Lassi Tuovin ja Jamar Wilsonin kaudet käynnistyvät viikonloppuna

21.9.2018 14:15 Ranskassa ja Liettuassa pyörähtävät kaudet käyntiin viikonlopun aikana ja samalla Lassi Tuovin sekä Jamar Wilsonin joukkueet pääsevät tositoimiin. Tuovi palasi kesällä tuttuun osoitteeseen tehtyään valmentajasopimuksen SIG Strasbourgin kanssa ja Wilsonia odottavat uudet haasteet Liettuassa Lietkabelisin riveissä.

Jamar Wilson aloittaa ensimmäisen kautensa Liettuassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Ranskassa ja Liettuassa pyörähtävät kaudet käyntiin viikonlopun aikana ja samalla Lassi Tuovin sekä Jamar Wilsonin joukkueet pääsevät tositoimiin. Tuovi palasi kesällä tuttuun osoitteeseen tehtyään valmentajasopimuksen SIG Strasbourgin kanssa ja Wilsonia odottavat uudet haasteet Liettuassa Lietkabelisin riveissä.

Tuovi toimi viime kaudella valmentajana Gravelines-Dunkerquen joukkueessa, mutta kesällä Ranskan ja Strasbourgin päävalmentaja Vincent Collet’n soitto pisti Lappeenrannan miehen jälleen pakkaamaan tavaransa ja suuntaamaan Strasbourgiin, jossa hän toimi Collet’n oikeana kätenä kaudella 2016-17.

- Se oli aika yllättävä puhelu ja minut haluttiin sinne takaisin. Joukkueessa säilyvät muut apuvalmentajat kuin viime kaudella, mutta he halusivat yhden lisää. Täytyy olla kiitollinen, että edelliskerralla oli tehnyt sellaisen vaikutuksen, että soitto tuli. Olen todella innostunut tästä, Tuovi kertoo sopimuksen taustoista.

- Joukkueella on nyt kolme apuvalmentajaa, joista yksi toimii samalla junioreiden kanssa. Seura pyrkii parantamaan valmennusta ja uutena asiana he panostavat entistä enemmän rekrytointiin ja skouttaamiseen, johon minut erityisesti hankittiin. Minulla on siinä aika vapaat kädet lähteä rakentamaan sitä, Tuovi valottaa toimenkuvaansa.

Lassi Tuovi palasi mukaan Strasbourgin valmennustiimiin. (Kuva: Ville Vuorinen)

Intohimoisena koripallomiehenä tunnettu Tuovi seuraa tarkkaan sarjoja ympäri Eurooppaa, joten uusi rooli sopii hänelle erinomaisesti.

- Tässä luodataan enemmän tulevaisuuteen. Pelaajakehityksen ohella rekrytointi on isossa roolissa. Olen tyytyväinen, että siihen panostetaan.

Vaikka Tuovin toimenkuva on hieman aiempaa erilainen, niin hänellä on kuitenkin edelleen iso rooli myös pelikentän vieressä.

- Samalla tavalla olen lajivalmentajana kuin viimeksikin ja olen päässyt käymään ajatuksiani läpi sekä peilaamaan asioita päävalmentajan kanssa. Kansainvälisissä peleissä minulla on sitten isompi rooli, sillä vastaan niiden skouttaamisesta.

Tavoitteet korkealla

Strasbourg on pitkäaikainen kestomenestyjä Ranskan liigassa ja joukkueen mitaliputki on venynyt kuuden kauden mittaiseksi. Vuosina 2013-17 joukkue jäi hopealle ja viime kaudella kaulaan ripustettiin pronssiset mitalit. Seuran toistaiseksi ainoa mestaruus on kaudelta 2004-05. Tavoite tulevaan kauteen on selvä.

- Ei täällä selitellä, että tavoitellaan pudotuspelipaikkaa. Mestaruus on tavoitteena. Kausi on kuitenkin pitkä ja mitä vain voi tapahtua.

