Petteri Koponen huimassa heittovireessä – Alex Murphy säväytti Espanjassa

6.10.2019 22:02 Petteri Koponen oli Bayern Münchenin ykkösnimi, kun joukkue nappasi toisen voittonsa Saksan Bundesliigassa. Koponen tykitti Frankfurtia vastaan 17 pistettä. Alex Murpy oli niin ikään vahvassa iskussa Espanjassa, Alexander Madsen lähenteli tupla-tuplaa Viron ja Latvian yhteisliigassa ja Carl Lindbom jatkoi hyviä pelejään Puolassa.

Petteri Koponen heitti viisi kolmen pisteen heittoa koriin. (Kuva: Ville Vuorinen)

Daniel Herbertin valmentama Frankfurt piti Bayernia pitkään pinteensä, mutta Koponen nosti hallitsevan mestarin johtoon reilu minuutti ennen loppua kylmällä kolmosellaan ja lopulta Bayern otti 81-77 (33-45)-voiton.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Koponen naulasi kaikki viisi kolmen pisteen heittoyritystään sukan pohjalle ja laittoi lisäksi molemmat vapaaheittonsa sisään. Tilastoihin kertyi myös kaksi levypalloa ja kaksi syöttöä.
Ottelutilastot

Tuomas ja Joonas Iisalon valmentama Crailsheim jatkaa puhtaalla pelillä otettuaan kauden toisen voittonsa kukistaessaan Bayreuthin 83-76 (48-41).

- Puolustimme ensimmäisellä neljänneksellä huonosti ja meillä oli ongelmia pick and roll -puolustuksemme kanssa. Bayreuth löysi aina vapaan kolmen pisteen heiton. Sen jälkeen olimme paljon parempia ja olen siitä iloinen, sillä olemme tehneet sen eteen töitä. Kolmannella neljänneksellä olimme kontrollissa, mutta sitten tuli 0-12-juoksu ja peli oli taas uusi. Meidän täytyy tehdä sen eteen töitä, mutta tämä oli askel oikeaan suuntaan, Iisalo kommentoi Bundesliigan sivuilla.
Ottelutilastot

Murphy oli Gipuzkoan paras pistemies, kun hän johdatti joukkueensa 77-67 (41-47)-voittoon Espanjan LEB Oron ottelussa Leyma Corunaa vastaan. Murphy heitti 13 pistettä, otti seitsemän levypalloa, antoi syötön ja nappasi riiston. Voitto oli Gipuzkoalle kauden ensimmäinen, kun kaksi kierrosta on pelattu.
Ottelutilastot

LEB Platassa Edon Maxhuni heitti Gran Canarialle 11 pistettä 84-78 (46-38) päättyneessä voitto-ottelussa Benicarloa vastaan. Maxhuni jakoi myös kolme syöttöä ottelussa. Voitto oli Gran Canarialle toinen peräkkäinen ja sen saldo on nyt kaksi voittoa ja kaksi tappiota.
Ottelutilastot

Alexander Madsen on aloittanut hyvin VEF Riian riveissä. (Kuva: Ville Vuorinen)

Viron ja Latvian yhteisliigassa Madsen lähenteli tupla-tuplaa 11 pisteen ja yhdeksän levypallon tilastoilla, kun hänen edustamansa VEF Riika voitti vieraskentällä BC Valga-Valkan 97-57 (52-30). Madsen koristeli tilastojaan myös kolmella syötöllä ja kahdella riistolla. Hänen teholukunsa 23 oli joukkueen paras.
Ottelutilastot

Puolan liigassa Carl Lindbomin 10 pistettä, kahdeksan levypalloa, riisto sekä torjunta eivät riittäneet Radomille voittoon, kun se taipui kotonaan Lublinille 66-77 (42-44). Radom on hävinnyt molemmat pelinsä.
Ottelutilastot

Italian liigassa Topias Palmi ja Vanoli Cremona kokivat kirvelevän 94-97 (49-50)-tappion Virtus Rooman vieraana. Palmi kirjautti seitsemässä minuutissa kaksi pistettä.
Ottelutilastot

 
12.11.2025 08:58 Susijengi

Jantusen vapaaheitot ja levypallot siivittivät Fenerbahcen voittoon Maccabista

Hallitseva Euroliigan mestari Fenerbahce haki elintärkeän voiton Maccabi Tel Avivista tiistai-illan Euroliiga-kierroksella. Maccabi Tel Aviv rynnisti vahvalla hyökkäyslevypallopelillään 20 pisteen takaa johtoon Fenerbahcen kotiluolassa Istanbulissa, mutta Jantunen kunnostautui tärkeimmässä paikassa Fenerbahcea karkaamaan 84–75 (40–30) -voittoon.

