25.6.2014 Suomen naisten maajoukkueen EM-karsintaurakka päättyy tänään kello 19:00 Töölön Kisahallissa, kun Naarassudet hakevat EM-karsintojen avausvoittoaan Saksaa vastaan. Sunnuntaina Saksa voitti niukasti Hagenissa 84-79 (46-45), mutta Suomella on kotipelissä revanssin paikka.
Naarassudet päättävät EM-karsintaurakkansa Kisahallissa tänään kello 19:00.
Dionne Pounds heitti 36 pistettä Saksaa vastaan sunnuntaina: Kuva: Ville Vuorinen
Saksa on perinteisesti kuulunut EM-kisojen vakiokalustoon, mutta edellisestä mitalista on kulunut jo 17 vuotta. Saksa ei päässyt vuoden 2013 EM-kisoihin Suomen aiempien lohkovastustajien Montenegron ja Ukrainan tapaan.
Sunnuntaina Suomen puolustus ei ollut odotetulla tasolla ja päävalmentaja Anton Mirolybovin mukaan Naarassusien puolustuspeli oli tämän kesän heikoimmalla tasolla.
- Meidän pitää vielä yhden kerran päästä omalle tasollemme. Ansaitsemme voiton, koska olemme parempi joukkue kuin miltä sarjataulukko näyttää.
Viime kesänä Suomi pelasi kahdesti Saksaa vastaan valmistavissa maaotteluissa voittaen molemmat. Saksan joukkueeseen on kuitenkin palannut muutama oleellinen runkopelaaja, kertoo Naarassusien apuvalmentaja Jussi Immonen.
- Kokoonpanoon palanneet Romy Bär ja Anne Breitreiner ovat Saksan hyökkäyspään moottorit, Immonen kertoo.
Suomi hakee revanssia Saksasta tänään kello 19:00 Töölön Kisahallissa.
Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.
Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.
Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.
Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.
Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.
Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.
Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.
Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.
Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.
Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.
Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies avaa EM-karsintaikkunansa huomenna lauantaina 11. marraskuuta Töölön Kisahallissa kello 18:30 hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan. Suomen apuvalmentaja Jussi Räikkä kuvailee Ranskaa huipputähtiä viliseväksi ja isokokoiseksi joukkueeksi, joka nojaa vahvasti laitureiden ja senttereiden pelaamiseen.
Suomen naisten koripallomaajoukkueen eli Naarassusien EM-karsintaurakka sai päätöksensä, kun Ruotsi voitti Suomen Luleåssa selkein numeroin 94-45 (33-19). Murskavoittoa hakenut länsinaapuri puolusti läpi ottelun mallikkaasti ja karkasi lopullisesti Naarassusilta toisen puoliajan kori-ilottelulla.
Suomen naisten koripallomaajoukkue, Naarassudet, näytti kyntensä Espanjaa vastaan Töölön Kisahallissa EM-karsintojen viimeisessä kotiottelussa tänään lauantaina. Naarassudet ahdisti Espanjan nurkkaan avausneljänneksellä, mutta rutinoituneet vieraat nousivat kuopasta ja nappasivat voiton 607 katsojan edessä 54-72 (29-33).
Suomen naisten maajoukkue oli lähellä yllättää yhden maailman huippujoukkueista Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa länsinaapuri-Ruotsia vastaan. Kaikkensa antaneet Naarassudet imivät energiaa 1331 katsojasta halliten peliä 35 minuuttia, mutta lopussa Ruotsi ratkaisi pelin kokemuksen turvin numeroiksi 49-59 (28-25).
Naisten koripallomaajoukkue, Naarassudet, kohtaa seuraavassa EM-karsintaottelussaan länsinaapuri Ruotsin. Ottelu pelataan Töölön Kisahallissa lauantaina 20.2. Ruotsalaisten kannattajaryhmä Moose Nation kaavailee tuovansa otteluun satoja ruotsalaiskannattajia. Ennakkolipunmyynti on käynnistynyt Ticketmasterissa (Lippupalvelu).
Maailman ehdottomaan kärkeen kuuluva Espanja voitti ylivoimaisesti Suomen naisten maajoukkueen Zamorassa pelatussa EM-karsintaottelussa 86-45 (49-15). Voiton myötä Espanja on päätti marraskuun maajoukkueikkunan 2-0, kun taas Suomi pelaa toisen ottelunsa helmikuun lopulla Ruotsia vastaan Töölön Kisahallissa. Suomen Tiina Sten pelasi ottelussa sadannen naisten maaottelunsa.
Suomen naisten maajoukkueen EM-karsinnat käynnistyvät huomenna Zamorassa, kun Naarassusia vastaan astelee kivenkova Espanja. Suomen apuvalmentaja Jussi Räikkä luonnehtii Espanjaa hyvin liikkuvaksi ja aggressiiviseksi read and react -koripalloa pelaavaksi joukkueeksi, jolla ei ole heikkouksia. Ottelu näkyy livenä Fanseat-palvelun kautta. Selostajana toimii Toni Flink ja kommentaattorina Ilpo Rantanen.
Suomen naisten maajoukkue päätti kesän EM-karsintaurakkansa voittamalla loistavalla pelillä Saksan 63-51 (35-23). Saksa kävi lähellä päätösneljänneksellä, mutta Naarassudet pitivät päänsä lopussa. Voiton myötä Suomi nousi EM-karsintalohkon D kolmanneksi Saksan ohitse.
Dionne Pounds heitti 36 pistettä, mutta se ei riittänyt kaatamaan Saksaa Hagenissa, kun Suomen naisten maajoukkue joutui taipumaan EM-karsintojen toiseksi viimeisessä ottelussa loppunumeroin 84-79 (46-45). Naarassudet päättävät EM-karsinnat keskiviikkona 25.6. Töölön Kisahallissa kello 19:00.
Suomen naisten maajoukkueen EM-karsintaurakka lähenee päätöspistettä, kun edessä ovat vielä kaksi peliä Saksaa vastaan. Edelliskesältä tuttu Saksa kohdataan ensin vieraissa Hagenissa sunnuntaina 22.6. ja kotona keskiviikkona 25.6. Töölön Kisahallissa kello 19:00.