Kun Tuovi valmensi viimeksi Strasbourgissa, sijoittui joukkue toiseksi. Tällä kaudella tavoitteena on mestaruus. (Kuva: Ville Vuorinen)

Strasbourg osallistuu myös Mestarien liigaan, jossa se pääsi suoraan lohkovaiheeseen. Samassa lohkossa Strasbourgin kanssa pelaavat Tuovin entinen seura turkkilainen Besiktas, liettualainen Neptunas, belgialainen Oostende, kreikkalainen Promitheas, slovenialainen Olimpija, italialainen Bologna sekä yksi karsinnoista mukaan nouseva seura.

- Mestarien liigassa tavoitteet ovat tietenkin myös korkealla. Meillä on aika kiva lohko. Siinä on mahdollista kehittää peliä kauden aikana, arvioi Tuovi.

Tuovin mukaan joukkue on rakennettu siten, että eväät menestykseen ovat olemassa. Joukkueesta löytyy kokemusta niin NBA:sta kuin Euroliigasta.

- Joukkue on aika lailla kasassa, mutta 1-2 pelaajaa saattaa tulla vielä. Pari edellistä harjoituspeliä on mennyt hyvin, mutta peliä pitää kehittää vielä paljon. Meillä on kokenut porukka, jossa on paljon kokemusta Euroliigasta sekä Ranskan maajoukkueveteraaneja. Lisäksi sitten mukana on tulevia tähtiä. Meillä on aika hyvä combo, Tuovi pohdiskelee.

Strasbourg aloittaa sarjakautensa lauantaina Cholet'n vieraana. Mestarien liiga pyörähtää käyntiin 9.10., kun Strasbourg matkustaa Olimpija Ljubljanan kotikentälle.

Wilsonilla luvassa iso rooli Liettuassa

Aiemmin ammattilaisurallaan Belgiassa, Suomessa, Australiassa, Ranskassa, Serbiassa ja Espanjassa pelannut Jamar Wilson otti uuden askeleen urallaan, kun hän solmi liettualaisen BC Lietkabelisin kanssa sopimuksen. Wilsonin houkutteli intohimoiseen koripallomaahan tarjolla oleva iso rooli.

Jamar Wilson on innoissaan uudesta haasteesta. (Kuva: Ville Vuorinen)

Viime kaudella Ranskan Pro A:ssa Nanterren joukkueessa pelannut Wilson pohdiskeli kesällä seuraavaa osoitettaan ja päätyi lopulta valitsemaan Lietkabelisin.

- Kaupunki on hyvin erilainen kuin missä olen aiemmin pelannut. Tämä on aika syrjäinen paikka. Suurin miettimisen aihe oli se, miten perheeni sopeutuu tänne, mutta seura pitää todella hyvää huolta pelaajistaan ja heidän perheistään, kertoo Wilson.

Wilson on jo ehtinyt kokea liettualaisten rakkauden ja intohimon koripalloon.

- On uskomatonta kuinka iso asia koripallo on täällä. Tunnet sen kuinka intohimoisia he ovat koripallosta. Kaikki seuraavat ja ymmärtävät peliä. Heidän yleistietonsa koripallosta on todella korkealla tasolla. Olen todella innoissani, hehkuttaa Wilson.

Viime ja toissa kaudella Wilson joutui tyytymään tulemaan kentälle lähinnä penkiltä käsin, mutta Lietkabelisissä miehen harteille on asetettu aloittavan takamiehen rooli. Se oli myös avaintekijä, kun hän valitsi seuran.

- Puhuin kesällä valmentajan kanssa ja innostuin siitä kuinka isoa roolia minulle on kaavailtu. Kun tällainen mahdollisuus tarjoutui, oli siihen helppo tarttua. Parina edelliskauden takia minulle oli alkanut tulla leima energiaa tuovana penkkipelaajana, eikä siinä ole mitään pahaa, mutta kun minuun kohdistuvat isot odotukset, niin silloin saan usein itsestäni myös eniten irti.

