12.2.2013 KTP-Basket kuului jo syyskaudella Korisliigan kärkinelikkoon, mutta vuodenvaihteen jälkeen joukkue on noussut uuteen liitoon. Ystävänpäivän lähestyessä on KTP:lla takanaan yhdeksän perättäisen runkosarjavoiton putki ja joukkue on kiinnittynyt yksin liigakärkeen. Joukkueen keulahahmoihin kuuluvan Jukka Matisen mukaan kotkalaisten voittoputki palautuu lopulta perusasioihin.
KTP lähti vuoteen 2013 Korisliigan neljänneltä sijalta voitettuaan runkosarjan ensimmäisestä yhdeksästätoista ottelustaan neljätoista.
Kotkalaisten uusi vuosi lähti käyntiin tappiolla Joensuun Katajaa vastaan, mutta talven edetessä tahti on ollut huimaa: yhdeksän voittoa yhdeksästä viimeisestä ottelusta. Kun runkosarjaa on pelattu 29 kierrosta, ovat kotkalaiset nousseet yksin liigan kärkeen 23 voitollaan.
– Joulun ja uudenvuoden paikkeilla lähdimme yksinkertaistamaan pelitapaamme. Pyrkimyksenä oli, että oma suorittamisemme ei muuttuisi niin paljoa vastustajasta riippuen, kertaa toista kauttaan Kotkassa pelaava Jukka Matinen, 34, jouluajan tapahtumia.
– Pelimme oli ihan ok jo ennen joulua, mutta kaikki eivät olleet aina samalla sivulla siinä suhteessa, mitä milloinkin piti toteuttaa. Joukkuekonseptin kertaamisen jälkeen kaikki ovat omaksuneet asiat hyvin ja peli on kulkenut.
Satunnaisen liigaseuraajan silmään saattaa pistää myös havainto siitä, että alkaneen vuoden aikana KTP on onnistunut repimään myös voittoja liigan muista kärkijoukkueista, mikä jäi kotkalaisilta tekemättä ennen vuodenvaihdetta. KTP löi hallitsevan mestarin Bisonsin kotonaan 11. tammikuuta ja nujersi sittemmin LiigaCupin mestaruuden voittaneen Pyrinnön Pyynikillä 18. tammikuuta.
– Totta kai on mukavampi voittaa kärkijoukkueita kuin hävitä niille, mutta tässä vaiheessa on vielä turha vetää niistä matseista liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä. Kun pudotuspelit alkavat, silloin kyseessä on ihan eri pelit, Matinen miettii.
Pelattuaan vuodet 2002–06 Saksan Bundesliigassa Frankfurt Skylinersin riveissä Matinen palasi Suomeen ja johti Espoon Hongan kahdesti Korisliigan mestariksi. Vuosien 2008-11 aikana Matinen oli kuitenkin sairastuvalla lähes yhtä usein kuin pelikentällä ja Hongan menestys jäi yhteen Suomen cupin mestaruuteen.
Kesällä 2011 Matinen otti suunnakseen Kotkan ja veti ylleen KTP:n valkovihreän peliasun. Viidettätoista pääsarjakauttaan pelaava laituri on ollut valintaansa enemmän kuin tyytyväinen.
– Joskus muutos tekee hyvää, ja Kotkaan lähteminen on ollut minulle pelkästään hyvä ratkaisu, Matinen hymyilee.
– Sain uutta motivaatiota tekemiseeni, kuntoutin itseni täysin terveeksi ja pystyin keskittymään vuoden verran ihan pelkästään koripalloon ennen opintojen alkamista. Nyt peli kulkee ja täällä ollaan vielä muutama vuosi, jatkaa Matinen, jonka sopimus KTP:n kanssa ulottuu kevääseen 2015 asti.
Kuluvalla kaudella Matinen on saanut opetella myös uuteen rooliin tullessaan käytännössä ensimmäistä kertaa koko Suomen uransa aikana vaihtopenkiltä peliin. Matinen on kukistanut roolissaan kuudentena miehenä, mistä kertovat myös 10,8 pisteen ja 4,7 levypallon keskiarvot ja erinomainen kolmen pisteen heittoprosentti (47,7%).
– Ekaa kertaa elämässä on sellainen fiilis, että tulee mieluummin penkiltä peliin kuin aloitusviisikossa. Sen fiiliksen aikaansaamiseen on auttanut se, että mulla ja Michael Poundsilla on sellainen läppä, että penkki ratkaisee pelit, Matinen nauraa.
Kokemuksensa ja ikänsä puolesta Matinen kuuluu myös joukkueen henkisiin johtajiin. Tarkka mies asettaa kuitenkin asiat perspektiiviin.
– Mulle tärkeintä on se, että Antwine Williams on joukkueessa, niin minä en ole kaikista vanhin, laituri virnistää.
