4.6.2022 08:39 Annika Holopainen pelasi menneen kauden Ranskan Ligue Feminine 2:n Montbrisonissa. Holopainen pelasi erittäin vahvan kauden, mutta samalla kauteen mahtui myös vaikeuksia.
Annika Holopainen pelasi hienon kauden Ranskassa. (Kuva: Ville Vuorinen)
Holopainen oli koko sarjan kolmanneksi paras pistenainen 16 pisteen keskiarvolla. Loppukauden loukkaantumiset kuitenkin varjostivat Holopaisen kautta.
- Kausi oli hauska, mutta samanaikaisesti rankka ja kaksijakoinen. Pelillisesti tämä oli varmasti urani paras kausi ja todella nautin pelaamisesta, mutta loukkaantumiset vaikeuttivat kautta. Joukkueen pelityyli sopi itselleni hyvin ja pystyin pelaamaan rennosti ja tasaisesti. Lisäksi joukkueen sisällä kemiat kohtasivat harvinaisen hyvin myös kentän ulkopuolella, Holopainen kertaa kautta.
- Olin loppukauden aika lailla loukkaantuneena. Kärsin aika kovista kivuista ja loppukausi mentiin kipulääkkeiden voimalla. En juuri käytännössä harjoitellut lainkaan, vaan pelasin vain. Onneksi en sentään joudu leikkaukseen.
Montbrisonin kausi oli varsin vaihteleva. Käytännössä Montbrisonin kausi oli tappio- ja voittoputkien aaltoilua. Kausi alkoi kahdella voitolla jota seurasi viisi tappiota, seitsemän voittoa ja runkosarjan viimeisestä kahdeksasta pelistä seitsemän päättyi taas tappioon. Montbrison sijoittui runkosarjassa kahdeksanneksi ja putosi pudotuspeleissä mestaruuden lopulta voittaneelle Toulouselle.
- Kausi oli pitkä ja raskas sekä henkisesti että fyysisesti, Holopainen myöntää.
Kausi oli Holopaiselle toinen Ranskassa ja hän on pelannut Montbrisonin lisäksi myös Reimsissä. Jatkossa maa saattaa vaihtua.
- Nyt ensimmäisenä pistetään kroppa kuntoon. Ranskasta tuli pari tarjousta, mutta mieli tekisi kokea uusi liiga ja kulttuuri, urallaan myös Saksassa, Puolassa ja Islannissa pelannut Holopainen miettii.
Annika Holopaisen tilastot Ranskan LF2:ssa
Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.
Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.
Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.
Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.
Viime kaudella Espanjan liigan Bembibressä pelannut Anniina Äijänen, 27, vaihtaa seuraa. Äijänen palaa tuttuun ympäristöön, kun hän on tehnyt sopimuksen sarjanousija Universitario Ferrolin kanssa.
Anissa Pounds pelasi toisen kautensa Saksan Bundesliigan Angels Nördlingenissa ja oli tyytyväinen kauteen, vaikka joukkueen tavoite jäi saavuttamatta. Pounds oli jälleen joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.
Ruotsin liigan puolivälierissä nähdään suomalaisittain mielenkiintoinen ottelupari, kun Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins kohtaa Lotta Vesiluoman Alvikin.
Saksassa alkavat kauden ratkaisuhetket, kun viikonloppuna pelataan cupin lopputurnaus ja ensi viikolla alkavat pudotuspelit. Linda-Lotta Lehtorannan Keltern kuuluu kummassakin voittajasuosikkeihin.
Kaksi edelliskautta Espanjan Liga Femeninan Bembibressä pelannut Marianne Kalin vaihtoi täksi kaudeksi sarjaporrasta alemmas LF Challengen ennakkosuosikkeihin lukeutuvaan Universitario de Ferroliin. Kauden ensimmäinen puolisko on sujunut sekä joukkueelta että Kalinilta positiivisesti.
Veera Pirttinen otti uuden suunnan uralleen tänä kesänä, kun hän siirtyi Espanjan pääsarjassa pelaavan Bembibren joukkueeseen. Pirttisen kausi on alkanut hyvin niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenakin.
Uransa aikana Saksassa, Puolassa, Ranskassa ja Islannissa ammattilaisena pelannut Annika Holopainen lisäsi yhden uuden maan ja sarjan kokoelmaansa, kun hän teki kesällä sopimuksen espanjalaisen Araskin kansa. Holopainen on ottanut heti ison roolin joukkueessa.
Saksan Bundesliigassa kausi starttaa perjantaina ja mukana on tällä kaudella kolme suomalaispeluria. Anissa Pounds ja Elina Koskimies aloittavat toisen kautensa Angels Nördlingenin riveissä ja Venla Varis siirtyi kesän aikana Marburgin joukkueeseen.
Helmi Tulonen kuului viime kaudella Italian Serie A2:n parhaimpiin pelaajiin. Erinomaiset esitykset noteerattiin myös kovatasoisessa Serie A1:ssä, kun Tulonen sai täksi kaudeksi sopimuksen sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvasta Basket Le Mura Luccassa.
Helmi Tulonen pelasi menneen kauden Italian Serie A2:ssa Carugaten joukkueessa. Tulonen johdatti joukkueensa aivan pudotuspelien kynnykselle, mutta Tulosen vahvoista otteista huolimatta Carugate sijoittui yhdeksänneksi.
Veera Pirttinen vietti menneen kauden Slovakiassa Piestanske Cajkyn joukkueessa. Pirttisen ja Cajkyn kausi päättyi Slovakian mestaruuteen.
Toista kauttaan Saksan Bundesliigassa Herner TC:ssä pelanneen Sofia Pelanderin kauteen lukeutui sekä hyviä että huonoja hetkiä. Kauden ehdottomana kohokohtana oli Saksan cupin voitto.
Anniina Äijänen pelasi menneen kauden Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä. Äijäsen kauteen mahtui paljon niin kentällä kuin sen ulkopuolella.
Veera Pirttinen aloittaa taistelun Slovakian mestaruudesta, kun Piestanske Cajky kohtaa finaalissa Ruzomberokin. Finaalisarjasta on odotettavissa jännittävä, sillä joukkueiden kohtaamiset ovat olleet tällä kaudella tasaisia.
Silja Viita, 21, pelasi menneen kauden Ruotsissa IK Eos Lundin joukkueessa. Kausi oli samalla Viidan ensimmäinen kausi ulkomaan kentillä.
Ranskan LF2:ssa alkavat pudotuspelit lauantaina. Annika Holopaisen Montbrison kohtaa puolivälierässä runkosarjan voittaja Toulousen.