Jaakkola 12 pistettä ja kolme torjuntaa Cal Polyn jatkoaikavoitossa

10.2.2020 08:49 Yhdysvaltojen yliopistosarjan NCAA:n suomalaisonnistujiin viikonloppuna kuului Tuukka Jaakkola, joka väänsi tusinallisen pisteitä ja kolme torjuntaa yliopistonsa Cal Polyn jatkoaikavoitossa.

Tuukka Jaakkola oli vauhdissa viikonloppuna. Kuva: Cal Poly

Tuukka Jaakkola jatkoi erinomaisia otteitaan, kun Cal Poly kaatoi Hawai’in jatkoajan jälkeen 75-79 (39-32, 69-69). Cal Polyn sankariksi nousi Colby Rogers, jonka kolmonen 21,5 sekuntia ennen jatkoajan päättymistä ratkaisi pelin lopullisesti Mustangsille.

Läpi kauden viisikon isona miehenä häärinyt Jaakkola pelasi tällä kertaa 27 minuuttia, joiden aikana hän keräsi 12 pistettä, kuusi levypalloa, yhden syötön ja peräti kolme torjuntaa.

Ottelutilastot

Mikael Jantunen ja Utah nappasivat helpohkon kotivoiton Pac-12-konferenssissa Californiasta 45-60 (22-34). Jantunen viihtyi parketilla 21 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi itselleen neljä pistettä, kuusi levypalloa, kaksi syöttöä ja yhden riiston.

Ottelutilastot

Ville Tahvanainen pelasi aloitusviisikossa Missouri Valley -konferenssin ottelussa, kun Bradley voitti Evansvillen 58-69 (26-34). Tahvanainen sai peliaikaa 19 minuuttia, joiden aikana syntyi viisi pistettä, yksi levypallo ja yksi riisto.

Ottelutilastot

Southeastern-konferenssisssa Olivier Nkamhouan edustamalta Tennesseeltä ei löytynyt eväitä yliopistomahti Kentuckyn kaatamiseksi, kun Wildcats voitti 77-64 (37-30). Nkamhoua repi kaksi levypalloa pelaamassaan viidessä minuutissa.

Ottelutilastot

Gustavson ja Richmond takaa-ajovoittoon

Andre Gustavsonin ja Richmondin loppuhetkien 14-0-juoksu onnistui kääntämään Spidersille voiton Fordhamia vastaan 59-53 (23-30). Gustavson pelasi vaihdosta 18 minuuttia noukkien kolme levypalloa, mutta jääden pisteittä.

Ottelutilastot

Remu Raitanen ja San Francisco kärsivät jo kolmannen peräkkäisen tappionsa West Coast -konferenssissa, kun BYU oli parempi loppunumeroin 76-90 (25-44). Raitanen pelasi 13 minuuttia keräten tilastoikseen kolme pistettä, kaksi levypalloa ja kaksi syöttöä.

Ottelutilastot

Hannes Pöllän edustama UT Martin hävisi Jacksonville Statelle 75-61 (32-20). Pöllä jäi pisteittä pelaamassaan kahdessa minuutissa.

Ottelutilastot

 
22.3.2020 11:16 NCAA

Tomas Murphy vaihtaa Vermontin yliopistoon

Tomas Murphy, 21, on löytänyt NCAA-uralleen uuden osoitteen, kun Murphyn veljeskatraan nuorin ilmoitti siirtymisestään Vermontin yliopistoon.

18.3.2020 08:54 NCAA

Valtonen jättää Arizona Staten, Murphy vaihtaa koulua

Susijengiä myöten kannuksiaan kerännyt Elias Valtonen, 20, jättää Arizona Staten ja on palaamassa Suomeen pohtimaan koripallouransa seuraavaa askelta. Tomas Murphy, 21, taas vaihtaa yliopistoa Yhdysvalloissa.

9.3.2020 08:44 NCAA

Ville Tahvanainen ja Bradley konferenssin mestaruuteen

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa viikonloppuna Ville Tahvanainen ja Bradley voittivat Missouri Valley -konferenssin lopputurnauksen ja ansaitsivat täten paikkansa NCAA:n lopputurnaukseen.

6.3.2020 09:02 NCAA

Mikael Jantunen ensimmäistä kertaa Utahin aloitusviisikossa

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Mikael Jantunen väänsi viisikkopelaajana seitsemän pistettä ja kahdeksan levypalloa, kun Utah hävisi jatkoajan jälkeen Californialle.

2.3.2020 08:37 NCAA

Jantunen ja Utah jatkoaikatappioon, Gustavson ja Richmond vireessä lopputurnauksen lähestyessä

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa tosipelit ovat alkamassa helmikuun kääntyessä maaliskuun puolelle. Mikael Jantunen oli aloitusviisikossa Utahin jatkoaikatappiossa ja Andre Gustavsonin Richmond on mainiossa vireessä lopputurnausten kynnyksellä.

28.2.2020 07:45 NCAA

Tahvanaiselle ja Bradleylle tärkeä jatkoaikavoitto

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Ville Tahvanainen ja Bradley varmistivat Missouri Valley -konferenssissa paikkansa neljän parhaan joukossa jatkoaikavoitolla Illinois Statesta.