Helmikuun lähestyessä puoltaväliään on Matisella ja KTP:lla vielä pelaamatta 15 kierrosta runkosarjaa.
Liigan kärkipaikka on toistaiseksi saavutettu, mutta huipulla on tuulista: yhden ottelun vähemmän pelannut Bisons hengittää voiton päässä, samoin yhden ottelun vähemmän pelannut Pyrintö kahden voiton päässä. Joensuun Kataja on puolestaan pelannut kaksi ottelua vähemmän ja saavuttaa KTP:n jo yhdellä voitolla.
Vaikka kärjessä on tasaista, Matinen katsoo kohti kevättä äärimmäisellä luottamuksella.
– Meillä on joukkuekonsepti hyvin hallussa ja joukkue kaikin puolin monipuolinen. Meillä on esimerkiksi puolustuspäässä monta pelaajaa, jotka pystyvät puolustamaan useampia pelipaikkoja, ja puolustuksen rakentaminen on siksi meillä aika sujuvaa.
Matisen mukaan runkosarjan piikkipaikka 29 kierroksen jälkeen on kiva bonus, mutta ei itseisarvo. Päällimmäinen tavoite Kotkassa on mestaruuden tuominen satamakaupunkiin 19 vuoden tauon jälkeen.
– Suurta urheilijaa Toni Yli-Jania siteeraten: ”Miksi tyytyä olemaan hyvä, kun voi olla parempi?” On tietenkin mukavampaa olla piikkipaikalla kuin alempana, ja ilman muuta aiomme pitää ykkössijan hyvänä välitavoitteena, Matinen miettii.
– Ykköstavoite on kuitenkin se, että tuomme keväällä mestaruuden Kotkaan. Ja jos me lähdemme pudotuspeleihin kakkos- tai kolmossijalta, emme aio laittaa leukaa rintaan.
Lotta-Maj Lahtisella oli monivaiheinen kausi, joka alkoi Belgiassa ja päättyi Espanjassa. Kokonaisuudessaan Lahtinen näkee ottaneensa pelaajana taas askeleita eteenpäin.
Pelaamisen lisäksi Olivier Nkamhoua on myös järjestämässä koripalloleiriä isänsä kotikylässä Kamerunissa. Toukokuussa järjestettävä leiri pidetään nyt toisen kerran.
Veera Pirttisen, 27, Hannover Luchsen pelit Saksan Bundesliigassa päättyivät puolivälierävaiheeseen. Vaikka mitalipelit jäivät saavuttamatta, niin Pirttinen piti kautta kokonaisuudessaan positiivisena.
Jukka Toijala vastasi myöntävästi Lassi Tuovin kutsuun liittyä hänen apuvalmentajakseen Japanin B-leaguessa pelaavaan Yokohama B-Corsairsiin. Toijala on nauttinut täysin siemauksin uudesta haasteesta ja kulttuurista.
Slovakian liigassa saatiin runkosarja päätökseen viime viikolla ja Aatu Kivimäen Patrioti Levice nappasi itselleen runkosarjan voiton. Kivimäki lähtee luottavaisin mielin mestaruusjahtiin.
Susijengin nuoriin lupauksiin lukeutuva 211-senttinen, 23-vuotias Federiko Federiko rynnisti vaihtopenkiltä 13 minuutissa seitsemän pisteen ja yhdeksän levypallon saaliin, kun hänen edustamansa Texas Tech nousi 16 pisteen takaa 85-83 (72-72, 31-38)-jatkoaikavoittoon Arkansasista ja eteni Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n valtakunnallisen lopputurnauksen kahdeksan parhaan joukkoon.
Saksan Bundesliigassa saatiin runkosarja päätökseen viime viikonloppuna. Edessä ovat kevään ratkaisupelit ja suomalaispelaajista mukana ovat Roosa Lehtoranta ja Veera Pirttinen sekä valmentaja Niko Kuusi.
Edon Maxhuni siirtyi helmikuun alussa italialaisjoukkue Scafatiin. Susijengin takamies haluaa auttaa joukkuetta säilyttämään paikkansa Serie A1:ssä.
Anniina Äijäsen Treviso on vahvassa myötätuulessa Italian Serie A2:ssa, kun joukkue liitää tällä hetkellä kahdeksan ottelun voittoputkessa. Roosa Lehtoranta pääsi puolestaan juhlimaan Saksan cupin voittoa.
Petteri Koponen, 36, otti ensimmäisen todellisen loikan valmennustöihin tällä kaudella, kun hän toimi Australian NBL:ssä pelaavan New Zealand Breakersin päävalmentajana. Kyseessä oli Koposen ensimmäinen päävalmentajapesti ammattilaisjoukkueen peräsimessä.