Susijengin pelaajat hyvässä heitossa

23.12.2018 23:13 Peräti viisi pelaajaa ylsi kaksinumeroisiin pisteisiin loppuviikon peleissä Euroopan korisparketeilla. Ilonaiheisiin kuului myös Jukka Toijalan ensimmäinen voitto Sopotin peräsimessä.

Shawn Huff avitti pisteillään Frankfurtin Saksan cupin välieriin. (Kuva: Ville Vuorinen)

Petteri Koponen urakoi loppuviikosta kahdesti. Euroliigassa Bayern piti Real Madridia tiukoilla, mutta hallitseva Euroliiga-mestari puristi lopulta 82-72 (46-31)-vierasvoiton. Koponen oli jälleen Bayernin tehomiehiä 10 pisteellä, kolmella levypallolla ja syötöllä. Bayern on Euroliigassa kahdeksannella sijalla.
Ottelutilastot

Saksan cupissa Bayern putosi, kun se hävisi ALBA Berliinille 70-78 (40-41). Koponen oli vahvalla pelipäällä heittäen reilussa 13 minuutissa 13 pistettä ja antoi lisäksi kaksi syöttöä.
Ottelutilastot

Välieriin sen sijaan selvisi Gordon ja Daniel Herbertin valmentama Frankfurt Skyliners, joka kaatoi kotonaan Braunschweigin 80-70 (38-38). Shawn Huff oli hyvässä iskussa heittäen 12 pistettä ja kaunisteli tilastojaan myös kuudella levypallolla, kahdella syötöllä, riistolla ja kahdella torjunnalla. Erik Murphy taituroi seitsemän pistettä, levypallon, kaksi syöttöä ja riiston.
Ottelutilastot

Frankfurtin akatemiajoukkue Skyliners Juniors oli myös voittoisa, kun se voitti Daniel Janssonin luotsaaman OrangeAcademy Ulmin 78-65 (42-32). Ulm on Saksan ProB:n etelälohkossa yhdeksäntenä.
Ottelutilastot

Ahonen heitti Oviedon voittoon

Espanjan liigassa Sasu Salinin edustama Malaga sai kylmää kyytiä Baskonialta, kun Malaga joutui antautumaan kotikentällään 64-81 (31-45)-numeroin. Salinin tilastoihin kertyi neljä pistettä. Malaga on Espanjan liigassa neljäntenä.
Ottelutilastot

Roope Ahosen vahva kausi Espanjassa sai jatkoa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Roope Ahonen oli Oviedon paras pistemies joukkueen voittaessa LEB Oron ottelussa Valladolidin 78-68 (43-26). Ahonen pussitti hyvillä tarkkuuksilla 15 pistettä ja lisäsi tilastoihinsa kaksi levypalloa ja neljä syöttöä. Matti Nuutinen oli edelleen loukkaantuneena sivussa Oviedon kokoonpanosta. Oviedo on sarjassa kuudentena.
Ottelutilastot

Kanervolle taas kovat pisteet - Toijalalle ensimmäinen voitto Puolassa

Antti Kanervo jatkoi vahvoja otteitaan Islannin liigassa pussittaen 27 pistettä Stjarnanin voitettua Haukarin 100-89 (52-49). Kanervo merkkasi tilastoihinsa myös levypallon ja neljä syöttöä. Stjarnan on sarjassa neljäntenä.
Ottelutilastot

Jamar Wilsonin Lietkabelis hävisi kotonaan Rytas Vilnalle selvästi 73-95 (35-50). Wilson jäi vajaassa kolmessa minuutissa pisteittä. Tappiosta huolimatta Lietkabelis pitää sarjassa neljättä sijaa hallussaan.
Ottelutilastot

Jukka Toijala sai voittotilinsä auki Puolan liigassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Jukka Toijala nappasi avausvoittonsa Sopotin päävalmentajana Puolan liigassa, kun Sopot kukisti kotikentällään Lublinin 77-75 (44-40). Voitolla Sopot nousi pois jumbosijalta ja on nyt 14.
Ottelutilastot

Carl Lindbomin Rosa Radom sen sijaan hävisi Dabrowa Gorniczan vieraana 74-82 (40-43). Lindbom oli jälleen joukkueensa avainpelaajia 13 pisteellä, kolmella levypallolla ja kahdella torjunnalla. Rosa Radom pitää sarjataulukossa sijaa 12 hallussaan.
Ottelutilastot

Lassi Tuovin valmentama Strasbourg kärsi 79-83 (40-43)-tappion Monacon vieraana. Strasbourg tipahti tasaisessa Ranskan liigassa samalla kuudenneksi.
Ottelutilastot