Mestarien liiga hieno haaste

Liettualaista koripalloa on hallinnut Euroliigajoukkue Zalgiris, mutta Lietkabelis lukeutuu sarjan kärkipään joukkueisiin. Toissa kaudella joukkue pokkasi hopeiset mitalit ja viime vuonna se sijoittui neljänneksi. Tällä kaudella edessä ovat myös Mestarien liigan ottelut, kun Lietkabelis pelaa lohkovaiheessa yhdessä saksalaisen Bambergin, tshekkiläisen Nymburkin, Mestarien liigan hallitsevan mestari AEK Ateenan, espanjalaisen Fuenlabradan, israelilaisen Hapoel Jerusalemin, ranskalaisen Dijonin kanssa sekä karsintojen kautta mukaan tulevan joukkueen kanssa. Tavoitteet tulevalle kaudella ovat korkealla.

- Liettuan liigassa olisi tavoitteena saada jonkinlainen mitali. Meillä on hyvä joukkue ja mielestäni se on täysin realistinen tavoite. Mestarien liigassa meillä on tosi kova lohko. Jos saamme momentumin päälle, niin se voi kantaa mihin tahansa. Yritämme ensin päästä lohkosta jatkoon ja edetään siitä sitten askel kerrallaan. On hienoa päästä pelaamaan Mestarien liigaa, sillä vastassa on kovia joukkueita ja erinomaisia pelaajia. Mestarien liigassa pääsee mittaamaan sekä joukkueen että omat taidot maanosan parhaita vastaan. Odotan innolla sitä haastetta, Wilson miettii.

Wilson parantelee vielä lievää alaraajavammaa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Wilson joutui jättämään Susijengin kaksi edellistä MM-karsintaottelua väliin alaraajavamman vuoksi. Näillä näkymin häntä ei tulla vielä näkemään kentällä kauden avauspelissä sunnuntaina, kun Lietkabelis kohtaa sunnuntaina vieraskentällä Skycopin.

- Vamma ei ole vakava, mutta tarvitsen vielä muutaman päivän. Emme halua ottaa sen suhteen mitään riskejä, että tulisin liian aikaisin takaisin, Wilson valottaa tilannettaan.

Lietkabelis aloittaa pelinsä Mestarien liigassa 9.10. karsinnoista tulevaa vastustajaa vastaan.

 
30.5.2021 21:31 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen sai ehjän kauden - "Kehitystä tapahtui”

Alexander Madsen pääsi juhlimaan uransa toista Latvian mestaruutta, kun VEF Riika jyräsi mestariksi. Henkilökohtaisella tasolla Madsen välttyi pahimmilta loukkaantumisilta ja ainoa takaisku kauden aikana oli sairastuminen koronavirukseen.

5.5.2021 19:27 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lopputurnaus alkaa – suomalaisten kohtaaminen heti puolivälierässä

Mestarien liigan tämän kauden huipentava Final Eight –lopputurnaus pelataan loppuviikon aikana Venäjällä Nizhni Novgorodissa. Suomalaisista mukana nähdään Sasu Salinin ja Emir Sulejmanovicin edustama Teneriffa sekä Lassi Tuovin valmentama Strasbourg.

20.11.2020 18:40 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin isolla itseluottamuksella EM-karsintakuplaan – ”Koko ajan olen parantanut”

Susijengin EM-karsinnat jatkuvat 28.11.-30.11. Espoossa pelattavassa EM-karsintakuplassa, jossa Suomi kohtaa Georgian ja Serbian. Sasu Salin saapuu Suomeen täynnä intoa ja itseluottamusta.

