24.6.2008 Aiemmin tällä viikolla Ashley Haynesin ja Susanna Rinnan pelaajasopimukset julkaissut Espoo Team vahvistuu edelleen. Joukkue solmi yksivuotisen pelaajasopimuksen amerikkalaislaituri Whitney Allenin, 23, kanssa.
180-senttinen Allen esiintyi viimeiset kolme kautta aloitusviisikon pelaajana kovassa George Washingtonin yliopistossa. Joukkue selvitti kahdella viimeisimmällä kaudella tiensä NCAA:n lopputurnauksessa 16 parhaan joukkoon.
Viime kaudella Whitney Allen tehtaili 8,5 pistettä ottelua kohden. Allen profiloitui joukkueessa kuitenkin enemmän puolustuspään pelaajana ja tuli valituksi Atlantic 10 -konferenssin puolustusviisikkoon kahtena viime kautena. Allenin parhaat tilastot ovatkin puolustuspään tilastoja - levypalloja tarttui näppeihin 6,3, riistoja hän kirjautti keskimäärin 2,0 ja torjuntoja 0,6 ottelua kohden.
- Kaikki uudet vahvistuksemme ovat erinomaisia puolustajia. Puolustuspelin koordinaattori Mikko Larkas tulee saamaan käyttöönsä erinomaiset työkalut, kun muutama löytyy joukkueesta jo ennestäänkin, hymyilee Espoo Teamin päävalmentaja Ilpo Rantanen.
Espoo Teamin aiemmista värväyksistä Susanna Rinta on palkittu SM-sarjan parhaana puolustajana vuosina 2004 ja 2006.
Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.
Vimpelin Veto on tehnyt sopimuksen viime vuonna Kosovon Superliigaa pelanneen yhdysvaltalaispelaaja Jeanae Terryn kanssa.
Kouvottaret on solminut 1-vuotisen pelaajasopimuksen Kouvojen kasvatin Henriikka Vähäuskin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Henriikalle seitsemäs Naisten Korisliigassa Kouvottarien paidassa.
Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.
Kouvottaret on solminut 1-vuotisen pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Peli-Karhujen kasvatin Elli Heikkilän kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Heikkilälle 9. Naisten Korisliigassa.
Jessica Wisotzki ja ToPo ovat solmineet vuoden mittaisen sopimuksen. Kanadasta lähtöisin oleva 23-vuotias laitapelaaja aloittaa Suomesta ammattilaisuransa.
BC Nokia Naiset on solminut pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen Unique Draken kanssa kaudelle 2025–2026.
Vimpelin Veto on tehnyt sopimuksen yhdysvaltalaispelaaja Sara Puckettin kanssa.
Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.
19-vuotias, takakentällä viihtyvä Ella Sahuri siirtyy Tapiolan Honkaan kaudelle 2025-26. Heinolalaiskasvatti on pelannut viimeiset kolme kautta Lahti Basketballin Team Lemkemissä naisten 1. divisioonaa.