Luxemburgin liigassa Anton Mirolybovin luotsaama Racing nitisti kotikentällään Arantian 80-73 (30-38). Racing on sarjassa neljäntenä.
Ottelutilastot

 

 
29.1.2024 08:49 Suomalaiset ulkomailla

Alex Murphy pääsi juhlimaan cup-mestaruutta

Alex Murphy pääsi juhlimaan Espanjan LEB Oron cupin mestaruutta, kun Estudiantesin vahva kausi sai jatkoa. Ranskassa Mikko Larkas pääsi paukuttelemaan henkseleitä suomalaisvalmentajien kohdatessa.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

11.1.2024 21:57 Susijengi

Urheilugaalasta koripallon juhlaa: Lauri Markkanen vuoden urheilija, Gordon Herbert vuoden valmentaja!

Torstai-illan Urheilugaala muuttui koripallon juhlaksi, kun Susijengin johtotähti Lauri Markkanen nimettiin vuoden urheilijaksi ensimmäisenä koripalloilijana kautta aikain. Korisjuhlat jatkuivat vuoden valmentajan kategoriassa, kun Gordon Herbert palkittiin vuoden valmentajana ensimmäisenä koripallon edustajana vuosikymmeneen.

8.1.2024 11:55 Susijengi

Lauri Markkanen seitsemännen kerran vuoden koripalloilija

NBA:n hallitseva vuoden kehittynein pelaaja, Susijengin jyväskyläläislähtöinen johtotähti Lauri Markkanen, 26, on jo seitsemännen perättäisen kerran vuoden koripalloilija Suomen urheilutoimittajien vuosiäänestyksessä. Markkanen on nyt kautta aikain toiseksi eniten vuoden koripalloilijan nimityksiä saalistanut suomalainen.

8.1.2024 10:00 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenille debyytti Espanjassa – Max Besselink palasi kentille

Vastikään sopimuksen Espanjan pääsarjaseura Andorran kanssa tehnyt Alexander Madsen pääsi heti uuden seuransa riveissä irti. Koko alkukauden sivussa ollut Max Besselink puolestaan palasi tositoimiin Belgiassa.

30.12.2023 09:12 Suomalaiset ulkomailla

Iisalon ja Jantusen Paris Basketball varmisti pudotuspelipaikan EuroCupissa – Valtonen cup-huipennukseen

Euroopan korisparketeilla palattiin vauhdilla tositoimiin heti joulun jälkeen. Edon Maxhuni jatkoi loisto-otteitaan Ranskassa ja Espanjassa Elias Valtosen Manresa varmisti paikan Copa del Rey’ssä. EuroCupissa Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball sinetöi paikan jo hyvissä ajoin pudotuspeleissä.

29.12.2023 18:21 Susijengi

Alexander Madsen kevätkaudeksi Espanjan liigaan

Syyskauden ajan Latvian mestari VEF Rigaa FIBA:n Mestareiden liigassa ja Viron-Latvian koripalloliigassa edustanut Susijengin ison pään luottomies Alexander Madsen, 208 cm ja 28 vuotta, on allekirjoittanut kevätkauden kattavan sopimuksen Espanjan ACB-liigaa pelaavan BC Andorran kanssa.

24.12.2023 15:13 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen siivitti Paris Basketballin voittoisaan jouluun

Mikael Jantunen loisti joulutähden lailla, kun Paris Basketball lähti jouluun komean voiton siivittämänä. Ilari Seppälä jatkoi hienoja otteitaan paluunsa jälkeen kurittaessaan entistä seuraansa.

22.12.2023 15:25 Susijengi

Maxhuni jatkaa Le Portelissa kauden loppuun asti

Le Portelin Ranskan liigan jumbosijalta pudotuspelijahtiin erinomaisilla otteillaan siivittänyt Susijengin kulmakivi Edon Maxhuni, 25, jatkaa joukkueessa kauden loppuun asti. Hyvinkään Pontevan kasvatti liittyi joukkueeseen lokakuun puolessavälissä syyskauden kattavalla sopimuksella, mutta vakuutti seurajohdon osaamisellaan.

21.12.2023 07:55 Suomalaiset ulkomailla

Salin ja Larkas jatkavat Mestarien liigassa - Seppälä ilmiliekeissä Ranskassa

Mestarien liigan alkulohkovaihe saatiin päätökseen ja Sasu Salinin sekä Mikko Larkaksen urakka jatkuu 16 parhaan joukossa. Pelikuntoon palannut Ilari Seppälä oli sen sijaan täysin pitelemätön Ranskassa.

Näytä lisää vastaavia