17.3.2022 09:47 Helmi Tulonen oli jälleen Carugaten ykkösnimi, mutta tällä kertaa se ei riittänyt voittoon. Silja Viita pääsi Ruotsissa juhlimaan voittoa.
Helmi Tulosen pistetehtailu ei riittänyt kantamaan Carugatea voittoon. (Kuva: Ville Vuorinen)
Helmi Tulosen 19 pistettä eivät riittäneet siivittämään Carugatea voittoon, kun se hävisi Udinelle 51-83 (24-39). Tulonen tilastoi lisäksi kuusi levypalloa ja kaksi syöttöä. Carugate on Serie A2:ssa yhdeksäntenä.
Ottelutilastot
Silja Viidan IK Eos palasi voittojen tielle Ruotsin liigassa voitettuaan Boråsin 91-85 (45-46). Viidan saaliiksi kirjattiin seitsemän pistettä, kolme levypalloa ja syöttö. Voitto ei kuitenkaan riittänyt pitämään IK Eosin pudotuspelihaaveita elossa, vaan joukkue tulee jäämään pudotuspelien ulkopuolelle.
Ottelutilastot
Marianne Kalinin Bembibre koki kotonaan niukan 59-60 (31-29) -tappion Espanjan pääsarjassa. Kalin merkkautti ottelussa viisi pistettä ja kahdeksan levypalloa.
Ottelutilastot
Ebba Pekosen Maresme jäi ensimmäisellä puoliajalla pahasti Racan jalkoihin hävitessään LF Challengessa 44-81 (13-36). Pekosen tilastoriville merkittiin kolme pistettä, syöttö ja riisto. Maresme on sarjassa viimeisenä.
Ottelutilastot
Saksassa pistettiin viime viikonlopun jälkeen runkosarja päätökseen aikataulusyistä, vaikka kaikkia pelejä ei saatu pelattua. Sofia Pelanderin Herner TC sijoittui runkosarjassa kolmanneksi. Anniina Äijäsen Royals Saarlouis oli kahdeksas selviten viimeisenä joukkueena pudotuspeleihin. Näin Elina Koskimiehen ja Anissa Poundsin edustaman Angels Nördlingenin kohtaloksi jäi jäädä ensimmäisenä joukkueena pudotuspelien ulkopuolelle.
Korisliigan hallitseva vuoden valmentaja, viime keväänä Helsinki Seagullsin Suomen mestariksi valmentanut riihimäkeläislähtöinen Jussi Laakso, 47, on allekirjoittanut loppukauden kestävän päävalmentajasopimuksen Saksan Bundesliigaa pelaavan Crailsheim Merlinsin kanssa. Sopimus on Laakson ensimmäinen valmentajapesti Suomen ulkopuolella.
Susiladies-pelaajat osoittivat Euroopan parketeilla olevansa valmiita tuleviin EM-karsintaotteluihin. Saksan Bundesliigassa suomalaispelaajien joukkueet ovat hienosti voittotaistelussa ja Tshekissä Sara Rokkanen heitti 25 pistettä.
Awak Kuier pääsi nautiskelemaan todellisista murskajaisista, kun Reyer Venezia jatkoi voittoisasti EuroCupissa. Voittoja pääsivät juhlimaan myös Lotta-Maj Lahtinen sekä Elina Aarnisalo.
Sofia Pelander oli johdattamassa Norrköpingiä Ruotsin cupin välieriin loisto-otteillaan ja Awak Kuier ratkaisi summeritippauksella Venezialle voiton. Anissa Pounds ja Elina Koskimies olivat hyvässä iskussa Saksassa.
Awak Kuier pisti pystyyn melkoisen blokkishow’n hänen torjuessaan vastustajan heiton peräti seitsemästi Reyer Venezian jatkaessa voittoisasti EuroCupissa. Voiton kunniaksi pääsivät tuulettavamaan myös Elina Aarnisalo sekä Lotta-Maj Lahtinen.
Italiassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Awak Kuier ja Helmi Tulonen iskivät yhteen. Roosa Lehtoranta puolestaan debytoi Saksan liigassa.
