustavalkoiseen peliasuun.

Antti Kanervo siirtyy ranskalaisseura Roanneen

Susijengin heittäjä-ässä Antti Kanervo, 27, siirtyy tulevaksi kaudeksi ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille, kun 192-senttinen takamies on tehnyt sopimuksen ranskalaisen Roannen kanssa. Viimeiset kaksi kautta Kauhajoen Karhussa viihtyneen Kanervon uusi seura Roanne pelaa Ranskan Pro B:tä tavoitteenaan nousta takaisin Pro A:han.

28.2.2015 16:03 Suomalaiset ulkomailla

Pyrinnön maajoukkuemies Lehto siirtyy Italian pääsarjaan

Korisliigan mestaruutta puolustavan Tampereen Pyrinnön kasvatti ja joukkueen kapteeni Antero Lehto siirtyy loppukaudeksi Italian pääsarjassa Serie A:ssa pelaavan Pallacanestro Varesen riveihin. Suomen viime kesän MM-joukkueeseen kuuluneen Lehdon ja Varesen sopimus kattaa loppukauden, jonka jälkeen Lehto siirtyy 1.6. takaisin Pyrintöön, jonka kanssa hänellä on sopimus kauden 2017 loppuun asti.

Näytä lisää vastaavia