Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

14.12.2023 16:50 Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

Elina Aarnisalo pelaa hienoa kautta Kangoeroes Mechelenissä. (Kuva: Ville Vuorinen)

Aarnisalo on sitoutunut pelaamaan ensi kaudesta lähtien UCLA:n maineikkaassa yliopistossa, mutta lähti täksi kaudeksi ulkomaan kentille hakemaan kokemusta kovemmista peleistä ennen yliopistouraa. NCAA:n sääntöjen mukaan Aarnisalo ei saa palkkaa ennen yliopistoon siirtymistä, joten varsinaisesta ammattilaisesta ei voida vielä tässä vaiheessa puhua.

- Palkkaa en saa tienata, mutta seura maksaa asunnon, ruuan ja liikkumisen, joten omat kulut jäävät lopulta aika pieniksi, Aarnisalo avaa järjestelyä.

Vaikka Aarnisalo on päässyt maistamaan ammattilaisarkea, niin Aarnisalo aikoo pitää yliopistosuunnitelmistaan kiinni.

- Ainahan on tietenkin mahdollisuus perua lähtö, mutta ei se ole käynyt mielessänikään. Pää ei ole kääntynyt.

Aarnisalo pelasi viime kaudella HBA:ssa ja kuului Korisliigan ehdottomaan parhaimmistoon. Viime kesän alle 18-vuotiaiden EM-kilpailujen korikuningatar halusi kovempia haasteita ennen yliopistoon siirtymistä ja Kangoeroes tarjosi siihen mahdollisuuden.

- Juttelin maajoukkueen ja HBA:n valmentajien kanssa sekä tietenkin vanhempieni kanssa. Tuntui hyvältä idealta lähteä kokeilemaan jotain uutta ja millaista on pelata ulkomailla sekä kohtaamaan kovempia pelaajia ja nähdä vähän millaista korista muualla pelataan, Aarnisalo valottaa päätöksensä taustoja.

Aarnisalo ei ole katunut päätöstään, vaan on nauttinut alusta uusissa maisemissa.

- On ollut tosi kivaa. Treenit ja pelit ovat laadukkaita ja joukkuekaverit ovat tosi kivoja.

Aarnisalo on ottanut ison roolin Kangoeroesin joukkueessa. Belgian liigassa vastuuta on kertynyt keskimäärin reilut 22 minuuttia 10,2 pisteen, 5,0 levypallon ja 1,2 syötön tilastoilla. EuroCupissa jälki on ollut vieläkin vakuuttavampaa. Aarnisalo on taistellut kentällä 30 minuuttia 12,8 pisteen, 3,8 levypallon ja 4,0 syötön tilastokeskiarvoilla.

- On mennyt ihan hyvin ja olen pelannut mielestäni ihan hyvin. Varsinkin EuroCupissa on mennyt hyvin.

Elina Aarnisalo on saanut kovia pelejä EuroCupissa. (Kuva: FIBA Europe)
Elina Aarnisalo on päässyt pelaamaan myös EuroCupissa. (Kuva: FIBA Europe)

Aarnisalo ei hypännyt suoraan syvään päähän lähtiessään Euroopan kentille, sillä kovista peleistä on tullut kokemusta jo Susiladiesin paidassa.

- Maajoukkuepelit helpottivat paljon sopeutumista. Tiesi vähän etukäteen millaisia pelaajia ja kuinka kovia vastustajia on tulossa vastaan.

Kangoeroesin kausi on mennyt erinomaisesti ja se on Belgian liigassa puhtaalla pelillä yhdeksän ottelun jälkeen. EuroCupissa se selvitti tiensä jatkoon alkulohkosta ja edessä ovat pudotuspelit.

- Täytyy olla tosi tyytyväinen siitä miten Belgiassa on mennyt. Siellä on pari kovempaa joukkuetta, jota vastaan menemme kuin EuroCupin otteluun. Toki valmistaudumme muihinkin otteluihin kunnolla, mutta niissä hieman keskitytään enemmän kehittämään omaa peliämme ja hiomaan kuvioita.

Belgian liigassa kärkijoukkueiden ja häntäpään väliset erot ovat varsin isoja. Samalla se antaa Kangoeroesille mahdollisuuden kierrättää laajaa kokoonpanoa.

- Belgian liigan otteluissa saatamme kokeilla uusia juttuja ja vahvistaa vahvuuksiamme. Jos samalla viikolla on EuroCupin ja Belgian liigan peli, niin on ihan hyvä, ettei Belgian liigassa ole aina ihan niin rankkaa.

EuroCupissa kovia pelaajia ja vastustajia

Kangoeroes eteni tiukasta EuroCupin alkulohkosta jatkoon lohkokakkosena. Kangoeroes, Besiktas ja Panathinaikos päätyivät kaikki tasapisteisiin ja lopulta koko kolmikko ansaitsi paikan pudotuspeleissä. Lohkon täydensi slovakialainen Slavia Banska Bystrica, joka hävisi kaikki ottelunsa.

- EuroCup on ollut tosi hyvä kokemus. Varsinkin pelit Panathinaikosia ja Besiktasia vastaan. On hieno päästä pelaamaan tuollaisia isoja joukkueita vastaan. Siellä on ollut vastassa kovia nimiä kuten Besiktasin Dana Evans, joka pelaa WNBA:ssa. On mukava nähdä miten heitä vastaan pärjää ja pystyy pelaamaan sekä näkee millä tasolla Euroopan huiput pelaavat.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Pudotuspelien avauskierroksella Kangoeroes saa vastaansa Espanjan huippujoukkueisiin lukeutuvan Gernika Bizkaia.