Aiemmin tällä kaudella hallitsevaa Suomen mestaria Peli-Karhuja edustanut Roosa Lehtoranta, 26, on käyttänyt sopimuksessaan olleen ulkomaanoption ja siirtyy Saksan Bundesliigassa pelaavaan EIGNER Angels Nördlingeniin.
Elina Aarnisalo ja Awak Kuier esittivät erinomaisia otteita EuroCupissa johdattaessaan joukkueensa voittoihin. Myös Elina Koskimies ja Linda-Lotta Lehtoranta pääsivät juhlimaan voittoa hyvien esitysten päätteeksi.
Awak Kuier juoksi pelikentälle ensimmäistä kertaa tällä kaudella Reyer Venezian riveissä ja oli heti loistovireessä. Lotta-Maj Lahtinen puolestaan juhli Espanjan liigan suomalaiskohtaamisen voittoa ja Sara Rokkanen esiintyi vahvasti Tshekin liigassa.
Naisten EuroCupissa nähdään tällä kaudella yhteensä viisi suomalaispelaajaa, joista neljä pääsi avauspäivänä tositoimiin. Lotta-Maj Lahtinen pääsi juhlimaan voittoa ja Awak Kuier oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella Reyer Venezian kokoonpanossa.
Helmi Tulonen oli ottelun ehdoton ykköstähti, kun hän johdatti 23 pisteen ja 14 levypallon tupla-tuplalla Sagna Milanon kauden avausvoittoon. Muutenkin Susiladiesin pelaajat esiintyivät laajalla rintamalla edukseen Euroopan koriskentillä.
Helmi Tulonen sai hyvän startin kauteensa Italian liigassa ja Elina Aarnisalo esiintyi vahvasti Belgian liigassa. Saksassa Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen kausi käynnistyi voittoisasti.
Keväällä Saksan mestaruutta juhlinut Linda-Lotta Lehtoranta, 31, on tehnyt jatkosopimuksen Rutronik Stars Kelternin kanssa. Bundesliigan lisäksi Eurocupia pelaavassa Kelternissä nähdään tällä kaudella siis kaksi suomalaispelaajaa, kun joukkueessa on jo ennestään Elina Koskimies.
Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.
Ensimmäiset naisten korissarjat pyörähtivät käyntiin Euroopassa, kun pallo nousi ilmaan Espanjassa ja Belgiassa. Elina Aarnisalo ja Lotta-Maj Lahtinen tekivät samalla debyyttinsä ammattilaissarjoissa.
Lotta-Maj Lahtinen, 23, ja Espanjan Liga Femeninassa pelaava AE Sedis Bàsquet ilmoittivat viikonloppuna tehneensä pelaajasopimuksen. Häkellyttävän yliopistouransa jälkeen Catz Lappeenrannan kasvatti ei pelannut viime kaudella loukkaantumisen vuoksi.
Elina Koskimies, 26, jatkaa Saksassa myös ensi kaudella, kun Rutronik Stars Keltern tiedotti sosiaalisessa mediassa tehneensä sopimuksen Susiladiesin luottopelaajan kanssa. Keltern on Saksan Bundesliigan hallitseva mestari, joka pelaa ensi kaudella myös EuroCupissa.
Tuleva kausi on Poundsille kolmas peräkkäinen Saksan pääsarjassa. Tulevan kauden joukkue on Gisa Lions, jonka päämaja sijaitsee Hallessa.
Susiladiesin Helmi Tulonen, 24, vaihtaa ensi kaudeksi joukkuetta Italian pääsarjassa Serie A1:ssä. Viime kaudella Le Mura Luccassa pelannut Tulonen siirtyy sarjanousija Sanga Milanoon.
Suomi-koriksen huippulupauksiin lukeutuvat Elina Aarnisalo, 17, siirtyy kaudeksi 2023-24 Belgian huippujoukkue Kangoeroes Basket Mecheleniin. Kangoeroes pelaa Belgian ja Hollannin yhteissarjan lisäksi Euroliigaa. Aarnisalo itse siirtyy syksyllä 2024 UCLA:n yliopistoon.