25.2.2020 08:35 NCAA

Olivier Nkamhoua – stadilainen rämäpää Tennesseen huippuyliopistossa

Olivier Nkamhoua, 19, oli pikkupoikana silkkaa rämäpäisyyttä ja raaka urheilullisuutta. Nkamhoua ja hänen pitkäaikainen juniorivalmentajansa Eero Levä käyvät lävitse HNMKY-kasvatin tarinan Hotel Arthurin liikuntasalista Tennesseen Thompson–Boling Arenalle.

24.2.2020 08:49 NCAA

Mikael Jantunen liekeissä läpi toisen puoliajan Utahin kotivoitossa

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Mikael Jantunen säkitti 13 pisteestään yksitoista toisella puoliajalla, kun Utah katkaisi tappioputkensa Pac-12-konferenssissa.

21.2.2020 08:03 NCAA

Tahvanainen 12 pistettä Bradleyn neljännessä peräkkäisessä voitossa

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Ville Tahvanainen jatkaa vahvoja otteitaan tulokaskautenaan. Tahvanainen säkitti tusinallisen pisteitä, kun Bradley venytti voittoputkensa neljään.

17.2.2020 09:03 NCAA

Tahvanaisen, Valtosen ja Gustavsonin yliopistot voittoputkissa

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Ville Tahvanaisen edustama Bradley, Elias Valtosen Arizona State ja Andre Gustavsonin Richmond venyttivät viikonloppuna voittoputkiaan.

14.2.2020 08:39 NCAA

Olivier Nkamhoua 10 pistettä Tennesseen vakuuttavassa kotivoitossa

Arkiviikon suomalaisonnistujiin Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa kuului Olivier Nkamhoua, joka väänsi kymmenen pistettä ja kuusi levypalloa Tennesseen vakuuttavassa kotivoitossa yli 17 000 katsojan edessä.

7.2.2020 09:11 NCAA

Jaakkola 16 pistettä, Jantusen Utah jatkoaikavoittoon Stanfordista

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa arkiviikon korkeimpaan pistemäärään yli sentteri Tuukka Jaakkola, joka pussitti 16 pistettä Cal Polyn voitossa. Mikael Jantunen ja Utah taas nappasivat jatkoaikavoiton Stanfordista.

3.2.2020 08:30 NCAA

Tuukka Jaakkolalle yliopistouran ensimmäinen tupla-tupla

Viikonlopun Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjan NCAA:n suomalaisonnistujiin kuuluivat muun muassa tupla-tuplan kahminut Tuukka Jaakkola sekä 11 pistettä Gonzagaa vastaan säkittänyt Remu Raitanen.

31.1.2020 08:35 NCAA

Tahvanainen 10 pistettä Bradleyn voitto-ottelussa

Arkiviikon suomalaisonnistujiin Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa kuului tulokas Ville Tahvanainen, joka säkitti penkiltä 10 pistettä Bradleyn voitossa Missouri Valley -konferenssissa.

27.1.2020 09:25 NCAA

Mikael Jantunen vireessä 16 pisteellä Utahin voitossa

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Mikael Jantunen oli Utahin toiseksi paras pistemies 16 pisteellä, kun Utah nappasi toisen peräkkäisen voittonsa.

24.1.2020 08:46 NCAA

Tulokaskolmikko Tahvanainen, Jantunen ja Nkamhoua vauhdissa NCAA:ssa

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa nähtiin arkiviikolla suomalaisten tulokkaiden ilotulitus, kun Ville Tahvanainen, Mikael Jantunen ja Olivier Nkamhoua heittivät kukin kymmenen pistettä tai enemmän.

20.1.2020 09:31 NCAA

Valtonen ja Arizona State vei Pac-12-konferenssin suomalaiskohtaamisen

Yhdysvaltojen yliopistosarjan NCAA:n Pac-12-konferenssissa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Elias Valtonen ja Arizona State vei voiton Mikael Jantuselta ja Utahilta.

17.1.2020 07:33 NCAA

Tahvanaisen kolmoskäsi kuumana, Gustavson ja Richmond vauhdissa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa Ville Tahvanainen oli osana Bradleyn kolmostykitystä, joka kaatoi Missouri Staten. Andre Gustavson taas nähtiin Richmondin aloitusviisikossa.

13.1.2020 08:57 NCAA

Tuukka Jaakkola säkitti 17 pistettä Cal Polyn rökälevoitossa

Toista kauttaan Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa pelaava Tuukka Jaakkola oli vauhdissa viikonloppuna, kun Jaakkola säkitti 17 pistettä Cal Polyn ylivoimaisessa voitto-ottelussa.

10.1.2020 10:14 NCAA

Miehemme Atlantin takana: katsaus miesten NCAA:n suomalaispelaajiin kaudella 2019-20

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n miesten ykköstasolla pelaa jälkipuoliskolleen juuri siirtyvällä 2019-20-kaudella yhdeksän suomalaispelaajaa seniori Remu Raitasesta tulokaskolmikkoon Mikael Jantunen-Ville Tahvanainen-Olivier Nkamhoua. HBA-Märskyn ja Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Hanno Möttölä arvioi pelaajien suorituksia kaudella tähän asti.

Näytä lisää vastaavia