20.10.2020 10:17 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lohkovaihe käynnistyy tiistaina – suomalaiset kovin tavoittein mukana

Mestarien liigassa lohkovaihe saadaan käyntiin tiistaina ja kolmessa joukkueessa nähdään suomalaisedustusta.

6.2.2020 14:31 Suomalaiset ulkomailla

Salin uskoo voittomahdollisuuksiin Mestarien liigassa – Madsen ja Tuovi pettyivät

Mestarien liigan lohkovaihe saatiin päätökseen keskiviikkona. Sasu Salinin Teneriffa eteni lohkostaan jatkoon ja jatkaa taistelua kilpailun voitosta. Alexander Madsenin VEF Riian ja Lassi Tuovin SIG Strasbourgin urakka päättyi sen sijaan lohkovaiheeseen.

26.11.2019 15:24 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen selättänyt loukkaantumiset ja jahtaa nyt tuplamestaruutta

Alexander Madsen, 24, siirtyi täksi kaudeksi latvialaisen VEF Riian riveihin vaikean Gran Canariassa vietetyn vuoden jälkeen. Viime kaudella vaivanneet loukkaantumiset ovat jääneet nyt taakse ja monipuolinen Madsen on taas pääsemässä huippukuntoon.

15.10.2019 07:58 Suomalaiset ulkomailla

Salin, Tuovi ja Madsen aloittavat Mestarien liigan lohkovaiheen tiistaina

Vaikka hallitsevan Korisliigan mestari Karhu Basketin haaveet Mestarien liigan lohkovaiheesta kariutuivat dramaattisesti viimeisellä sekunnilla, niin Mestarien liigassa nähdään tällä kaudella suomalaisväriä. Sasu Salin on Teneriffan kanssa samassa lohkossa Alexander Madsenin VEF Riian kanssa ja Lassi Tuovin valmentama SIG Strasbourg on niin ikään mukana.

15.10.2021 13:14 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni nauttii suuresta roolista – ”Olen tottunut siihen”

Edon Maxhuni, 23, johdatti Pärnun viime kaudella Viron liigan hopealle ja täksi kaudeksi hän siirtyi Hollannin viime kauden hopeajoukkue Heroes Den Boschin joukkueeseen. Maxhuni on ottanut alkukaudesta heti ison ja johtavan roolin joukkueessa.

14.10.2021 09:04 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen merkittävässä roolissa Manresan voitossa Mestarien liigassa

Elias Valtonen auttoi Manresan komeaan voittoon Mestarien liigan ottelussa Hapoel Jerusalemia vastaan. Edon Maxhuni oli sen sijaan liekeissä FIBA Europe Cupin debyytissään.

8.10.2021 13:08 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen saanut jo oppia ammattilaisuransa alkutaipaleella – ”Tein urani kannalta oikean ratkaisun”

Mikael Jantunen, 21, jätti USA:n yliopistokentät taakseen kahden vuoden jälkeen ja otti ensimmäisen askeleen ammattilaisurallaan tehtyään sopimuksen Belgian hallitsevan mestari Filou Oostenden kanssa. Jantunen on ollut tyytyväinen kauden alkuun.

7.10.2021 00:09 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin tykitti 33 pistettä Mestarien liigassa - "Aika paljon sain palloa”

Mestarien liiga pyörähti käyntiin alkuviikolla. Sasu Salin oli pitelemätön heittäessään upeat 33 pistettä Teneriffan voitossa. Elias Valtonen ja Mikael Jantunen tekivät debyyttinsä Mestarien liigassa ja Lassi Tuovi pääsi juhlimaan niukkaa voittoa.

1.10.2021 12:28 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenilla uusi pelipaikka täksi kaudeksi – ”Peli muuttuu ja täytyy muuttua sen mukana”

Alexander Madsen aloittaa Latvian mestari VEF Riiassa kolmannen kautensa. Vielä viime kaudella nelos- ja vitospaikan välillä sukkuloinut Madsen lähtee kauteen nyt selkeänä sentterinä.

