18.1.2022 13:05 Pyrintö-kasvatti Antero Lehto on pelannut 725 Korisliigan runkosarjan ottelua. Kokenut takamies istahti haastattelupenkkiin, jossa Lehto avaa niin uransa alkuvaiheita kuin tarinoita matkan varrelta sekä ottaa kiinni nykyhetkeen.
- 1990-luvun puolessa välissä NBA:n näkeminen oli aina spesiaalia. Nykyajan nuoret voivat miettiä, millaisessa maailmassa me silloin elimme, Antero Lehto naurahtaa videolla nuoruudestaan.
Lehto on kaikkien aikojen Korisliigan ottelutilastossa toisena Timo Heinosen vanavedessä. Lehto on voittanut uransa aikana kolme Suomen mestaruutta ja hän kuului vuoden 2014 MM-kisoissa pelanneeseen Susijengiin.
37-vuotiaalla Lehdolla on enemmän pelivuosia huipputasolla takana kuin edessä. Silti jokainen päivä koriksen parissa tuntuu yhä yhtä hienolta.
- Isoin juttu on, että tämä on kivaa. Jos tämä tökkisi ja treeneihin ei olisi kiva mennä, en silloin kyllä jatkaisi. Olen pysynyt terveenä ja tietenkin sellainen rakkaus korista kohtaan. Kova kilpailuvietti veressä ajaa yhä eteenpäin.
Korisliiga palaa parrasvaloihin 18.1., kun sarja palaa koronatauolta.
Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.
Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.
Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.
Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.
Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.
Playoffit puhtaalla pelillä selvittänyt Kauhajoki haastaa miesten Korisliiga-finaalissa sarjavaiheen selkeän voittajan Helsinki Seagullsin. Joukkueet ovat mitelleet keskenään korkeilla sijoilla pudotuspeleissä usein mutta finaalissa vain kerran aiemmin.
Salon Vilpas ja Kataja Basket pelasivat Joensuussa miesten Korisliiga-kauden pronssimitaleista.
Kauhajoen ja Kataja Basketin välieräsarja saapui päätökseen otteluvoitoin 4–0.
Helsinki Seagulls päihitti Salon Vilppaan välierissä ja etenee kolmannen kerran peräkkäin miesten Korisliigan finaaliin.
Kauhajoen ja Katajan välinen välieräsarja Korisliigassa päätyi 3–0-tilanteeseen. Ensi tiistain kohtaaminen voi olla ratkaiseva.