4.2.2017 Viime viikonloppuna kaksi tappiota kärsinyt Lappeenrannan Catz palasi voittojen tielle kaadettuaan kotisalissaan vakuuttavasti RSU:n onnistuneen puolustuspelin turvin loppulukemin 67-48.
Chandrea Jones johdatti Catzin kotivoittoon RSU:sta. Kuva: Francois Perthuis.
Kotijoukkueen lentoon siivitti avausneljänneksellä 11 pistettä pussittanut Chandrea Jones (19/11/7 syöttöä). ”Kissalauman” puolustusilme toimi ja RSU menetti pallon useaan otteeseen, jääden ensimmäisellä kymmenminuuttisella seitsemään pisteeseen, kun Catz tehtaili 18.
Ero kasvoi tasaisesti toisella neljänneksellä jo 21 pisteeseen emäntien hyväksi, eikä vieraat tuntuneet löytävän lääkkeitä lappeenrantalaisten pysäyttämiseksi. Puoliajalla tulostaululla komeili 35-14 -kotijohto.
Suurempaa taistelua voitosta ei enää nähty, kun Catz kaahasi jo 30 pisteen johtoon kolmannella neljänneksellä ja viimeiselle kympille lähdettiin tilanteessa 56-23.
RSU ei antanut kuitenkaan periksi, vaan vei ottelun viimeiset kymmenen minuuttia nimiinsä 11-25 ja esitti Catzin voitosta huolimatta pirteitä otteita Paula Langinan (19/3) sekä Elina Grinbergan (9/4) johdolla.
Voittajilta Jonesin lisäksi suurimmat onnistujat olivat yhdeksän pistettä heittänyt 18-vuotias Johanna Timperi sekä Samarie Walker (8/7).
Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.
Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.
ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.
Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 183-senttisen amerikkalaisen sisäpelaaja Raiana Brownin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Brownin ensimmäinen Euroopassa.
Naisten Korisliigaa pelaava Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen aiemmin Tapiolan Hongasta tutun 185-senttisen amerikkalaispelaajan Tayanna Jones Bellin kanssa.
Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.
Linda-Lotta Lehtoranta on noussut uransa aikana yhdeksi suomalaisen koripalloilun kirkkaista menestystarinoista. Hän on pelannut tärkeässä roolissa maajoukkueessa, monessa seurajoukkueessa pitkin Eurooppaa ja voittanut kuusi Suomen mestaruutta. Tai ehkä seitsemän. Se riippuu täysin, keneltä asiaa kysyy
Taru Tuukkanen veti koristossut jalkaan ensimmäisen kerran 37 vuotta sitten. Sen jälkeen tie vei kotimaan kenttien kautta Yhdysvaltoihin ja Euroopan huippusarjoihin – ja päättyi lopulta tänä keväänä SM-hopeaan kasvattajaseuran ToPon paidassa. Päätös lopettamisesta tuli yllätyksenä, jopa Tuukkaselle itselleen.