”Sudenpennut” jatkavat tuttujen valmentajien hoivissa

8.12.2012 12:36 Suomen poikien ja tyttöjen maajoukkueiden päävalmentajat ja valmennusjohdot vuodelle 2013 on valittu. ”Sudenpennut” pääsevät jälleen kesän aikana alansa parhaiden asiantuntijoiden päivittäisvalmennukseen. Päävalmentajina jatkavat tutut kasvot Pekka Salmisesta Ray Ailukseen, kun taas täysin uutena kasvona maajoukkuevalmentajien kastiin liittyy miesten mestarijoukkueen Nilan Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson.

Pekka Salminen on toiminut yli 10 vuoden ajan paitsi miesten maajoukkueen apuvalmentajana myös eri nuorten maajoukkueiden päävalmentajana. Vuonna 2013 hän valmentaa jälleen 20-vuotiaita miehiä.

Valmennustiimiinsä Salminen saa Korisliigan vuoden valmentajana palkitun Suomen mestarin Greg Gibsonin (kuvassa).

Helsinki Basketball Academyssakin valmentava Antti Koskelainen (keskellä) vastaa ensi vuonna poikien All Star -pelaajakartoituksesta.

Ray Ailus jatkaa tutun valmennusryhmän kanssa 18-vuotiaiden poikien päävalmentajana.

Tampereen Pyrintöä tällä kaudella eurokentilläkin luoviva Ville Tuominen saa ensi vuonna valmennettavakseen 15-vuotiaat pojat.

15-vuotiaita tyttöjä valmentaa puolestaan rautaisella kokemuksellaan Harri Jokela.

Vuosi 2013 tuo tullessaan jälleen lähes 150 maaottelua, joihin osallistuu satoja pelaajia ympäri Euroopan. Kuvassa Suomen 16-vuotiaat tytöt juhlivat PM-kultaa 2012. Kuvat: Johan Paulin & & Matti Koskinen & Christian Johansson.

Ennen kaikkea nuorten maajoukkueiden valmentajavalinnat kertovat jatkuvuudesta. Suomen maajoukkueiden ”meidän pelitapaa” iskostavat suojatteihinsa jatkossakin tutut nimet, sillä 16-, 18-, ja 20-vuotiaiden nuorten maajoukkueiden sekä sisääntulomaajoukkueiden valmentajista selkeä enemmistö on esiintynyt tehtävässään aiemmin.

- Halusimme valinnoissa korostaa nimenomaan jatkuvuutta, joka näkyy myös samoina valmennustiimeinä kuin aiemmin. Näin valmentajat pääsevät syventämään yhteistyötään ja hyödyntämään saatuja kokemuksia, kertoo Suomen Koripalloliiton päävalmentaja ja valmennuksen johtaja Henrik Dettmann.

20-vuotiaiden miesten päävalmentajana jatkaa Pekka Salminen, joka miesten maajoukkueen apuvalmentajan tehtävien lisäksi on toiminut nuorten maajoukkueiden päävalmentajana aina vuodesta 2000. Salmisen apuna jatkaa viime kesänä nuorten maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Petri Virtanen, ja uutena miehenä ryhmään liittyy viime kauden aikana Suomen Koripalloliiton huippukoripallovalmentajatutkinnon (HKVT) suorittanut ja Nilan Bisonsin miesten Suomen mestariksi luotsannut Greg Gibson.

- HKVT-koulutus oli yksi etappi Gregin urapolulla ja nuorten maajoukkueet ovat seuraava luonnollinen askel. On hienoa saada valmennusryhmiin mukaan myös uutta verta perinteisen koripallomaan kulttuurista. Toivottavasti yhteistyö osoittautuu pitkäaikaiseksi, Dettmann kommentoi jo pitkään Suomessa viihtynyttä amerikkalaistulokasta.

18-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkaa Ray Ailuksen komennossa. Turku Basketball Academyssa ja Turun NMKY:n miesten I divisioonajoukkueessa valmentajana toimiva Ailus piiskasi viime kesänä 18-vuotiaat Euroopan B-divisioonan neljännelle sijalle. Joukkueen valmennusjohto pysyy viime kaudesta koossa, sillä Sami Toiviainen (KTP-Basket, Korisliiga) ja Joonas Iisalo (KaU, I divisioona) jatkavat Ailuksen apuna.

16-vuotiaiden poikien päävalmentajaksi on nimetty Jyri Lohikoski, joka valmensi ikäluokkaa viimeksi kesällä 2011. Lohikosken aisapareina työskentelevät jatkossa Daniel Jansson sekä Jari Nykänen.

Larkas jatkaa 18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentajana, Räikkä 16-vuotiaiden tyttöjen ruoriin 

18-vuotiaat tytöt jatkavat puolestaan Mikko Larkaksen opeilla. Larkaksen viime kauden apuvalmentaja Ilkka Palviainen jatkaa Larkaksen apuna. Valmennusjohtoon on lisäksi kiinnitetty viime kesällä 16-vuotiaiden tyttöjen apuvalmentajana esiintynyt Emma Malm.

16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentajaksi on nostettu Jussi Räikkä, joka tutustui viime kesänä 1997 syntyneiden ikäluokkaan 15-vuotiaiden tyttöjen päävalmentajana. Räikän apuvalmentajina toimivat Jussi Laakso ja Riku Parkatti.

