Salin ja Wilson juhlivat voittoja eurokentillä

18.1.2019 09:46 Sasu Salin ja Jamar Wilson pääsivät voittojen makuun eurokentillä. Petteri Koponen oli Bayern Münchenin paras pistemies, mutta se ei tällä kertaa riittänyt voittoon saakka Euroliigassa.

Sasu Salin ja Malaga ottivat askeleen kohti jatkopaikkaa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Bayern München pisti tiukasti hanttiin Moskovan TsSKA:lle Euroliigan ottelussa, mutta joutui lopulta taipumaan 70-77 (37-35). Bayern oli pitkään yllätyksessä kiinni, mutta TsSKA nousi vahvan päätösneljänneksen turvin voittoon. Koponen oli joukkueensa paras pistemies yhdessä Nihad Dedovicin kanssa heittäen 12 pistettä. Koposen tilastoihin kertyi myös yksi riisto. Bayern on Euroliigassa seitsemäntenä.
Ottelutilastot

Malaga nappasi toisen voittonsa EuroCupin jatkolohkossa nitistettyään kotonaan Limogesin 79-72 (41-31). Salin pussitti ottelussa kuusi pistettä ja tilastoihin kertyi myös neljä levypalloa ja kaksi syöttöä. Malaga on lohkossaan toisena.
Ottelutilastot

Gordon ja Daniel Herbertin luotsaama Frankfurt Skyliners taipui ASVEL Lyon-Villeurbannelle selvästi 58-70 (29-33). Erik Murphyllä ja Shawn Huffilla oli tehojen valossa hieman vaisumpi iltapuhde, sillä Murphy jäi pisteittä ja Huff sai yhden kakkosen sukan läpi. Murphy keräsi tilastoihinsa kuitenkin kaksi levypalloa, syötön ja torjunnan. Huff nappasi yhden levypallon kouriinsa. Frankfurt on hävinnyt kaikki kolme jatkolohkon otteluaan EuroCupissa.
Ottelutilastot

Jamar Wilsonin Lietkabelis piti jatkohaaveensa elossa Mestarien liigassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Wilson pääsi Lietkabelisin kanssa juhlimaan tärkeää voittoa Mestarien liigassa voittamalla kotonaan Brose Bambergin 84-67 (45-32). Wilson juonitteli ottelussa seitsemän pistettä, kaksi levypalloa, kuusi syöttöä ja riiston. Voitolla Lietkabelis piti jatkohaaveensa elossa ollen lohkossaan nyt viidentenä.
Ottelutilastot

Lassi Tuovin valmentaman Strasbourgin alkuvuosi on ollut haastava, kun se on edelleen vuoden 2019 osalta voitoitta Strasbourgin taipuessa Mestarien liigassa liettualaiselle Neptunasille 80-90 (44-44). Strasbourg on nyt lohkossaan neljäntenä.
Ottelutilastot

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon ja Vesa Vertion koutsaama Crailsheim Merlins otti tärkeän 99-94 (86-86, 50-44)-jatkoaikavoiton Löwen Braunschweigista. Voitto oli Crailsheimille toinen peräkkäinen ja samalla kauden kolmas.

- Kolme viikkoa sitten pelasimme kauden huonoimman ottelumme Mitteldeutscheriä vastaan. Meidän oli katsottava totuutta silmiin ja ymmärtää missä tilanteessa seisoimme. Sen jälkeen olemme päässeet lähemmäs sinne minne haluamme, Iisalo pohdiskeli Bundesliigan sivujen mukaan.
Ottelutilastot

Islannin liigassa Antti Kanervon Stjarnan esitti komean takaa-ajon Skallagrimuria vastaan. Stjarnan oli ensimmäisen puoliajan vielä pinteessä, mutta hurja toinen puoliaika siivitti sen 94-80 (36-56)-voittoon. Stjarnan kuittasi päätösneljänneksen peräti 31-9. Kanervo pussitti 11 pistettä, neljä levypalloa ja neljä syöttöä. Stjarnan on kolmannella sijalla sarjassa.
Ottelutilastot

 
21.11.2019 07:42 Suomalaiset ulkomailla

Madsenin tupla-tupla ei riittänyt - Salin juhli suomalaiskohtaamisen voittoa

Mestarien liigassa nähtiin suomalaisten kohtaaminen, kun Alexander Madsenin VEF Riika isännöi Sasu Salinin Teneriffaa. Madsen oli joukkueensa ykköstähti tupla-tuplalla, mutta Teneriffa palasi kotimatkalle täyden pistepotin kera.

