Aaltonen linkosi liigapaikan katkolle loimaalaisille

31.3.2011 22:02 Miesten I divisioonan loppuotteluiden panokset kovenevat lauantaina Lapualla, kun Loimaan Korikonkareilla on ensi kertaa tulevan kauden liigapaikka katkolla. Loimaalaiset siirtyivät loppuotteluvoitoissa johtoon 2-1 kukistettuaan Lapuan kotiparketillaan pistein 75-70 (41-36).

LoKoKon oma kasvatti Eero Aaltonen oli kolmannen divarifinaalin hahmo. Aaltonen tuplasi piste-ennätyksensä ja nosti Loimaan voiton päähän Korisliigasta. Kuva: LoKoKo.

Avausfinaalin Loimaalla voittaneet lapualaiset järkyttivät nytkin lähes 700 katsojan mielenrauhaa. Vieraat kävivät parhaimmillaan runsaan yhdeksän minuutin kohdalla 12 pisteen johdossa lukemissa 26-14.

Isäntien kirin aloittivat alle viidessä minuutissa 11 pistettä takonut Eero Aaltonen ja häntä viidellä pisteellä avustanut Channing Toney, joiden korien myötä taululle saatiin lukemat 30-30.

Päätösneljänneksellä oltiin vielä lukemissa 57-57. Senkin jälkeen Lapua roikkui muutaman pisteen tuntumassa, muttei pystynyt enää nousemaan Loimaan rinnalle.

Illan suuri sankari oli peräti 29 pistettä pussittanut 20-vuotias ja 193-senttinen loimaalaiskasvatti Aaltonen. Laitahyökkääjän yhden ottelun piste-ennätys divaritasolla käytännössä tuplaantui.

- Eero oli aivan uskomaton, vaikka välillä hänet onkin pitänyt ottaa penkille peräkkäisten ohiheittojen takia. Hän otti kuin kolmen vuoden mittaisen harppauksen yhdessä pelissä, hykerteli Korikonkarien valmentaja Greg Gibson.

Kun Aaltonen (29/4) osui, riitti J'son Stamperille (14/6), Toneylle (9/5) ja Maurice Hortonille (3/13/4 riistoa) vähäisempikin onnistuminen.

- Olemme keskittyneet koko finaalisarjan Stamperin ja Hortonin vartioimiseen, joten Aaltonen on saanut ottaa jokaisessa pelissä kaikki haluamansa heitot. Tänään poika onnistui, kiteytti Lapua manageri Markku Turja.

- Tappio harmittaa erityisesti siksi, että peli oli alussa täysin hallussamme. Valitettavasti Derick Nelsonin (8/9) takareisivamma ei mahdollistanut hänen pelaamistaan enää toisella jaksolla, Turja totesi.

Vieraiden korkeimmat lukemat kirjasivat Benny Valentine (21/6) ja Jussi Turja (19/5), jotka saattoivat kuitenkin olla tyytyväisiä heittoprosenteistaan vain vapaaheittolukemiinsa. Kim Sivén (13/9) osui yrittäessään.

Jos Lapua pystyy lauantaina kotivoittoon, ratkeaa suora nousu ensi kauden Korisliigaan maanantaina Loimaalla.

- Tarvitsemme lauantaina todellisia sotureita, koska Horton on taistellut polvivammaa vastaan ja Stamper pelannut kuin yhdellä jalalla, myönsi Loimaan Gibsonin joukkueensa loukkaantumisongelmat.

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
20.10.2025 20:00 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 42

Aikuisten divareissa pelattiin 22 ottelua. Äänekoskella juhlistettiin Huiman seurataivalta ja Perniössä nostettiin mestaruusviiri kattoon.

13.10.2025 22:00 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 41

Aikuisten divareissa ennakkosuosikit pitivät pintansa ensimmäisellä kierroksella. Paikalliskamppailu Jyväskylässä veti paikalle 1235 katsojaa.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

8.10.2025 17:20 Miesten I divisioona A

Aikuisten I divisioonat käynnistyvät torstaina

Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10. Kaikki aikuisten I divisioonaottelut näkyvät KorisTV:n kautta. Tällä kaudella aikuisten I divisioonia seurataan viikoittaisen divarikatsauksen muodossa.

5.6.2025 21:00 Koripalloliitto

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2025–2026 myönnetty: koriksen pääsarjoissa pelaa tulevalla kaudella yhteensä 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.

17.5.2025 22:30 Korisliiga

Lassi Nikkarinen ja Taru Tuukkanen vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.

16.4.2025 22:27 Miesten I divisioona A

Lahti vei divisioona A:n ensimmäisen finaalin – PeU-Basket finaaleihin divisioona B:ssä

Miesten I divisioona A:n finaalit käynnistyivät tänään Luhta Areenalla, jossa Lahti Basketball voitti ensimmäisen loppuottelun 1187 katsojan edessä. Miesten I divisioona B:ssä puolestaan varmistui toinenkin finalisti, kun PeU-Basket eteni loppuotteluihin.

8.10.2024 15:56 Korisliiga

Koripallosarjojen tilastointimuutokset kaudella 2024–25

Koripalloliiton valtakunnallisten sarjojen tilastopalvelu muuttui kaudelle 2024–25. Kun tulospalvelukin on uusi ja tilastojen näyttämisessä ollut ajoittaisia haasteita, päätimme kerätä lyhyen oppaan sille, mitä löytyy mistäkin.

1.10.2024 17:22 Pääjuttu

Kaikki aikuisten divisioonaottelut näkyvät KorisTV:ssä

Torstaina käynnistyvän miesten I divisioona B:n ja ensi viikolla starttaavien miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan kaikki ottelut näkyvät suorana KorisTV-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla. Palvelu mahdollistaa katsojille joko kausikortin tai yksittäisten otteluiden ostamisen.

5.6.2024 21:00 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2024–25 myönnetty: pääsarjoissa tulevalla kaudella 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.

Näytä lisää vastaavia