25.8.2013 Korisliiga-kauteen 2013/14 ja kivikovaan Eurocupiin valmistautuva loimaalainen Nilan Bisons on tehnyt ensi kautta koskevan sopimuksen kovissa liemissä keitetyn amerikkalaispelinrakentaja William ”Billy” Keysin, 35, kanssa. 188-senttisen Keysin vyöltä löytyy kausia mm. Italian, Israelin, Espanjan ja Kreikan pääsarjoista.

Kaudella 2009/10 Keys johdatti kreikkalaisen joukkueensa Maroussin aina Euroliigaan asti. Maroussin pelillisenä ja henkisenä johtajana kunnostautunut Keys orkestroi joukkueelleen Euroopan huipputasolla 9,9 pistettä, 2,6 syöttöä, 1,8 levypalloa ja 1,1 riistoa ottelua kohden.
Seuraavalla kaudella Keysin menestys jatkui Ukrainan Superliigassa, missä Keysin joukkue Budivelnik pääsi juhlimaan maan mestaruutta. Keysin keskiarvot mestaruuskaudella olivat 10,6 pistettä, 3,1 syöttöä, 3,0 levypalloa ja 1,2 riistoa ottelussa.
Kaksi viimeisintä kautta Keys on pelannut Kreikan liigan Panioniosissa. Viime kaudella Keys kuntoutti itseään, pelasi pienempiä minuutteja ja auttoi seuraansa valmennuspuolella, mutta tällä hetkellä Keys on täysikuntoinen ja haluaa pelata vielä muutaman kauden uudessa ympäristössä.
Keys on tuttu peluri myös suomalaisille, sillä entinen maajoukkuepeluri Mikko Noopila pelasi Keysin kanssa useamman vuoden New Mexico Statessa ja Susijengin tähtiin kuuluva Shawn Huff pelasi Keysin joukkuetoverina Maroussissa 2008/09.
Bisonsilla on voimassa sopimukset kaudesta 2013/14 Billy Keysin, Justin Hawkinsin, Ryan McDaden, Tuukka Kotin, Mikko Koiviston, Matti Nuutisen, Antto Nikkarisen, Ville Mäkäläisen, Carl Lindbomin ja Ilpo Pehkosen kanssa. Joukkuetta valmentavat Greg Gibson ja Joonas Iisalo.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.