- Hyvillä fiiliksillä lähdemme ottelupariin. Olemme valmistautuneet hyvin. Mielestäni meillä on hyvät mahdollisuudet jatkoon ja varmasti kaksi tiukkaa peliä on tulossa, Aarnisalo arvioi.

Susiladiesilla valoisa tulevaisuus

Aarnisalo kuuluu myös Susiladiesin luottopelaajiin ja tulevaisuuden huippunimiin. Susiladies aloitti EM-karsinnat lupaavasti kaatamalla Bulgarian ja taipumalla niukasti EM-välieräjoukkue Unkarille.

- Tosi positiivinen leiri ja treenit. Löysimme hyvin yhteisen tekemisen ja joukkue pelasi tosi hyvin. Itse vähän sairastelin silloin, mutta tosi tyytyväinen maajoukkueikkunaan muuten.

Aarnisalon ohella Susiladiesiin on tulevaisuudessa tyrkyllä useita lupaavia pelaajia ja joukkueen tulevaisuus näyttää valoisalta.

- Tuntuu, että olemme hyvässä myötätuulessa tällä hetkellä. Meillä on paljon pelaajia pelaamassa kovissa sarjoissa tällä hetkellä. Kun löydämme yhteisen pelitapamme, niin parannamme entisestään.

Susiladiesilla siintävät Suomessa ja Liettuassa pidettävät EM-kilpailut vuonna 2027. Aarnisalo otti ilolla uutisen kotikisoista vastaan.

- Se on kyllä aika iso juttu. Toivottavasti paljon faneja tulee katsomaan pelejä ja pystymme näyttämään pelaavamme kovalla tasolla. Uskon, että meillä on silloin hyvät mahdollisuudet myös menestyä kisoissa.

Ennen neljän vuoden päästä siintäviä kotikisoja, Susiladies taistelee vielä kynnet teroitettuina paikasta vuoden 2025 kisoihin.

- Meillä on mahdollisuudet selvitä myös niihin kisoihin, jos pelaamme hyvin ja saamme kemiaa vielä paremmaksi.

Henkilöt

 
9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

25.12.2019 09:03 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander nauttinut isosta vastuusta ja kovista peleistä

Susiladiesin kapteenina EM-karsinnoissa toiminut Sofia Pelander, 27, on saanut paljon vastuuta uudessa seurassaan A3 Basket Uumajassa. Alkukauden kohokohtina Pelanderille ovat olleet pelit EuroCupissa sekä maajoukkueen EM-karsintaottelut.

16.10.2019 20:25 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander odottaa EuroCupin kovia haasteita

Naisten EuroCup käynnistyy Sofia Pelanderin ja hänen edustamansa A3 Basket Uumajan osalta torstaina, kun joukkue kohtaa kotikentällä Orman Genclikin. Pelander odottaa EuroCupissa kovia pelejä.

2.10.2019 13:32 Susiladies

Sofia Pelanderilla uudet haasteet tutussa maassa

Neljä edelliskautta Ruotsin Basketliganin Norrköping Dolphinsissa pelannut Sofia Pelander jatkaa Ruotsissa, mutta joukkue vaihtuu ensi kaudeksi, kun hän teki sopimuksen Ruotsin mestari A3 Basket Uumajan kanssa. Tulevaan kauteen hän lähtee kovin odotuksin.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

18.1.2024 10:03 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Venezia eteni EuroCupin puolivälieriin

Reyer Venezian mestaruusjahti EuroCupissa jatkuu, kun Awak Kuier oli johdattamassa joukkuetta puolivälieriin. Lotta-Maj Lahtisen Sedis Basquetin taival kuitenkin päättyi.

11.1.2024 09:51 Suomalaiset ulkomailla

EuroCupin neljännesvälierät käynnistyivät - Kuierille voitto, Lahtiselle tappio

EuroCupin neljännesvälierät käynnistyivät keskiviikkoiltana. Awak Kuierin Reyer Venezia otti tiukan otteen jatkopaikasta, kun Lotta-Maj Lahtisen Sedis Basquet taipui omassa ottelussaan. Saksassa Roosa Lehtorannan taistelu cupin voitosta jatkuu.

21.12.2023 23:01 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier ja Lotta-Maj Lahtinen jatkavat EuroCupissa

EuroCupin ensimmäinen pudotuspelikierros saatiin päätökseen torstaina ja suomalaispelaajien osalta Awak Kuierin ja Lotta-Maj Lahtisen pelit jatkuvat.

15.12.2023 11:26 Suomalaiset ulkomailla

Susiladies-pelaajilla vahva aloitus EuroCupin pudotuspeleissä

Awak Kuierin, Lotta-Maj Lahtisen ja Elina Aarnisalon joukkueet nappasivat voitot EuroCupin pudotuspelien avausotteluissa.

1.12.2023 09:49 Suomalaiset ulkomailla

EuroCupissa saatiin lohkovaihe päätökseen - kolme Susiladies-pelaajaa pudotuspeleihin

EuroCupin alkulohko saatiin päätökseen tällä viikolla. Pudotuspeleissä suomalaispelaajista nähdään Awak Kuier, Lotta-Maj Lahtinen sekä Elina Aarnisalo.

Näytä lisää vastaavia