Jantusen ja Utahin voittoputki katkesi, Tahvanainen 12 pistettä

23.12.2019 09:33 Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa konferenssien ulkopuoliset pelit alkavat olla loppusuoralla. Mikael Jantusen ja Utahin viiden ottelun mittainen voittoputki katkesi, kun taas Ville Tahvanainen on päästetty irti Bradleyn paidassa.

Ville Tahvanainen heitti jo toista kertaa putkeen kaksinumeroiset pistelukemat. Kuva: Bradley.

Mikael Jantusen edustaman Utahin viiden pelin voittoputki katkesi konferenssin ulkopuolisten kohtaamisten päätöspelissä, kun erinomaisesti puolustava San Diego State veti pidemmän korren lukemin 52-80 (19-29).

Vahvaa tulokaskautta pelaava Jantunen ansaitsi peliaikaa penkiltä 26 minuuttia, joiden aikana suomalainen keräsi tilastosarakkeeseensa neljä pistettä, viisi levypalloa, kaksi syöttöä ja yhden riiston.

Ottelutilastot

Ville Tahvanainen heitti jo toistamiseen kaksinumeroiset pistelukemat, kun Bradley hävisi Miamille 55-71 (27-30). 24 minuuttia pelannut Tahvanainen oli Bradleyn paras pistemies 12 pisteellä, joiden lisäksi hän keräsi neljä levypalloa ja yhden riiston.

Ottelutilastot

Olivier Nkamhoua ja Tennessee esittelivät hyökkäysvoimaansa toisella puoliajalla ja kaatoivat Jacksonville Staten 53-75 (26-30). Nkamhoua pelasi 16 minuuttia, joiden aikana hän heitti neljä pistettä ja noukki kolme levypalloa.

Ottelutilastot

Raitanen ja San Francisco takaisin voittojen tielle

Arkiviikon tappion jälkeen Remu Raitanen ja San Francisco palasivat takaisin voittokantaan selättämällä UC Davisin 84-93 (28-33). Raitanen sai peliaikaa 15 minuuttia, joiden aikana hän heitti kolme pistettä, repi neljä levypalloa, tarjoili yhden syötön, riisti ja torjui kerran.

Ottelutilastot

Andre Gustavsonin edustaman Richmondin viiden ottelun mittainen voittoputki katkesi, kun Radford oli parempi loppulukemin 73-58 (31-24). Gustavson sai peliaikaa 20 minuuttia, mutta jäi yhtä levypalloa lukuun ottamatta ilman tilastomerkintöjä.

Ottelutilastot

Tuukka Jaakkola ja Cal Poly kärsivät kolmannen peräkkäisen tappionsa CSU Bakersfiedin käsittelyssä 72-50 (31-20). Jaakkola sai aloitusviisikossa 13 minuuttia peliaikaa kirjauttaen viisi pistettä, neljä levypalloa ja yhden torjunnan.

Ottelutilastot

Elias Valtonen ja Arizona State joutuivat tyytymään tappioon, kun Creighton meni toisella puoliajalla ohitse 67-60 (30-32). Valtonen pelasi vaihdosta 11 minuuttia hakien yhden levypallon.

Ottelutilastot

 
22.4.2023 08:32 Susijengi

Mustapha Amzil siirtyy New Mexicoon

Viime vuodet Dayton Flyersia Yhdysvaltain NCAA-liigassa edustanut Kotkan Työväen Palloilijoiden kasvatti Mustapha Amzil, 21, vaihtaa joukkuetta. Susijengin tulevaisuuden nimiin lukeutuva 208-senttinen Amzil siirtyy tulevaksi kaudeksi New Mexicon riveihin.

12.6.2022 10:34 Susijengi

Jacob Grandison optiovuodeksi Duken yliopistoon

Viimeiset kaksi kautta vahvaa jälkeä Yhdysvaltain NCAA-liigan Illinoisissa tehnyt ja Susijengissä viime kesänä debytoinut Jacob Grandison, 24, lunastaa ”koronaoptiovuotensa” ja siirtyy tulevaksi kaudeksi Duken yliopistoon.

22.4.2022 12:11 Susijengi

Fede Federiko Pittsburghin yliopistoon

Jo aiemmin West Virginian yliopistoon sitoutunut Rekolan Urheilijoiden kasvatti Fede Federiko, 20, siirtyykin tulevaksi kaudeksi Pittsburghin yliopistoon. Viime kesänä Susijengissä debytoinut 211-senttinen Federiko pelasi viime kaudella junior college -tasolla ja vaihtaa nyt kirjansa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han.

18.1.2022 10:51 Susijengi

Illinoisin susitähti Jacob Grandison: ”Odotan ekaa tilaisuutta pelata susifanien edessä”

Susijengi esitteli viime kesänä lauman uutena tulokkaana 198-senttisen ja 23-vuotiaan suomalaistaustaisen yhdysvaltalaislaiturin Jacob Grandisonin. Seniorikauttaan NCAA-liigassa pelaava Grandison on noussut viime kuukausina valokeilaan yliopistosarjan parhaimmistoon kuuluvan Illinoisin joukkueen paidassa.

4.5.2021 09:19 Susijengi

Susijengissä debytoinut Touko Tainamo sitoutui Denverin yliopistoon

Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo Touko Tainamo, 20, on sitoutunut Denverin yliopistoon. Kuluneen kauden Tainamo on pelannut Prep School -tasolla Yhdysvalloissa.

20.4.2021 08:11 Susijengi

Mikael Jantunen lähtee ammattilaisuralle

Viimeiset kaksi kautta Utahin yliopistoa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut Mikael Jantunen, 20, palaa Atlantin takaa Eurooppaan. Wartti Basketissa ja Panttereissa juniorivuotensa pelanneen 205-senttisen Jantusen tähtäimessä on ammattilaissopimus Euroopassa.

22.3.2020 11:16 NCAA

Tomas Murphy vaihtaa Vermontin yliopistoon

Tomas Murphy, 21, on löytänyt NCAA-uralleen uuden osoitteen, kun Murphyn veljeskatraan nuorin ilmoitti siirtymisestään Vermontin yliopistoon.

18.3.2020 08:54 NCAA

Valtonen jättää Arizona Staten, Murphy vaihtaa koulua

Susijengiä myöten kannuksiaan kerännyt Elias Valtonen, 20, jättää Arizona Staten ja on palaamassa Suomeen pohtimaan koripallouransa seuraavaa askelta. Tomas Murphy, 21, taas vaihtaa yliopistoa Yhdysvalloissa.

9.3.2020 08:44 NCAA

Ville Tahvanainen ja Bradley konferenssin mestaruuteen

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa viikonloppuna Ville Tahvanainen ja Bradley voittivat Missouri Valley -konferenssin lopputurnauksen ja ansaitsivat täten paikkansa NCAA:n lopputurnaukseen.

6.3.2020 09:02 NCAA

Mikael Jantunen ensimmäistä kertaa Utahin aloitusviisikossa

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Mikael Jantunen väänsi viisikkopelaajana seitsemän pistettä ja kahdeksan levypalloa, kun Utah hävisi jatkoajan jälkeen Californialle.

Näytä lisää vastaavia