Poikien sisääntulomaajoukkueen (vuonna 1998 syntyneet) päävalmentajana debytoi Tampereen Pyrintöä Korisliigassa ja EuroChallengessa valmentava Ville Tuominen, apunaan Juuso Milén, Ville Neva sekä Tristan Fay. Tyttöjen sisääntulomaajoukkue hakee tuntumaa kansainvälisiltä kentiltä Harri Jokelan – tukenaan Mikko Asikainen, Miikka Sopanen sekä Aki Karjalainen – opeilla.

Poikien All Star-ryhmän päävalmentajaksi on nimetty Antti Koskelainen, tyttöjen All Star-ryhmän päävalmentajaksi Jari Nykänen.

Maajoukkuevuosi 2013 alkaa 3.-5. tammikuuta Tallinnassa pelattavilla 16- ja 18-vuotiaiden Baltic Sea Cup –turnauksilla.

Nuorten maajoukkuevalmentajat 2013 

Miehet U20

 

Päävalmentaja

Pekka Salminen

Valmentaja

Greg Gibson

Valmentaja

Petri Virtanen

  

Pojat U18

 

Päävalmentaja

Ray Ailus

Valmentaja

Sami Toiviainen

Valmentaja

Joonas Iisalo

  

Tytöt U18

 

Päävalmentaja

Mikko Larkas

Valmentaja

Ilkka Palviainen

Valmentaja

Emma Malm

  

Pojat U16

 

Päävalmentaja

Jyri Lohikoski

Valmentaja

Daniel Jansson

Valmentaja

Jari Nykänen

  

Tytöt U16

 

Päävalmentaja

Jussi Räikkä

Valmentaja

Jussi Laakso

Valmentaja

Riku Parkatti

  

Pojat U15

 

Päävalmentaja

Ville Tuominen

Valmentaja

Juuso Milen

Valmentaja

Ville Neva

Valmentaja

Tristan Fay

  

Tytöt U15

 

Päävalmentaja

Harri Jokela

Valmentaja

Mikko Asikainen

Valmentaja

Miikka Sopanen

Valmentaja

Aki Karjalainen

Lisätiedot: Suomen maajoukkueet
 
16.12.2013 Pohjoinen alue

Kisakalliosta Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus – Susi Training Center avautuu kesäksi

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus. Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.

24.11.2011 Valmentajat

Sudenpennut jatkavat ammattilaisten hoivissa 2012

Suomen nuorten koripallomaajoukkueiden, ”sudenpentujen” valmentajat vuodelle 2012 on valittu. Susijengit jatkavat ammattilaisvalmentajien komennossa. Viime vuosista tuttuun tapaan on valmentajien keskuudessa toteutettu tehtävänkiertoa ikäluokkien välillä.

4.4.2007 Pohjoinen alue

Ari Tammivaarasta nuorten maajoukkueiden päävalmentaja

Suomen Koripalloliitto on kiinnittänyt Saksasta kesällä Suomeen palaavan Ari Tammivaaran nuorten maajoukkueiden päävalmentajaksi. Miesten maajoukkueen entisen päävalmentajan sopimus on tuorein Koripalloliiton viimeaikaisista panostuksista nuorten valmennukseen. Tammivaara aloittaa osa-aikaisessa tehtävässään 1. heinäkuuta.

22.2.2007 Pohjoinen alue

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat nimetty

Suomen Koripalloliitto on valinnut valmennusjohdot seitsemälle nuorten maajoukkueelleen. Valittujen nimekkäästä joukosta löytyy runsaasti aiempaa kokemusta maajoukkuevalmennuksesta, jonka lisäksi nimettyihin lukeutuu useita valmennuspuolelle siirtyneitä entisiä huippupelureita.

13.10.2006 Valmentajat

Koripalloliitto tehostaa nuorten maajoukkuetoimintoja

Suomen Koripalloliitto siirtyy vuonna 2007 kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) käyttämiin maajoukkueikäluokkiin. Tulevaisuudessa nuorten maajoukkuetoimintaa järjestetään 20-, 18- ja 16-vuotiaille. Uutuutena toimintaan tuodaan alle 15-vuotiaille lahjakkuuksille suunnattu ns. sisääntulomaajoukkue.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

21.2.2017 Haastattelu

"Käsissämme on suomalaisen koripalloilun tulevaisuutta"

Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.

2.12.2016 Pääjuttu

Sudenpennut jatkavat huippuopissa myös vuonna 2017

Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” valmentajat vuodelle 2017 on valittu. Osa joukkueista jatkaa tutussa komennossa, mutta mukana on myös muutama nuorten maajoukkuetoimintaan palaava valmentaja.

6.4.2016 13:00 Liittoa koskeva tiedote

Koripallomaajoukkueet ja adidas mittavaan yhteistyöhön

Maailman johtaviin urheiluvälinevalmistajiin lukeutuva adidas on solminut kolmen vuoden sopimuksen Suomen Koripalloliiton kanssa. Sopimuksen myötä kaikki koripallomaajoukkueet Susijengin johdolla saalistavat vuosina 2016-2018 adidaksen kolmeen raitaan sonnustautuneena.

Näytä lisää vastaavia