Miesten haastajamaajoukkueelle kirvelevän niukka tappio Yhdysvaltoja vastaan universiadeissa

4.7.2019 23:48 Suomen haastajamaajoukkueen urakka universiadeissa alkoi niukalla 65-69-tappiolla Yhdysvaltoja vastaan. Tasainen ottelu ratkesi vasta ottelun loppuminuuteilla.

Aapeli Alanen oli Suomen parhaimmistoa Yhdysvaltoja vastaan universiadien avausottelussa. Kuva: Vesa Koivunen

Ottelu pysyi tasaisena alusta loppuun asti. Yhdysvallat johti ottelua 40-34 puoliajalla, mutta Suomi onnistui nousemaan ohi taistelemaan ottelun voitosta toisella puoliajalla. Vielä kolme minuuttia ennen ottelun loppua Suomi johti seitsemällä pisteellä, mutta Yhdysvallat onnistui kampeamaan voittoon ottelun lopussa.

- Yritys oli kova, ja hermostuneisuus näkyi ottelun alussa. Kunnioitimme vastustajaa turhaan. Meillä oli 21 menetystä ja heittopelimmekin oli huonoa, joten tämä ottelu olisi pitänyt voittaa. Tämä tappio syö juuri nyt miestä, mutta tässä on katsottava peiliin. Kiina on vastassa jo 14 tunnin päästä, totesi Hanno Möttölä heti ottelun päättymisen jälkeen.

- On muistettava, että vastassa ei ollut Yhdysvaltojen maajoukkue, vaan Clemsonin yliopisto. Oli hienoa, että vaikean alun jälkeen pääsimme mukaan otteluun ja tavallaan pystyimme kontrolloimaan ottelua. Meillä oli mahdollisuuksia pistää peli poikki jo ennen loppua, mutta kunnia vastustajalle, he pakottivat meidän heittämään helpotkin lay-upit ohi, Möttölä jatkoi.

Kiina-ottelu tulee Suomelle nopeasti. Suomen universiadit jatkuu jo huomenna iltapäivällä, kun vastaan asettuu Kiina kello 14.00 Suomen aikaa käynnistyvässä ottelussa. Möttölän mukaan vastassa on epätyypillinen Kiina.

- Ukraina-ottelu oli päivällä Kiinalla vaikea, joukkue näytti Ukrainaa vastaan pieneltä sekä hitaalta ja passiiviselta. Meillä pitää huomenna olla kova tempo päällä ja pakottaa heidät juoksemaan meidän perässämme. Tällä hetkellä bussissa on 12 pettynyttä pelaajaa ja jokainen heistä on varmasti hereillä huomenna. Meidän pitää jatkossa olla entistä kurinalaisempia ja kollektiivisempia, Möttölä päättää.

Suomen pisteykkönen oli Elias Valtonen, joka tehtaili 12 pistettä. Kahdeksan pistettä mieheen heittivät penkiltä otteluun tulleet Remu Raitanen ja Aapeli Alanen. Yhdysvaltojen kovin pistemies oli 17 pistettä tehnyt Aamir Simms.

Ottelun tilastot >

 
6.8.2023 12:23 Susijengi

Rakkisudet historialliselle viidennelle sijalle universiadeissa

Suomen miesten universiadijoukkue – tuttavallisemmin ”Rakkisudet” – teki historiaa sunnuntaiaamuna Suomen aikaa nujertamalla Romanian 76-61 (37-34) Chengdun universiadien päätösottelussa ja varmistamalla siten viidennen sijan, joka on Suomen miesten kaikkien aikojen paras sijoitus universiadeissa.

1.8.2023 08:02 Susijengi

Rakkisudet kohtaa Tshekin universiadien puolivälierissä

Oman alkulohkonsa tappiottomana päättänyt Suomen miesten universiadijoukkue eli ”rakkisudet” kohtaa universiadien puolivälierissä Tshekin, joka taipui oman alkulohkonsa päätösottelussa Yhdysvalloille neljällä pisteellä.