31.10.2019 08:02 Suomalaiset ulkomailla

Petteri Koponen tehokkaana Bayern Münchenin voittaessa Real Madridin

Petteri Koponen ja Bayern München pääsivät juhlimaan äärimmäisen maukasta voittoa kaadettuaan Euroliigan ottelussa Real Madridin. Koponen oli jälleen Bayernin kantavia voimia ottelussa heittäen 15 pistettä. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa jatkaa puhtaalla pelillä ja Ranskan cupissa nähtiin suomalaiskohtaaminen.

5.2.2019 13:24 Susijengi

Korista VeikkausTVssä viikolla 6: Salin ja Murphy vastakkain Espanjassa, saako Katajan eurotaival jatkoa?

Tällä viikolla VeikkausTV:llä nähdään muun muassa Espanjan liigan suomalaiskohtaaminen, kolme Chicago Bullsin NBA-ottelua sekä Kataja Basketin kohtalonottelu FIBA Europe Cupin jatkolohkossa.

1.2.2019 11:51 Susijengi

Petteri Koponen juhli kovaa voittoa Euroliigassa

Petteri Koposen Bayern München tarrasi tiukasti kiinni Euroliigan pudotuspelipaikkaan saksalaisjoukkueen voittaessa kotonaan turkkilaisen suurseura Fenerbahcen.

20.12.2018 09:56 Susijengi

Koponen ja Salin voittojen takuumiehinä eurokentillä

Petteri Koponen pääsi keskiviikkoiltana juhlimaan Bayern Münchenin kolmatta peräkkäistä voittoa Euroliigassa ja EuroCupissa Sasu Salin ja Malaga päättivät alkulohkon tyylikkäästi voittoon.

22.11.2018 09:44 Susijengi

Sasu Salin kuumassa heittovireessä - Gerald Lee Junior hurjasteli tupla-tuplan

Sasu Salinin käsi kävi kuumana, kun hän nakutti 17 pistettä johdattaessaan Malagan voittoon EuroCupin ottelussa. Gerald Lee Junior oli huippuvireessä tilastoiden 17 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan Ironi Ness Zionan varmistaessaan jatkopaikan FIBA Europe Cupissa.

26.10.2018 08:18 Susijengi

Susijengiläisille komeita voittoja eurokentillä - Wilson jälleen huippuvireessä

Susijengin pelaajat pääsivät viikolla juhlimaan komeita voittoja eurokentillä. Jamar Wilson oli suomalaisten johtotähtenä komeilla suorituksillaan Mestarien liigassa.

6.2.2020 08:27 Suomalaiset ulkomailla

Alex Murphy juhli cup-voittoa - Mestarien liigan lohkovaihe päätökseen

Alex Murphy pääsi juhlimaan Espanjan LEB Oron cupin, Copa Princesan, voittoa. Mestarien liigan lohkovaiheessa saatiin myös pelit päätökseen.

31.1.2020 07:56 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin tulikuumana Mestarien liigan suomalaiskohtaamisessa

Sasu Salin oli käsi kuumana Mestarien liigassa, kun hän upotti kovalla prosentilla 20 pistettä Alexander Madsenia ja VEF Riikaa vastaan.

23.1.2020 23:45 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin kolmikko kovassa vireessä

Susijengin pelaajat osoittivat vahvaa virettä, kun Sasu Salin, Carl Lindbom ja Alexander Madsen pistivät taululle kovia tehoja alkuviikon otteluissaan. Petteri Koponen sen sijaan pääsi pitkästä aikaa voiton makuun Euroliigassa.