25.9.2021 13:29 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäki ei pelkää vahvistuksen paineita – ”Sitä on tultu hakemaankin”

Aatu Kivimäki, 24, otti ensimmäisen askeleensa ulkomaan kentille tänä kesänä, kun hän siirtyi Saksan ProA:ssa pelaavan Tigers Tübingenin riveihin. Kivimäkeä odottaa iso rooli Daniel Janssonin ja Hussain Dassoukin valmentamassa joukkueessa.

17.9.2021 17:26 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen lähtee ennakkoluulottomasti Espanjan valloitukseen

Elias Valtonen otti ison hyppäyksen urallaan, kun hän teki kesällä kolmivuotisen sopimuksen kivikovassa Espanjan liigassa pelaavan Manresan kanssa. Valtonen on osoittanut harjoitusotteluissa olevansa valmis tulevaan haasteeseen.

11.9.2021 10:45 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin haluaa palkintokaappiinsa täytettä – ”Olisi hieno päästä voittamaan jotain”

Sasu Salin pelasi viime kaudella yhden uransa parhaimmista kausista ja pääsi ensimmäistä kertaa maistamaan Espanjan liigan välierien tunnelmaa. Tällä kaudella Salin haluaa voittaa jotain ja ensimmäisen kerran siihen on mahdollisuus jo viikonloppuna.

27.7.2021 16:15 Susijengi

Roope Ahonen: ”Koen kehittyneeni kolmessa vuodessa tosi paljon”

Susijengi on saanut vahvuuteensa tervetulleen paluumuuttajan, kun Salon Vilppaan kasvatti ja tuore Espanjan kakkosliigan mestari Roope Ahonen, 31, on vetänyt susipaidan ylleen kolmen vuoden tauon jälkeen. Kuin varkain eurokenttien konkariksi varttunut Ahonen kertoo palavansa halusta tuoda taitonsa ja kokemuksensa maajoukkueen käyttöön.

5.7.2021 14:36 Suomalaiset ulkomailla

Suomalaispelaajilla haastavat kaudet Ranskassa

Ranskan pelikentillä nähtiin menneellä kaudella yhteensä neljä suomalaispelaajaa. ProB:ssä Ilari Seppälä ja Henri Kantonen pelasivat Aix-Mauriennen riveissä ja Carl Lindbom pelasi samassa sarjassa Antibes Sharksin joukkueessa. NM1:ssä Marius van Andringa vietti kauden Lorientin paidassa.

26.6.2021 12:17 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinilla hieno kausi – ”Kokonaisuudessaan kausi oli tosi onnistunut”

Sasu Salinin kausi Espanjan liigassa Teneriffan kanssa päättyi välierään. Vaikka joukkue ei päässyt taistelemaan mestaruudesta, niin kausi oli kokonaisuudessaan sekä Salinille että Teneriffalle positiivinen.

21.6.2021 10:06 Suomalaiset ulkomailla

Pudotuspelit käynnistyvät Ranskassa – Lassi Tuovin valmentaman Strasbourgin kausi jo nyt menestys

Lassi Tuovin Strasbourg sijoittui Ranskan ProA:n runkosarjassa kolmanneksi ja pääsee hyvistä lähtökohdista maanantaina alkaviin pudotuspeleihin. Tapahtui viimeisen viikon loppurutistuksessa miten tahansa, on Strasbourgin kausi ollut jo menestys.

3.6.2021 17:14 Suomalaiset ulkomailla

Itävallan mestaruus maistui suomalaisille – ”Kyllä se näkyi kuinka tärkeä se oli”

Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama sekä Daniel Dolencin edustama Swans Gmunden pääsi juhlimaan kauden päätteeksi Itävallan mestaruutta. Mirolyboville ja Dolencille mestaruus merkitsi paljon ja tuntui hyvältä.

Näytä lisää vastaavia