Allen Durham Vilppaan pukinkontista

23.12.2011 Mikäli lentoaikataulut pitävät kutinsa, Vilpas noutaa oman joululahjansa jo perjantai-iltana Helsinki-Vantaalta. Bukarestin koneesta pitäisi astella 198-senttinen nelospaikan mies, jota seura on hakenut jo kolmen viikon ajan. 23-vuotias Allen Durham saapuu Suomeen Romanian pääsarjasta, Dinamo Bukarestin joukkueesta.

Vilppaan jenkkiruletti pyörähti käyntiin marraskuun lopulla, kun hyvin joukkueeseen istunut Junior Hairston jouduttiin laittamaan kotiin sopimusrikkomuksen vuoksi. Pikatahdilla Suomeen hälytetty Jacques Jones ei täyttänyt odotuksia kahden viikon koeajan aikana. Jonesin tilalle hankittu Roderick Flemings ei puolestaan koskaan saapunut Suomeen, joten salolaisjoukkue on pelannut viimeiset neljä ottelua kahdella amerikkalaispelaajalla.

- Tämä on ollut meiltä tietoinen valinta. Pelaamattomia miehiä markkinoilla on pilvin pimein. Jonesin tapaus osoitti, että tänne on turha lennättää pelaajaa, joka ei ole kunnossa, toteaa Vilppaan puheenjohtaja Keijo Poutiainen hakuprosessista.

Kuntopuolen suhteen uuden tulokkaan kanssa on turha olla huolissaan, sillä Durham on pelannut koko syyskauden isoilla minuuteilla. Vilpas on ollut hänen perässään kahden viikon ajan, ja Romanian sarjan joulutauon aikana asiat nytkähtivät vihdoin eteenpäin.

- Durham halusi uusia haasteita uralleen. Sovimme Dinamo Bukarestin kanssa, että Durham pelaa heillä joulutaukoon saakka, ja sen jälkeen seura vapauttaa pelaajan Suomeen. Toivottavasti Allen Durham on lopullinen palanen meidän palapeliimme ja joukkue saisi vihdoin keskittymisrauhan kevään koitoksiin, Poutiainen toivoo.

Durham kävi koulunsa ja pelasi vaatimattoman kuuloisessa NCCAA2:ssa eli kristillisessä yliopistosarjassa, Grace Bible Collegessa. Parimetrinen voimapesä voitti kuitenkin kaikki mahdolliset kunniat ja tilastot. Pisteissä ja levypalloissa mies on koulunsa kaikkien aikojen ykkönen, viimeisen kauden lukemat osoittavat tehoja 19,7 pistettä ja 10,1 levypalloa.

- Miehen esitykset Romanian liigassa painoivat vaakakupissa eniten. Durham teki 15 pelaamassaan ottelussa vakuuttavaa jälkeä pisteissä (23,3) ja levypalloissa (13,7). Etenkin miehen levypalloinnokkuus teki vaikutuksen. Wyomingin mies kaivoi peräti 5,7 hyökkäyslevypalloa per ottelu Romanian liigassa, joten mielenkiinnolla odotamme esityksiä Suomessa, Poutiainen jatkaa.

Jukka Kataja kuntoutumassa

Vilppaan paketti on siis lyhyen joulutauon jälkeen kasassa, sarjahan jatkuu jo joulukuun 28. päivä Salohallissa Torpan Poikia vastaan. Myöhästyneen joululahjan päävalmentaja Mikko Tupamäki saa tapaninpäivänä, kun syyskuun alussa pohjeluunsa murtanut Jukka Kataja on luvannut palata treenivahvuuteen.

Etuajassa hurjannäköisestä vammastaan kuntoutunut Kataja on toiveikas paluun suhteen.

- Tuskin tässä heti täydessä iskussa ollaan, mutta tammikuun aikana tarkoitus olisi jo pelata. Jalan kuntoutus on sujunut hyvin ja peli-intoa on kuin pikkupojalla. Toivottavasti pystyn omalta osaltani auttamaan joukkuetta eteenpäin, tuumii kokenut Kataja.

Asiat

 
25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

25.7.2025 09:16 Korisliiga

Colin Holloway vahvistaa Kouvoja

Kouvojen paletti tulevalle Korisliiga-kaudelle täydentyy hyvää vauhtia. Seura on solminut ensi kauden mittaisen pelaajasopimuksen 198-senttisen ison laiturin Collin Hollowayn kanssa. Holloway on pelannut kolmessa yliopistossa ja valmistui kuluvan vuoden keväänä Samfordin yliopistosta.

25.7.2025 09:09 Korisliiga

Bobby Planutis tuo heittovoimaa Korihaihin

Uudenkaupungin Korihaiden neljäs ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle on 28-vuotias laituri Bobby Planutis. 203-senttinen Planutis on tuttu Korisliigasta kaudelta 2023–24, jolloin yhdysvaltalaispelaaja pelasi Lahti Basketballin riveissä.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

22.7.2025 10:37 Korisliiga

Seagulls kiinnitti Waxlaxin ja Chukwuman

Hallitseva Korisliiga-mestari Helsinki Seagulls on solminut sopimukset joukkuetta myös viime kaudella edustaneiden Ricky Waxlaxin ja Chrysostom Chukwuman kanssa. Vahvan alkukauden jälkeen Saksaan loppukaudeksi siirtynyt 29-vuotias Chukwuma ja jo seitsemättä kauttaan Seagullsia urallaan edustava 25-vuotias Waxlax tuovat uudistuvaan joukkueeseen arvokasta jatkuvuutta.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

19.7.2025 10:09 Korisliiga

Laituri Jalen Brooks Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.

18.7.2025 11:03 Korisliiga

Innamaalle monivuotinen jatkosopimus Vilppaan kanssa

Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.

17.7.2025 21:37 Korisliiga

Brandon Stroud vahvistaa Kouvoja

Kouvolalainen Kouvot on solminut tulevaa Korisliiga-kautta kattavan pelaajasopimuksen 198-senttisen ja 23-vuotiaan laitahyökkääjän Brandon Stroudin kanssa. Stroud on toisen polven amerikkalaisvahvistus, sillä hänen isänsä Derrick Stroud pelasi Suomessa 2000-luvun alussa.

Näytä lisää vastaavia