30.7.2023 16:57 Susijengi

”Rakkisudet” alkulohkovoittoon universiadeissa Etelä-Korean kustannuksella

”Rakkisudet”-nimellä Suomen miesten universiadijoukkue varmisti universiadialkulohkonsa voiton Kiinan Chengdussa peittoamalla Etelä-Korean pistein 58-80 (24-33). Voiton kulmakiviä olivat erinomainen levypallopelaaminen sekä läpäisemätön joukkuepuolustus.

29.7.2023 08:54 Susijengi

Rakkisudet rymistelivät Azerbaidzanin nurin universiadiavauksessa

Suomen miehet eli Rakkisudet saivat Chengdun universiadeihin parhaan mahdollisen lähdön jyräämällä Azerbaidzanin alkulohkoavauksessaan pistein 105-43 (53-19). Joukkueiden tasoero kävi ilmiselväksi jo ensimmäisillä minuuteilla ja viisi suomalaispelaajaa pääsi nautiskelemaan kaksinumeroiset pisteet.

28.7.2023 14:45 Susijengi

”Rakkisudet” valmiina kisoihin: miesten universiadijoukkue hakee tulosta puolustuksen kautta

Suomen miesten universiadijoukkue sai lentävän lähdön kohti Chengdun universiadeja voittamalla Huangzhoussa pelatun kansainvälisen turnauksen viime viikolla. Huangzhoun turnauksen voitto kirkasti myös joukkueen identiteetin: yhdessä, tinkimättä ja puolustuksen kautta. Sama resepti kantaa joukkueen Chengdu’hun asti.

22.7.2023 12:28 Susijengi

Revanssivoitto! Miesten universiadijoukkue narrasi Liettuaa Huangzhoun turnauksen finaalissa

Suomen miesten universiadijoukkue sai Kiinan Huangzhon turnauksessa pelattavakseen vielä yhden ottelun, kun se sai turnausfinaalissa vastaansa uudelleen Liettuan. Toissapäivänä Liettualta kyytiä saanut Suomi oli lauantaina tulta ja tappuraa ja haki Liettuan päänahan sisukkaalla 75-79 (40-38)-voitolla.

11.7.2023 12:17 Susijengi

Miesten universiadijoukkue on valittu, Daniel Jansson päävalmentajaksi

Kahdestatoista vuosina 1998–2002 syntyneestä miesten maajoukkueen haastajapelaajasta koostuva miesten universiadijoukkue on valittu. Daniel Janssonin, Anton Mirolybovin ja Tuomas Ojan valmentama joukkue osallistuu ennen Chengdun universiadeja neljän joukkueen kansainväliseen turnaukseen Hangzhoussa.

1.12.2021 10:51 Susijengi

Suomelle paikat universiadien koripalloturnaukseen miehissä ja naisissa

Suomalainen koripalloyhteisö vastaanotti ilouutisen, kun kansainvälinen yliopistourheiluliitto FISU ilmoitti myöntäneensä Suomelle paikat niin miesten kuin naistenkin universiadien koripalloturnaukseen. Koronapandemian vuoksi jo kertaalleen vuodella lykätyt universiadit järjestetään Kiinan Chengdussa 26.6.-7.7.2022.

6.4.2021 08:35 Pääjuttu

Universiadit siirtyvät vuodella eteenpäin

Kansainvälinen opiskelijaurheiluliitto FISU on ilmoittanut siirtävänsä alun perin elokuussa 2021 pelattavaksi tarkoitetut Kiinan Chengdun kesäuniversiadit syyskesään 2022 vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Siirrettyjen kesäuniversiadien päivämäärät julkaistaan toukokuussa FISU:n järjestelykomitean seuraavan kokouksen jälkeen.

11.7.2019 22:30 Susijengi

Miesten haastajamaajoukkueen universiadit päätökseen, Kroatia kaatui trillerissä

Suomi sijoittui Italian Napolissa järjestetyissä universiadeissa yhdeksänneksi, kun se lopetti kisat kolmeen peräkkäiseen voittoon. Tiukka ottelu päättyi lopulta Suomen 80-78-voittoon. Universiadien mestaruus meni Yhdysvalloille.

Näytä lisää vastaavia