11.11.2025 10:22 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen teki seurapäätöksensä EM-kisojen jälkeen – ”Luotin, että työpaikka löytyy kyllä”

Alexander Madsen teki päätöksen uudesta seurastaan EM-kisojen jälkeen suostuttuaan kreikkalaisseura Karditsan sopimustarjoukseen. Madsen on kauden edetessä ottanut isompaa roolia joukkueessa ja lähtee hyvässä vireessä tuleviin MM-karsintoihin.

4.11.2025 09:19 NBA

Jazzille viimeisten hetkien voitto Celticsistä – Markkanen 20 pistettä, 9 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz voitti Boston Celticsin 103-105, kun Jusuf Nurkic nosti loppulukemat 0,6 sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen säkitti 20 pistettä ja repi 9 levypalloa.

1.11.2025 08:03 NBA

Jazz taipui vieraskentällä Sunsille – Markkanen 33 pistettä

NBA:ssa Utah Jazz hävisi vieraissa Phoenix Sunsille 118-96. Lauri Markkanen jatkoi alkukauden pistetehtailuaan, kun suomalainen säkitti 33 pistettä.

30.10.2025 08:47 NBA

Trail Blazers kykeni pitämään Jazzin takanaan – Markkanen 32 pistettä

NBA:ssa Utah Jazzin loppukiri jäi palkinnotta, kun Portland Trail Blazers veti pidemmän korren 134-136. Lauri Markkanen tilastoi 32 pistettä, 5 levypalloa, 2 syöttöä, 3 riistoa ja 3 torjuntaa.

28.10.2025 08:54 NBA

Markkanen läväytti 51 pistettä, kun Jazz kellisti Sunsin jatkoajan jälkeen

NBA:ssa Lauri Markkanen heitti uransa uudeksi piste-ennätyksekseen 51, kun Utah Jazz voitti Phoenix Sunsin kotikentällään 138-134. Pisteidensä oheen 14 levypalloa kerännyt Markkanen on ensimmäinen Jazz-pelaaja, joka on tehnyt yli 50 pistettä pelissä sitten Karl Malonen.

27.10.2025 15:57 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uudessa tilanteessa Espanjassa – ”Meri-ilma ei tuoksu”

Kymmenen Espanjan ACB-kauden jälkeen Sasu Salin pelaa ensimmäistä kauttaan kakkostason Estudiantesissa. Uuden sarjatason lisäksi Salin on saanut totuttautua suurkaupungin sykkeeseen.

25.10.2025 08:34 NBA

Kings kaatoi kalkkiviivoilla Jazzin – Markkanen säkitti 33 pistettä

NBA:ssa Utah Jazz hävisi vieraskentällä Sacramento Kingsille 105-104, kun Domantas Sabonis nosti hyökkäyslevypallon kautta loppulukemat kuusi sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen heitti Jazzille 33 pistettä.

23.10.2025 10:36 NBA

Jazz myllytti 129 pisteellä Clippersin kumoon – Markkanen monipuolisella pelipäällä

Utah Jazz pelasi avausottelunsa tällä NBA-kaudella voittaen Los Angeles Clippersin kotonaan 129-108. Lauri Markkanen tilastoi 20 pistettä, 6 levypalloa ja 5 syöttöä.

21.10.2025 11:55 NBA

NBA-kausi 2025-26 alkamassa – Lauri Markkanen Jazzin tähtipelaajana, Tuomas Iisalo Grizzliesin päävalmentajana

NBA-kausi 2025-26 alkaa Pohjois-Amerikassa 22.10. Maailman parhaassa koripallosarjassa löytyy suomalaisedustusta kahdelta kantilta, kun Lauri Markkanen pelaa Utah Jazzissa ja Tuomas Iisalo on päävalmentajana Memphis Grizzliesissä.

Näytä lisää vastaavia