16.1.2020 07:57 Suomalaiset ulkomailla

Salinin Teneriffa varmisti jatkopaikan Mestarien liigassa

Sasu Salin oli selättänyt viime aikoina vaivanneen sairastelun ja palasi tehokkaana pelikentille heittäen Teneriffalle 14 pistettä Mestarien liigan ottelussa Nymburkia vastaan. Tappiosta huolimatta Teneriffa varmisti paikkansa pudotuspeleissä.

11.1.2020 09:17 Suomalaiset ulkomailla

Salinin Teneriffa lähellä jatkopaikkaa Mestarien liigassa - Koponen, Seppälä ja Nuutinen vireessä

Sasu Salinin Teneriffa käytännössä varmisti jatkopaikkansa Mestarien liigassa jatkamalla hyvää kauttaan kreikkalaista Peristeriä vastaan. Petteri Koponen oli jälleen Bayern Münchenin parhaimmistoa Euroliigassa, Matti Nuutinen punnersi tupla-tuplan Espanjassa ja Ilari Seppälä auttoi joukkueensa voittoon Ranskassa.

19.12.2019 08:35 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin alkuviikon valopilkkuna miesten europarketeilla

Sasu Salin oli alkuviikon Susijengi-onnistuja eurokentillä, kun hän pelasi jälleen vahvasti Teneriffan palatessa voittojen tielle Mestarien liigassa. Petteri Koponen pääsi Euroliigassa juhlimaan maukasta voittoa.

6.12.2019 08:14 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Matti Nuutinen hirmuiskussa

Sasu Salin ja Matti Nuutinen olivat alkuviikon suomalaisnimet. Salin säkitti 15 pistettä Mestarien liigassa ja Nuutinen nosteli 20 pinnaa Espanjan LEB Orossa. Petteri Koponen oli Bayern Münchenin paras pistemies Euroliigan ottelussa Maccabi Tel Avivia vastaan.

14.11.2019 09:40 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin naulasi voittoheiton sisään ja Teneriffan putkelle jatkoa

Sasu Salin oli Teneriffan sankari, kun hän heitti voittoheiton sisään muutama sekunti ennen loppua Mestarien liigan ottelussa Gaziantepiä vastaan.

25.10.2019 07:22 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa jatkaa vahvasti Mestarien liigassa

Sasu Salinin Teneriffa nappasi toisen voittonsa Mestarien liigan lohkovaiheessa. Muuten eurokentillä suomalaisten ilonaiheet jäivät vähiin.

11.10.2019 08:07 Suomalaiset ulkomailla

Madsenin VEF Riika aloittanut tappioitta - Koposen Bayern München kaatui Euroliigassa

Euroliigan hallitseva mestari Moskovan TsSKA oli liian kova pala purtavaksi Petteri Koposen Bayern Münchenille. Alexander Madsenin VEF Riika on aloittanut kauden komeasti puhtaalla pelillä.

4.10.2019 08:31 Susijengi

Koposen Bayern München aloitti Euroliigan komealla voitolla

Petteri Koposen Bayern München otti hienon voiton Euroliigan avausottelussaan kaataessaan Olimpia Milanon. Alexander Madsen myös pääsi avaamaan kautensa voitolla.

15.3.2019 07:28 Susijengi

Salinin tehoilta ei riittänyt jatkopaikkaan EuroCupissa – Kanervon Stjarnan runkosarjan voittoon

Sasu Salinin ja Malagan taival EuroCupissa päättyi puolivälierissä, kun Malaga hävisi ratkaisevan ottelun ALBA Berliinille Salinin 17 pisteen iltapuhteesta huolimatta. Islannin liigassa Antti Kanervon Stjarnan lähtee pudotuspeleihin runkosarjan voittajana.

8.3.2019 08:13 Susijengi

Salinin Malaga avasi EuroCupin pudotuspelit voitolla

Sasu Salin ja Malaga saivat lentävän lähdön EuroCupin pudotuspeleille voittamalla ALBA Berliinin vieraskentällä. Islannissa Antti Kanervo tykitti Stjarnanin sarjakärkeen.

Näytä lisää vastaavia